Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: esipuhe

Syksyllä 2012 minä, Otso Kivekäs, Osmo Soininvaara ja Mari Holopainen kirjoitimme vaalikirjan Seuraavat 400 000 helsinkiläistä. Aikaa tuosta on kulunut runsaat 4 vuotta. Vaalikausi on lopuillaan ja uudet vaalit tulossa, jossa minäkin olen ehdolla Vihreiden listalla. Aiomme Osmo Soininvaaran kanssa kirjoittaa vaalikirjan Helsingin tulevaisuudesta.

Käyn nyt kirjan blogillani läpi luku luvulta ja lyhyesti kommentoin sitä mitkä tavoitteistamme olemme saaneet aikaan ja mikä on vielä tekemättä.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Esipuheessa asetamme tavoitteeksi sen, että Helsingin seudun kasvu sijoitetaan tulevaisuudessa mahdollisimman paljon kehä I sisäpuolelle ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle.

Tämä on mahdollista. Helsingin uusi yleiskaava, Vantaalla kehäradan varren rakentaminen ja Espoossa länsimetron ja rantaradan rakentaminen yhdessä mahdollistavat yli 400 000 asukkaan asuntojen rakentamisen pääkaupunkiseudulle. Lisäksi historiallisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan maankäytön kehityssuunnitelmat tukevat toisiaan. Mennyt viisi vuotta tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tiivistää yhteistyötä pääkaupunkiseudun kuntien välillä.

Esipuhe: Seuraavat 400 000 helsinkiläistä

Yksi politiikan suurista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.

Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. pääosin Helsingin seudulla. HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelmassa taas on lähtökohtana 465 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä 14 kunnan alueella. Eri ennusteiden suuruusluokka on sama: tänne pitää saada uusia asuntoja 400 000 ihmiselle.

Jos kaiken annetaan jatkua niin kuin ennenkin, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen ja Kirkkonummelle. Liikenne perustuu lähinnä henkilöautoihin, joita on useimmilla perheillä kaksi, jopa kolme. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Tämä on taloudellisesti kallis ja ekologisesti tuhoisa skenaario.

Siksi suurin osa uusista asunnoista pitää rakentaa Kehä I:n tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienentää päästöjä. Kaikki voittavat.

Helsingin seutu on kansainvälisesti vertaillen harvaan asuttu. Pääkaupunkiseudun tiheys on 952 henkilöä neliökilometrillä ja koko Helsingin seudun 365. Vertailun vuoksi, Tukholman seudun tiheys on 3597 asukasta neliökilometrillä. Yksittäinen luku ei kerro kaikkea, mutta on selvää, että Helsingissä on kyllä tilaa. Punavuoren tiheydellä koko Suomi mahtuisi Kehä I:n sisään, joskin siihen ei onneksi ole tarvetta.

Tämä pamfletti käsittelee sitä, missä nuo 400 000 uutta helsinkiläistä asuvat, ja miten kaupunkia tulee rakentaa seuraavina vuosikymmeninä, jotta he sopivat tänne.

Ensimmäinen osa puhuu elämäntavasta: miten kaupungissa voi elää auton kanssa tai ilman, mitä elämäntavasta seuraa liikenneratkaisujen suhteen ja kuinka lapset sopivat kaupunkiin.

Toinen osa käsittelee liikennettä: miten liikennepolitiikka määrää rakentamista ja luo itseään ruokkivan kierteen, kuinka autoliikenne ja toisaalta joukkoliikenne saadaan toimimaan tulevassa Helsingissä ja mikä siinä on pyöräilyn rooli.

Kolmantena paneudumme rakentamiseen: minne ja miten asuntoja nyt rakennetaan ja mikä kaikki siinä on pielessä, sekä valintaan parkkipaikkojen ja asuntojen välillä.

Viimeisessä osassa puhumme moottoriteistä: siitä kuinka ne vievät tilaa ja kuinka niiden tilalle voisi rakentaa nuo puuttuvat sadat tuhannet asunnot tai ainakin osan niistä. Samalla säästetään tärkeitä viheralueita ja tehdään viihtyisämpää kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä.

Toivomme, että tämä kirjanen herättää ajatuksia ja saa miettimään, kuinka Helsinkiä tulisi rakentaa lisää. Aihepiiriä käsitellään myös Ihmisten kaupunki -blogissa, jota suosittelemme jatkolukemiseksi ja keskustelupaikaksi kaikille pamfletistamme innostuneille.

www.ihmistenkaupunki.fi

Tekijät

Kuka on Internetin presidentti?

Kirjoitin vieraskynäartikkelin verkostoyhteiskuntaan siirtymisestä Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijoiden Kajahdus-lehteen.

Kuka on Internetin presidentti?

Vuonna 1995 Internet-operaattori Netcomin toimitusjohtaja Dave Garrison matkusti Pariisiin hankkiakseen rahoitusta pankkiireilta. Illallisella nämä kyselivät häneltä uteliaina: “Kuka on Internetin presidentti?” Hetki hetkeltä pankkiirit muuttuivat kireämmiksi, kun Dave yritti selittää heille, ettei Internetillä ole johtajaa; että Internet on verkkojen verkko, jossa kaikki jakavat tiedonsiirtämiseen liittyvän taakan.

Tämä ei pariisilaisille kelvannut. Heille oli itsestäänselvää, että maailma rakentuu hierarkisesti. Virhe on ihan ymmärrettävä. Vuonna 1995 vain harva oli kuullut Internetistä ja vielä harvempi oli joutunut kosketuksiin hajautettuihin verkostoihin perustuviin tapoihin organisoida yhteiskuntaa. Lopulta ongelmasta päästiin eroon, kun Dave Garrison julistautui itse Internetin presidentiksi.

Seuraavana vuonna Manuel Castells julkaisi ensimmäisen osan verkostoyhteiskuntaa käsittelevästä kirjasarjastaan The Information Age: Economy, Society and Culture. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin elämme suurinta yhteiskunnallista murrosta sitten kirjapainotaidon keksimisen. Sen käyttövoimavarana on tietokoneiden, Internetin ja automaatiojärjestelmien yhdessä luoma murros, jossa informaatiota voidaan säilyttää ja käsitellä aiempaa suurempina määrinä ja jossa suuret ihmisjoukot pystyvät viestimään ja koordinoimaan asioita keskenään suoraan ilman rajoittavia välikäsiä.

Verkostoyhteiskunta muokkaa ihmisten identiteettiä

Suuret yhteiskunnalliset murrokset muokkaavat myös ihmisten identiteettejä. Aikoinaan televisiosarjassa oli yksi (tai kaksi) selkeää päähahmoa, joiden ympärillä tarina pyöri. Nykyään monissa suosituissa sarjoissa tarina muodostuu monen hahmon luoman verkoston kautta. Tarinan keskiö siirtyy hierarkian huipulla olevasta (mies)hahmosta hahmojen väliseen verkostoon. Televisio samalla sekä kuvastaa että vahvistaa yhteiskunnallista muutosta.

Kasvavien nuorten identiteetti rakentuu aiempaa voimakkaammin jatkuvasti läsnäolevan sosiaalisen verkoston toiminnalle, ajatusmalleille ja hyväksynnälle. Samalla yksityisyyden suhde muihin perusarvoihin muuttuu, vaikkemme vielä tiedäkään miten.

Teollisuuspaikkakuntien historiallinen hierarkisiin suhteisiin työpaikoilla ja kotona pohjautuva elämäntapa on kuolemassa. Sosiaalisesti kyse on yhtä merkittävästä murroksesta kuin teollistumisen alkuaikoina, jolloin itsenäiseen työhön tottuneiden käsityöläisten piti oppia tekemään töitä tehtaassa muiden käskyläisinä. Automaatio syö pala palalta määriteltävissä olevat tehtävät ja jäljelle jää luovat ja sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät.

Verkostot haastavat yhteiskunnan vanhat valtarakenteet.

Verkostoyhteiskunta ei tarkoita utopiaa, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet. Ei, vaikka Internetin tullessa näin toivottiin. Sen sijaan valta muuttaa muotoaan. Siinä missä hierarkisissa järjestelmissä valta keskittyy hierarkian huipulle, verkostoyhteiskunnassa se keskittyy niille, jotka kykenevät rakentamaan ja ylläpitämään vaikuttavia verkostoja. Tämä toteutuu niin äärioikeiston nousussa ja Lisää kaupunkia -tyyppisissä kaupunkiaktivistiliikkeissä kuin myös työmarkkinoilla, jossa enenevissä määrin työpaikat ja työntekijät löytyvät olemassaolevista verkostoista. Tämän murroksen pitkäaikaisista vaikutuksista yhteiskuntaan, valtaan ja vallankäyttöön ei ole riittävästi tietoa.

Suuret verkostot tarvitsevat palveluita, jotka auttavat verkostoon kuuluvia rakentamaan keskinäistä luottamusta, kohtaamaan, viestimään, koordinoimaan ja arvioimaan toisiaan. Alustayritykset, esimerkiksi Internet, Google, Facebook, Spotify, Netflix, Uber ja AirBnB, ovat nopeasti kasvaneet voimakkaiksi haastajiksi perinteisille yrityksille tarjoamalla ratkaisun siihen miten kuluttajat ja tuottajat voivat löytää toisensa.

Vuorovaikutuksesta tulee keskeinen bisnestaito

Yritysten fokus vaihtuu sisäänpäinkääntyvästä tuotantokeskeisyydestä ulospäinkääntyvään vuorovaikutuskeskeisyyteen. Alustayritykset rakentavat kaksisuuntaisen markkinan ja mahdollistavat alustan käyttäjille arvoa luovaa vuorovaikutusta. Verkostossa tapahtuva vuorovaikutus ja sen laatu on siten yritykselle keskeinen onnistumisen mittari.

Kaksisuuntaisella markkinalla on kysyntäpohjaisia suuruuden etuja, kun jokainen uusi asiakas tai tuottaja hyödyttää sekä itseään että muita alustan käyttäjiä. Koska käyttäjien saama hyöty syntyy siitä, että kaikki muutkin käyttävät samaa palvelua, alustabisnes on herkästi luonteeltaan monopolistista. Alustat siis johtavat markkinoilla vallan keskittymiseen muutamien toimijoiden käsiin ja winner takes it all -kilpailuun. Digitalisaatio voimistaa kehitystä mahdollistamalla parhaille globaalit markkinat.

Uusi teknologia on tuonut mukanaan uusia tapoja organisoida työtä. Uusista verkostoihin pohjautuvista toimintamalleista on saatu kokemuksia esimerkiksi avoimien ohjelmistojen ja avoimen tiedon saralla: esimerkiksi useimmissa maailman kännyköissä oleva Linux-käyttöjärjestelmä ja maailman tunnetuin ja laajin sanakirja Wikipedia on kehitetty näin. Vapaaehtoistyö organisoituu työn vaativuuden ja vaaditun ajan mukaan erilaisille osallisille – ja raja yrittäjyyden, palkkatyön ja vapaaehtoistyön välillä katoaa. Tuhannet vapaaehtoiset yhdessä ovat tuottaneet ratkaisuja, jotka päihittävät kaupalliset toimijat. Näitä organisoitumisen oppeja sovelletaan nyt niin yrityksissä, poliittisessa aktivismissa kuin vapaaehtoistyössäkin.

Yhteenveto

Käsissämme on koko yhteiskunnan läpileikkaava murros, joka muuttaa ihmisten identiteettiä, maailmankuvaa ja vuorovaikutussuhteita, talouden ja vallan rakenteita, organisaatioita ja instituutioiden asemaa. Hierarkioiden tilalle rakentuu hajautettuja verkostomaisia rakenteita, jotka hyödyntävät yhteiskunnan tarjoamaa infrastruktuuria omien tavoitteidensa edistämiseen. Päätettäessä yhteiskunnan rakenteita määrittävästä arkkitehtuurista on syytä muistaa, että arkkitehtuuri ei ole vain teknologiaa tai bisnestä. Kyse on yhteiskunta- ja sosiaalipoliittisesta valinnasta, joka määrittää sen, mitä on olla vapaa ja tasa-arvoinen ihminen.

“Kukaan ei ole saari” kirjoitti John Donne vuonna 1624. Lausahdus ei ole ehkä koskaan ollut yhtä tosi kuin nyt. 

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja ehdolle kuntavaaleissa

15403695_892463880884351_7645329023054202451_o

Seitsemän vuotta sitten perustin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän. Sen parissa tekemäni työ on tuottanut tulosta. Viime vuosina olemme saaneet uuden urbaanin yleiskaavan, ratikkaverkko laajenee Kruunusilloilla Laajasaloon ja raidejokerin myötä esikaupunkeihin. Kävelynkin merkitys on alettu ymmärtää kaupungin suunnittelussa.

Paljon pitää vielä saada aikaan. Siksi olen Helsingissä ehdolla kuntavaaleissa huhtikuussa 2017.

Haluan Helsinkiin lisää tiivistä kaupunkia, paremman joukkoliikenteen ja paljon asuntoja tarvitseville. Rakennamme Helsingistä menestyvän kaupungin, jossa kaikenlaisten ihmisten on hyvä elää, yrittää, työskennellä ja asua.

Minun Helsingissäni kaikille tarjotaan mahdollisuus hyvään elämään. Siksi nykyisen byrokraattisen ja uuvuttavan labyrintin sijasta erityislasten palveluiden pitää tukea lasten ja perheiden jaksamista.

Tule mukaan tekemään minusta valtuutettu.

Tukiryhmääni pääset mukaan laittamalla minulle Facebook-viestin tai lähettämällä sähköpostia mikko.sarela (at) gmail.com. Vaalikampanjassa tarvitaan myös rahaa. Jos haluat tukea kampanjaani rahallisesti, voit tehdä sen suoraan Vihreiden lahjoitustyökalulla.

Digi- ja paperivaalien turvallisuuden eroja

Aalto-yliopisto järjesti tänään seminaarin digitaalisten vaalien turvallisuudesta, jossa minäkin olin puhujana. Tässä pitämäni puhe digi- ja paperivaalien eroista.

Demokratialla ja kansakunnalla on pitkä aikajänne. Suomi on itsenäisenä kansakuntana 99-vuotias. Eduskunta ja yleiset ja yhtäläiset vaalit runsaat sata vuotta. Meidän isoisovanhempamme ovat olleet mukana rakentamassa Suomea, joka on selvinnyt monista maailman myrskyistä. Hyvinkin menestyvä demokratia kokee merkittävän haasteen ehkä kerran tai pari vuosisadassa.

Vaalit tai vallankumous

Vaalit ovat tapa valita ja vaihtaa hallitsijoita ilman vallankumousta. Tämän takia vaalien tulos pitää laskea oikein ja kansalaisten pitää voida luottaa siihen, että tulos laskettiin oikein. Vallanpitäjien vaihtaminen on myös yksi tärkeä syy vaalisalaisuuden olemassaoloon. Ilman sitä hallitsija voisi kohdistaa vainoa väärin äänestäneihin. (Muita syitä on mm. se, ettei perhepiirissä, organisaatioissa tai yrityksissä voida painostaa ihmisiä äänestämään joukon tahdon mukaisesti.)

Perinteinen vaalitapa on mahdollista selittää kaikille kansalaisille. Vaalipäivänä jokaisella alueella on äänestyspaikka, jossa eri poliittiisista ryhmistä valitut vaalivirkailijat valvovat vaalin toimitusta ja toisiaan. Äänestyksen sulkeuduttua nämä virkailijat laskevat äänet ja toimittavat sekä laskun tuloksen, että sinetöidyn äänet sisältävän kuoren keskusvaalilautakuntaan. Tulokset julkistetaan ja äänet tarkastuslasketaan. Jos joku valittaa vaalivilpistä, on helppo selvittää ketkä olivat laskemassa ääniä ja hankkia näiltä lausunnot siitä, mitä ääntenlaskennassa tapahtui.

Digitaalisissa vaaleissa äänestys ja laskenta pohjautuu monimutkaisiin ohjelmistoihin ja tiedon salausta hyödyntäviin algoritmeihin, joita ymmärtää vain pieni eliitti alalla työskenteleviä. Jos joku valittaa vaalivilpistä, epäilyksiä ei ole mahdollista selvittää ja epäillys jää kytemään ihmisten mieliin.

Vaihtoehtoisesti digivaaleissa luovutaan vaalisalaisuudesta. Näin toimittiin esimerkiksi vuoden 2008 kuntavaaleissa tehdyssä vaalikokeilussa. Vaalijärjestelmä tallensi jokaisen äänestäjän henkilötiedot ja tämän antaman äänen tiedostoon, joka salattiin ja arkistoitiin. Näin vaalien tulos voitiin jälkikäteen osoittaa vääräksi. Samalla luovuttiin vaalisalaisuudesta. Hallitus pystyi halutessaan selvittämään jokaisen äänestäjän antaman äänen.

Vaalien pitää toimia myös poikkeusolosuhteissa, joissa vallassa on hallitus, joka haluaa aktiivisesti haitata itselleen epämieluisan kansanosan elämää.

Vaalit kansallisen turvallisuuden etuvartiona

Suomalaisten vaalien turvallisuus perustuu ihmisiin. Jokaisessa vaalipaikassa on virkailijoita useista puolueista. Nämä valvovat sekä äänestämään tulevia että toisiaan. He valvovat, että jokainen ääni annetaan sääntöjen mukaisesti. Vaalipaikan sulkeuduttua he laskevat annetut äänet ja valvovat toisiaan, ettei kukaan vilpillisesti muuta annettuja ääniä.

Turvallisuus perustuu siihen, että virkailijat eivät voi yhdessä sopia vaalivilpistä. He edustavat kilpailevia puolueita ja heillä on näin keskenään ristiriitaiset tavoitteet, jotka valjastetaan valvomaan vapaita vaaleja. Lisäksi kansallisen vaalin tuloksia heiluttava vaalivilppi vaatisi sitä, että vilppiä tehdään onnistuneesti sadoilla tai tuhansilla äänestyspaikoilla. Tämä vaatisi tuhansien ihmisten salaliiton – kaikista Suomen eri puolueista.

Digivaaleissa turvallisuus perustuu siihen olettamukseen, että vaalivilppiä tekevä ei pääse käsiksi järjestelmiin, joissa äänestys toteutetaan. Hyökkääjä, joka saa vaalijärjestelmät haltuunsa, voi tehdä käytännössä mitä tahansa. Nettivaaleissa tehtävät hyökkäykset ovat vielä helpompia sillä hyökkääjälle riittää, että murtautuu onnistuneesti käyttäjien huonosti suojattuihin tietokoneisiin ja kännyköihin.

Perinteisen vaalin turvallisuus on kuin puolustusta syvyydessä. Pieni haavoittuvuus tai murtuma ei johda katastrofaaliseen puolustuksen kaatumiseen. Digivaalien turvallisuus on taas luonteeltaan kuin Maginot-linja. Jos hyökkääjä löytää tiensä sen ohi, myös sota on ohi.

Lopuksi

Digivaalit tarjoavat harvinaisen vähän hyötyjä ja niillä on merkittäviä turvallisuushaittoja, jotka toteutuvat juuri silloin, kun turvallisuutta kaivataan eniten. Vaalit pitää voida käydä luotettavasti myös silloin, kun koko demokratian kohtalo on vaakalaudalla – tapahtui tämä sitten ensi vuonna, viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä. Siksi vaalien pitää toimia myös poikkeusolosuhteissa.

 

Suomen nykyinen vaalijärjestelmä on rakennettu toimimaan sisällissodan jälkeisessä epäluottamuksen ilmapiirissä. Siksi suomalaiset äänestävät tanskalaisten ohella maailman vapaimmissa ja luotettavimmissa vaaleissa. Ei heitetä sadan vuoden kansallista työtä hukkaan.

Muita kirjoituksia digitaalisista vaaleista:
Digivaalit vaarantavat kansallisen turvallisuuden
Mitä edustuksellisen demokratian digitalisaatio tarkoittaa? 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.11.2016

Kuten uumoilin, kokouksesta tuli pitkä. Nämä lautakunnan kokouslistat pitenevät aina joulua kohden.

Alussa keskustelimme Bauhausista. Poikkeuslupahakemus on tosiaan nyt vuorovaikutettavana ja kaupunkisuunnitteluvirasto tehnee siitä esityksen lautakunnalle vuoden viimeiseen kokoukseen 20.12. Se hetki, jolloin ehtii vaikuttaa, on nyt. Tausta-aineistot löytyvät täältä ja palautetta kaupungille voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: helsinki.kirjaamo(a)hel.fi.

Jalankulkijoiden kantakaupunki hyväksyttiin. Liitteenä olevan ”Kantakaupungin jalankulkupainotteisten katujen verkko” teemakartan nimi muutettiin muotoon ”Kantakaupungin katujen verkko, jossa jalankulkijoiden olosuhteita parannetaan pitkäjänteisesti.” Syynä tähän muutokseen oli se, että alkuperäisen nimen pelättiin aiheuttavan iltapäivälehtiin otsikoita, jossa kerrotaan että Helsinki meinaa häätää autot ja joukkoliikenteen kantakaupungin katuverkosta. (Ei meinaa.)

Toteuttamisohjelman luonnos jäi pöydälle.

Pirjontien ja Pirkkolantien asemakaavaehdotus hyväksyttiin ehdotetussa muodossa.

Laajasalon kauppakeskuksen suunnitelma hyväksyttiin sellaisenaan. Ensimmäinen bulevardikohde etenee nopeasti. Erityiskiitos kuuluu Jarmo Niemiselle, joka aikoinaan keräsi valtuustosta 83 allekirjoittajaa ponnelle alueen kehittämiseksi.

Raidejokerin liikennesuunnitelmat ja tekniset asemakaavat hyväksyttiin ehdotetussa muodossaan.

Meri-Rastilan Lohiniemenrannan asemakaavaehdotus palautettiin valmisteltavaksi siten, että koulutustilat sijoitettaisiin irti rannasta.

Periaatteet kantakaupungin käyttötarkoitusmuutoksista jäivät pöydälle Risto Rautavan pyynnöstä.

Malmin tarkistettu kaavarunko jäi pöydälle Elina Moision pyynnöstä.

Tapanilan koulun poikkeushakemus hylättiin. Asemakaavaehdotus hyväksyttiin.