Point Loma

Kävimme Stuartin kanssa viikonloppuna Point Lomassa katsastamassa Cabrillo National Monumentin (google map). Stuart, kämppikseni on todella kiva kaveri ja hänellä on oikein mukavia ystäviä. Hämmentävästi huomasin, että tällainen rauhallinen elämä, jossa istuskellaan porstualla ja jutellaan mukavia, eikä ole kiire mihinkään, on varsin mukavaa. Siihen voisi melkein tottua.

Tässä San Diego niemeltä kuvattuna.

Tyyni Valtameri

Lisää matkakuvia myöhemmin. Tutut voivat halutessaan myös pyytää alkuperäisiä suuria versioita kuvista.

Ensimmäinen uhri sodassa terrorismia vastaan

on oikeusvaltio. Johan Norberg kertoo ryhtyvänsä lainrikkojaksi neljänkymmenen yhdeksän muun kirjailijan, toimittajan ja intellektuaalin kanssa. Lainrikkoja hänestä tulee, koska hän maksaa Ahmed Yusufille 1000 kruunun palkkion julkisesta puhumisesta.

Ahmed Yusufin varat jäädytettiin 11.9.2001 sekä Yhdysvalloissa, että EUssa, kun hänen Al Barakaat International -organisaatiotaan epäiltiin terrorismin tukemisesta. Kyseessä on organisaatio, joka mahdollisti somalien lähettää rahaa esimerkiksi kotimaahansa (ja muitakin kansainvälisiä rahansiirtoja).

Sanktiot ovat vieläkin voimassa EUssa, yli neljä vuotta jäädyttämisen jälkeen. Suurin ongelma tässä on se, että häntä ei vieläkään ole syytetty mistään. Siis Euroopassa asuvan ihmisen kaikki varat on jäädytetty yli neljäksi vuodeksi ja näillä näkymin ikuisuudeksi, kunnes hän todistaa olevansa syytön.

Mihin unohtui se kaunis ja äärimmäisen tärkeä länsimainen periaate: syytön kunnes toisin todistetaan?

Matkakertomuksia

Asiat alkavat pikkuhiljaa sujua täällä San Diegossa. Sain tänään vuokra-auton alleni ja osaan jo hypätä bussissa oikeassa paikassa pois, kun kotiin, tai yliopistolle mennessäni. Tänään menen vielä ihmettelemään yliopiston liikuntakeskusta ja selvittelemään löytyisikö sieltä jotain mukavaa tekemistä. Lentopalloa olisi kiva harrastaa täällä ollessani.

Yllätin itseni myös sillä, että päätin toistaiseksi jättää roolipeliryhmän etsimisen sikseen. Saatan hyvinkin kiertää joissakin amerikkalaisissa konventioissa, mutta roolipelit muuten saavat jäädä sikseen. En halua elämääni yhtä täyteenahdetuksi harrastuksista kuin se on koti-Suomessa. Erityisesti, kun täällä pitäisi olla aikaa reissata ja nähdä maata ja hankkia uusia ystäviä. Sen sijaan päätin kyllä etsiä itselleni sopivan kuoron, jossa laulaa. Hämmentävästi eivät ajatukset ole ollenkaan samat kuin lähtiessä. Nyt kuoro tuntuu jotenkin paljon järkevämmältä ja mielekkäämmältä tavalta tutustua paikallisiin ihmisiin ja samalla tehdä jotain, mistä todella nautin.

Toisaalla, kaukana kylmässä pohjolassa tapahtuu. Vahtikoira on syntynyt. Poliittisesti sitoutumaton blogi, jonka tehtävä on seurata poliitikkojen tekemisiä. Erinomainen idea, jonka tekemiseen itsekin voisin osallistua, mutten yritäkään ehtiä reissuni aikana. Vahtikoirassa kerrotaan mm. EFFIn jakamista Big Brother palkinnoista. Odotetusti mm. kulttuuriministeri Tanja Karpela pääsi palkinnoille sensuuria edistäneellä esto-ohjelmia kouluihin ja kirjastoihin ajamalla politiikallaan.

San Diego, Kalifornia

Balboa Park 6:00 5. joulukuuta 2005

Eiliset lennot Helsingistä San Diegoon sujuivat hyvin. Matka oli tosin pitkä ja loppuvaiheessa minusta loppui veto. Erityisesti matkan viimeinen osuus, Chicagosta San Diegoon oli rasittava. Jouduin Chicagossa myös ensimmäistä kertaa tullissa punaiselle linjalle. Vaihtoaikataulu oli muutenkin kohtuullisen tiukka – aikaa koneen vaihtoon oli 2 tuntia ja tässä ajassa piti tulla imigraation läpi, hakea matkatavarat, kulkea tullin läpi, luovuttaa ne eteenpäin, hankkia matkalippu, kulkea turvatarkastuksen läpi ja niin pois päin. Ehdin kuitenkin kaiken tämän läpi ja olin paikalla jo kaksikymmentä minuuttia ennen koneen lähtöä. Lentokoneessa tuuli ja ilma oli kuivaa, mikä ärsytti silmiä ja muita limakalvoja. Onneksi ehdin hakea bagelin matkaevääksi ennen koneeseen menoa; American Airlinesilla ei ole ollenkaan ilmaista tarjoilua turistiluokassa.

Stuart, alivuokraisäntäni, tuli minua vastaan lentokentälle ja ilmaantui paikalle juuri parahiksi, kun olin saanut molemmat laukut hihnalta. Kaveri vaikuttaa oikein mukavalta – sähköpostissa saatu ensivaikutelma pitää siis ilmeisesti paikkansa. Nukkumaan menin eilen puoli kymmenen aikaan ja sain nukuttua varsin tehokkaasti aamu viiteen asti. Kävin yhden kerran yön aikana zombiena ja ilmeisesti vielä unessa etsimässä vessaa, enkä osannut navigoida ollenkaan. Kyse ei siis ollut siitä, että en olisi muistanut missä vessa on, vaan siitä, että kuvittelin ihan oikeasti olevani jossakin kummallisessa labyrintissä. Stuartin näkeminen onneksi havahdutti pään ja löysin hotelli helpotuksen. Kaikkea se väsymys teettää.

Tänään olisi vuorossa sitten asioiden hoitamista. Ensin yliopistolle tapaamaan ulkomaisten opiskelijoiden neuvontaan ja sen jälkeen katsoo kuinka paljon ehtii asioita saada aikaiseksi ensimmäisen päivän aikana. Lista on ainakin pitkä, enkä kuvittelekaan että kaikki asiat saisi jo tänään hoidettua. Mahdollisimman paljon toivottavasti kuitenkin – haluan päästä nopeasti siihen vaiheeseen, että voin ryhtyä elämään, enkä vain järjestelemään pakollisia asioita elämisen kannalta.

Viime yönä tuli myös pohdittua sitä, että minusta on mukavaa kirjoittaa tänne analyysiä mm. omista tuntemuksistani ja epävarmuuksistani. Niille, jotka ovat tottuneet toisenlaiseen puhekulttuuriin puhuminen asioista ei suinkaan tarkoita sitä, että ne vaikuttaisivat omaan olooni runsaasti. Pallo hukassahan sitä täällä ollaan ja ikävä tulee varmasti ihmisiä, mutta kahdeksan kuukautta on lyhyt aika. Hassua kyllä, tajusin vasta yöllä, että tämä on myös kymmeneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun muutan uuteen kaupunkiin.

12:15 pääsin töihin hetki sitten. Tapasin osan tulevista työkavereistani ja sain koneen verkkoon. Alkaa olemaan nälkä ja voisi mennä lounastamaan. Lähtö näemmä nyt, joten pitää poistua. Yhdeltä alkaa administratiivisten asioiden hoitaminen.

Kiire lisääntyy

Hirveä määrä ihmisiä, joille pitää sanoa hei, hei. Hirveä määrä pikkuasioita, joita pitää tehdä. Vielä viikko sitten olin niin typerä, että kuvittelin tällä viikolla olevan aikaa tieteenkin tekemiseen. Olinpa tyhmä. Ehkäpä joskus opin jotain.

Proffan kanssa kuitenkin keskustelin lisurista ja samoin Ronjan kanssa eilen ja tänään. Nyt alkaa lisuri pikkuhiljaa vaikuttamaan mahdolliselta. Päässä on ensimmäistä kertaa jonkinlainen oikea suunnitelma sen sisällöstä ja ajatus siitä, kuinka asiaan voisi päästä käsiksi. Kun vielä löytäisi jostain aikaa ja intoa senkin tekemiseen.

Aamun dada ryhmän kokouksessa juteltiin jatko-opinnoista, oppimistyypeistä, tutkimuksen tekemiseen liittyvästä ahaa -elämyksestä ja sen jälkeisestä suossa rämpimisestä. Siitä, kuinka tämä homma on ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti. Kuinka yksityiskohtamuisti tuntuu pikkuhiljaa katoavan kaiken sen kiireen ja ymmärryksen yrittämisen tieltä.

Tajusin myös kuinka onnekas olen. Minulla on ihania ystäviä, jotka jäävät kaipaamaan minua tänne Suomeen. Jään myös kaipaamaan heitä. Pääni on kunnossa ja nautin elämästäni – ja minulle maksetaan palkkaa työstä, jota oikeasti haluan tehdä. Ainakin tänään. Huomenna luultavasti vaivun taas hetkittäiseen masennukseen, enkä usko minusta tulevan mitään, mutta onneksi masennuksen alhot ovat väliaikaisia ja ensisijaisena on luottamus ja usko nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Nykyisyys on kivaa ja tulevaisuus samoin.

Lähtöhetki lähestyy, jouluun, kröhöm, ei vaan lentoon on vain kolme yötä. Lentokentällä on viikonloppuna tiedotteen mukaan ennätysruuhkat. Erityisen paljon ihmisiä on aamuisin klo 6-8, joten minun pitää siis nousta vielä suunniteltua aiemmin. Lentoni siis lähtee klo 7.45.

En ole viimeisen parin viikon aikana kirjoittanut kai paljoa muusta kuin lähdöstä. Tämä johtunee siitä, että viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut läksiäisbileitä ja lähtövalmisteluja. Hyvästelyjä ja uusien urien etsimistä San Diegossa. Kaupungin kartta alkaa pikkuhiljaa näyttää tutulta. Asunnon kanssa näyttäisi onnistavan, ainakin yksi 47-vuotias miekkailun opettaja on ilmaissut halunsa vuokrata asunnostaan huoneen minulle. Sopimusta ei tosin vielä ole allekirjoitettu, joten homma voi mennä kiville. Viisumikin on kuulemma postissa – eilen ei näkynyt vielä ilmoitusta tulleen. Tänään en ole ehtinyt posteja tarkastaa. Toivon kovasti, että se tulee tänään, sillä huomenna ei olisi oikein aikaa odottaa kotona postin saapumista, enkä millään ehtisi iltapäivällä kotiin ennen postin sulkeutumista.