Palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista

Hesari kertoo, että palestiinalaiset toivovat Hamasin maltillistumista.

Parhaassa tapauksessa Hamasin vaalivoitto onkin suuri askel eteenpäin lähi-idän rauhanprosessissa. Pahimmassa tapauksessa alue syöksyy entistä suurempaan kaaokseen. Oleellisessa osassa on tällä hetkellä Hamas ja sen johtoryhmä. Löytyykö riittävästi johtajia, jotka haluavat ryhtyä luomaan palestiinalaista valtiota rauhanneuvotteluiden kanssa. Jos löytyy, kuten toivon, niin Hamasin fanaattinen terroristijoukko marginalisoituu ja alue on päässyt demokraattisen kehityksen alkuun. Tie ei ole helppo, kuten pohjois-Irlanninkin esimerkki osoittaa, eikä pidä odottaa asioiden parantuvan salaman nopealla aikataululla. Mutta toivoa on. Sen osoittaa seuraavat Hesarin raportoimat asiat Palestiinassa tehdystä mielipidetutkimuksesta.

Yli 70 prosenttia vastanneista arvioi, että Hamasin olisi vaalivoittonsa jälkeen ”muutettava kantaansa Israelin tuhoamisesta”.

84 prosenttia palestiinalaisista ja 77 prosenttia Hamasin äänestäjistä haluaisi rauhansopimuksen Israelin kanssa.

Noin 85 prosenttia ilmoitti tukevansa myös presidentti Mahmud Abbasia.

Selvitykseen haastateltiin 1 200:aa ihmistä Länsirannalla ja Gazassa. Virhemarginaaliksi kerrottiin 3,5 prosenttiyksikköä.

Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siis siltä, että ihmiset todellakin äänestivät Hamasia siksi, että se nähtiin ei-korruptoituneena vaihtoehtona Fatahin vanhaan kaartiin nähden, eikä siksi että Hamasin halulla tuhota Israel olisi suuri tuki palestiinalaisten keskuudessa. Eivät taida palestiinalaiset olla sen kummempia ihmisiä kuin ketkään muutkaan. Haluavat hyvän hallinnon, turvallisen elinympäristön, työtä ja mahdollisuuden parantaa elinolojaan omilla teoillaan. Olisiko Hamasista puolueeksi, joka auttaisi palestiinalaisia pääsemään tähän tavoitteeseen?

ps. Jos jollakulla on tietoa siitä, mistä lähteestä Hesari on tämän löytänyt, olisin kiitollinen. Samoin, jos on pointtereita englanninkielisiin viittauksiin samaan tutkimuksiin, olisin kiitollinen. Haluaisin mainita tutkimuksesta muutamalle englanninkieliselle tutulleni, mutta toistaiseksi en ole löytänyt muuta kuin tämän Hesarin maininnan aiheesta.

Päivän mietelause

Uskallus myöntää olevansa väärässä ja korjata käsityksiään on tieteellisen ajattelun kulmakivi. Se sopii kaikille ihmisille ja mahdollistaa paremman elämän. Tällainen uskallus ja kyky tarkastella omia ajatuksiaan kriittisesti ei ole mikään syntymässä meille luotu ominaisuus, vaan erittäin tärkeä ja arvokas taito, jota voimme oppia.

Oppimisen alkuun pääseminen voi olla kovin hankalaa, sillä omat ajatuksemme ovat meille tärkeitä ja usein virheellisesti perustamme jopa identiteettimme sille, miten ajattelemme asioista.

Sarjakuvaa ja tekijänoikeusparodiaa

Tekijänoikeusjärjestöt ovat tehneet sarjakuvan, jossa ”valistetaan” piratismin vaaroista. Yhdysvalloissa maanpaossa asuva henkilö on tehnyt sarjakuvasta parodian, joka muistaa tekijänoikeusjärjestöjen unohtaneen kuluttajanäkökulman. Voi löytää parodian täältä.

Suomessa tuo olisi luultavasti laitonta; Yhdysvalloissa sitä suojelee USC 107§, parodia laki, joka antaa oikeuden hyödyntää olemassaolevaa tekijänoikeuden alaista materiaalia parodian tekemiseksi. Tämän levittäminen Suomessa saattaa olla laitonta, mutta itseäni ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa.

Demokratian kehitys maailmalla

Yksityisen sektorin kehitys PSD-blogissa oli juttu valtiomuodoista ja demokratian kehityksestä maailmassa. Vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehittymiseen näyttäisi olevan yksi tärkeä este. Runsaat luonnonvarat.

Järjestelmä toimii seuraavasti: jos valtiossa ei ole runsaita luonnonvaroja, paras ja ainoa tapa valtion johdon saada itselleen varallisuutta on se, että kansa tuottaa varallisuutta (jota valtio voi verottaa). Näin ollen kansa, joka on tyytymätön kohteluunsa voi vaikuttaa valtionjohdon varakkuuteen ja kykyyn hallita esimerkiksi lakkoilemalla, tai muilla epäsuorilla keinoilla. Sen sijaan niillä alueilla, joilla on suuret luonnonvarat, kansa on heikommassa asemassa. Poliittinen eliitti saa varansa elämiseen ja armeijan ylläpitoon luonnonvaroista ja kansan vaikutusmahdollisuudet eliitin elämään ovat huomattavasti heikommat. Eliitin ei tarvitse kiinnostua kansan hyvinvoinnista, sillä valta, voima ja kunnia pysyy heillä kansan kiinnostuksesta riippumatta. Tämä analyysi antaa valitettavan vähän lohtua ja toivoa arabian öljyrikkaille alueille.

Toinen tärkeä huomio tulee tästä graafista financial timesissa. Autokraattisten valtioiden määrä maailmassa putosi roimasti 90-luvun alkaessa johtuen Neuvostoliiton romahtamisesta. Me kaikki tunnemme ja tiedämme, mitä tapahtui itä-Euroopassa tuolloin ja se näkyykin erinomaisesti ylimmässä kuvassa. Sen sijaan, kuinka moni on huomannut, että Afrikassa tapahtui samanlainen kehityskulku 90-luvun alussa?
Pääasiassa sosialististen diktatuurien määrä tippui jyrkästi yli 30:stä ollen nykyään alle 5. Selittyykö tämä sillä, että Neuvostoliiton antama taloudellinen (ja sotilaallinen?) tuki sosialistisille diktatuureille loppui, vai johtuuko muutos jostain muusta?

Valitettavasti Afrikassa kehitys ei edennyt kohti stabiileja demokratioita, vaan enemmän tai vähemmän anarkistisia oloja, joissa valtiota joko ei ole (Somalia), tai sitten se on liian heikko edes turvatakseen rauhan ja järjestyksen alueellaan. Kehittyneet maat voisivat auttaa maanosan tilannetta edes hitusen tunnustamalla Somalimaan ja Puntmaan, jotka julistautuivat itsenäisiksi vuosina 1991 ja 1998.

Länsimaisten tullien poisto olisi myös tärkeää, sillä se lisäisi näillä alueilla nimenomaan ihmisten työnteosta johtuvaa varallisuutta ja lisäisi näin tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia maansa politiikkaan ja poliittiseen eliittiin.

Kilpailukieltosopimukset

Tulin tässä miettineeksi yrityksissä usein käytettyjä kilpailukieltosopimuksia. Työntekijän kannaltahan onglema kilpailukieltosopimuksessa on se, että hänen on vaikea työsopimuksen tekovaiheessa sanoa, ettei suostu tällaiseen; sehän antaisi, tai ainakin vaikuttaisi antavan signaalin, että mahdollisesti ei aio viipyä kauan, vaan jopa suunnittelee jo uuden työpaikan etsimistä.

Yksi vaihtoehto tällöin olisikin seuraava. Jos työnantaja vaatii esimerkiksi 6kk kilpailukieltosopimusta, niin työntekijä vaatii tällöin työsopimukseen merkittäväksi minimissään 6kk palkka irtisanomiskorvaukseksi kaikissa niissä tapauksissa, joissa työnantaja irtisanoo työntekijän. Tämän pitäisi vieläpä olla täysin kohtuullista, kun otetaan huomioon se, että työnantaja haluaa päätösvallan työntekijän työllistymisestä vielä tuolta kuudelta kuukaudelta.

Metodi voisi siis olla sosiaalisesti helpommin hyväksyttävä tapa rajoittaa kilpailukieltosopimusten käyttöä.