30-luvun suuri lama radikalisoi Saksalaisen politiikan ja johti siihen, että 1. maailmansodasta jääneet ristiriidat ja kalavelat kärjistyivät 2. maailmansodaksi.

Nykyisessä maailmantilassa kannattaa olla huolissaan siitä, mitä talouskriisi saa aikaan Venäjällä, Kiinassa (ja ehkä Iranissa). Näistä Venäjä on lähinnä Suomea, joten tilanne on huolestuttava. Kyseisellä maalla, kun on usein tapana kuunnella ainoastaan voiman kieltä ja Suomi on tehokkaasti kieltäytynyt sotilaallisista liittoumista, jotka voisivat antaa maallemme selkänojan tulevissa kriiseissä.

Lopuksi pieni visailukysymys: Valitaan tarkasteluajanjaksoksi viimeinen 200 vuotta ja maiksi Yhdysvallat ja Venäjä. Sinun tulee valita jompikumpi maa hypoteettiseksi asuinpaikaksesi ja samalla oma asemasi valtiossa arvotaan Rawlsin tietämättömyyden verholla. Löytyykö valitusta ajanjaksosta yhtään aikakautta, jolloin valintasi kohdistuisi Venäjään? Selitä miksi. Ja jos ei, mitä tämä kertoo Venäjästä ja Yhdysvalloista valtioina.

Elvytys

Viime aikoina on käyty keskustelua elvytyksestä ja siitä, miten moista pitäisi tehdä. Itsekin olen sitä pohtinut ja useammalle tutulle todennut, että nyt olisi erinomainen aika panostaa erilaisiin rakennushankkeisiin.

Päivän kysymys onkin: infrastruktuurin rakentaminen, eli tieverkon ja rataverkon rakentaminen ovat paljolti valtiollisia toimintoja. Tarkoittaako tämä ja nykyinen valtion rakentamistilanne sitä, että kapasiteettia tällaisten rakennusprojektien lisäämiseen ei ole, vaikka rakentamisella kokonaisalana menee heikosti? Kuinka helppoa on siirtää kalustoa ja henkilöstöä asunto- toimistorakentamisprojekteista tien tai rataverkon rakentamiseen? Kuka tietää? Onko siis rakentamisen yleistä lamaa edes mahdollista helpottaa tällaisilla projekteilla?

(Oma näkemykseni on se, että valtion vähintäänkin kannattaa rakentaa mahdollisimman paljon joka tapauksessa tehtäviä projekteja nyt, kun rakentaminen on halvempaa. En ole niin varma elvyttämisen toimivuudesta ja mahdollisuuksista kuin moni muu, eikä minun tarvitsekaan olla. Rakentamisen kohdalla, mikäli ylläolevat ongelmat on ratkaistavissa, elvytys ja järkevä talouspolitiikka ajavat samaa raidetta samaan suuntaan.

Oppositio räksyttää epäjohdonmukaisesti.

Aiemmin syksyllä oppositio (erityisesti SDP ja Vasemmistoliitto) haukkuivat hallituksen isoista veronkevennyksistä, eli elvytyksestä. Nyt oppositio haukkuu hallituksen siitä, ettei se ole tekemässä enempää elvytystä – ja nerokkaasti onnistuu väittämään että hallitus elvyttäisi vain 100 miljoonalla eurolla. Ymmärrän hyvin, etteivät demarit halua laskea elvytykseksi vastustamaansa veronalennuspakettia.

Tällainen tuuliviirinä heilahtelu osoittaa kyllä vasemmistopuolueilta täydellistä kyvyttömyyttä pitkäjänteiseen politiikkaan. Antavat hallituksen luoda pitkäjänteista poliittista raamia ja keskittyvät keräämään irtopisteitä mistä milloinkin. Ei sillä niin väliä, että tänään hallitus siitä että se tekee liikaa ja huomenna liian vähän (samassa asiassa). Noilla eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä.

Henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, kun puhutaan yleisesti kilpailuttamisesta ymmärtämättä sitä, että kilpailuttaminen ja kilpailuttaminen eivät ole sama asia.

Meillä on paljon kokeiltu kilpailuttamista, eli sitä että kunta ostaa palvelun halvimmalta tarjoajalta, eli kilpailuttaa tuottamisen. Kunta maksaa, kunta valitsee, kuntalainen kärsii ja napisee. Eli varsinaisella palvelun käyttäjällä (ja veroissa palvelun maksavalla) ei ole mitään valinnanvapautta. Palvelusetelien suurin ja tärkein avu ei ole se, että niillä maailma siirretään kilpailutusyhteiskuntaan.

Setelien tärkein avu on se, että kuntalainen saa valinnanvapauden. Jos koulussa on inhottavat opettajat, jotka eivät ymmärrä lasta, vanhemmat voivat vaihtaa koulua. Jos koulun opettajien asenneongelmat johtuvat esimerkiksi siitä, että koko työyhteisö on sairastunut ja tulehtunut, niin miksi kunnassa asuvien vanhempien ja lapsien pitäisi kärsiä tästä? Jos neuvolan lääkäri vaatii vuoden ikäisen lapsen imettämisen lopettamista (kuten eräälle ystävälleni kävi), perhe voi etsiä toisen lääkärin.

Valinnanvapaus on tärkeää. Se on erityisen tärkeää asioissa, jotka ovat henkilökohtaisia, lähellä itseämme ja lapsiamme. Ja valinnanvapaus on se, jota kuntien järjestämissä palveluissa on harvinaisen vähän.