Yritysten ympäristövelvoitteet

Monet yritykset käyttävät tuotannossaan ja pitävät varastoissaan ongelmajätteitä. Tuoreen tapauksen kuulin isältäni, joka kertoi, että konkurssiin menneen Valkeakoskelaisen Säterin jäämistöissä olisi 70 tonnia rikkihiiltä. Riihimäen ongelmajäteasema on kuulemma ilmoittanut, että he kykenevät hoitamaan korkeintaan laboratoriomääriä rikkihiiltä. Päästäänkin kysymykseen: mitä tehdä tuolle tavaralle ja vielä tärkeämmin, kuka maksaa. Säterin tapauksessa ilmeisesti aiemmat omistajat olivat tyhjentäneet yhtiön varoista ja myyneet sen eteenpäin, mikä vaikeuttanee kustannusten perimistä konkurssipesältä.

Tietääkö muuten joku, millä prioriteetilla konkurssipesän ympäristövelvoitteet ovat? Mielestäni tällaisten yhteiskunnallisten velvoitteiden pitäisi olla ensimmäisellä sijalla, mutta pelkään pahoin, että lainsäädäntö saattaa jättää ympäristövelvoitteet heikommalle sijalle.

Niille, jotka eivät oletusarvoisesti laita ympäristöä ensimmäiseksi (vihreät ja ympäristöaktivistit laittavat ympäristön ensimmäiseksi, eivätkä tarvitse siis seuraavaa perustelua): Yritys tuottaa toimintansa aikana ympäristöongelmia ja ongelmajätettä. Nämä ovat yhteiskunnallinen haitta, joka edistää yksityistä voittoa. Lainsäädännön tulee vaatia yritystä kantamaan tämän haitan kustannukset (esimerkiksi ongelmajätteiden hävittäminen), jotta yritysten intresseissä on tuottaa ongelmajätteitä vain silloin kuin niiden hävittämisen kustannukset ovat pienempiä kuin niistä saatava hyöty.

Samasta syystä konkurssipesässä ympäristöasioiden kunnostaminen pitäisi mennä etusijalle. Muuten yritys voisi surutta tuottaa ongelmajätteitä ja muita ympäristöongelmia ja ennenkuin sen tarvitsee korjata asioita, hakeutua konkurssiin, jakaa rahat lainaajille ja osakkeenomistajille ja jättää veronmaksajat maksamaan tuotetuista ongelmista.

Tietääkö joku siis: kuinka korkealle ympäristöongelmien hoitaminen pääsee konkurssiin menevän yrityksen rahojen/resurssien prioriteettijärjestyksessä?

Murrayllä (Wall Street Journal) on hyviä ajatuksia siitä, miten lehdistö voi hankkia tuloja Internet-aikakaudella.

Lyhyesti: Saitti voi olla yhdistelmä maksullista ja maksutonta sisältöä. Päinvastoin kuin monet yritykset aiemmin, maksua ei kannata periä niistä uutisista, jotka kiinnostavat suurta yleisöä. Kilpailu tarkoittaa sitä, että joku muu raportoi tällaisesta kuitenkin ilmaiseksi. Ja samalla suurta yleisöä kiinnostava juttu kykenee tuottamaan kohtuullisesti mainoksilla jopa Internetissä.

Sen sijaan pieniä kohderyhmiä kiinnostavista jutuista voi jo periä maksua – ja mitä pienempi kohderyhmä sen parempi. Syy tähän on se, että riittävän pieneen kohderyhmään ei monen tiedotusvälineen kannata panostaa, joten lehti voi laskuttaa asiakkaitaan tällaisesta erikoissisällöstä.

Tulossa on siis uudenlainen tapa yhdistellä tiedontuotantoa ja välitystä (ja mainoksia) paljolti siksi, että Internet on jo rikkonut lehtien perinteisen bisnesmallin ryöstämällä parhaat palat mainostamisesta.

YLE
”KOLUMNI: Eikö naapurin tontille saakaan paaluttaa?”

Turun hovioikeuden mukaan on rikos käyttää naapurin langatonta nettiyhteyttä. Hovioikeus on tuominnut naapurin verkkoa luvatta käyttäneen pieniin päiväsakkoihin. Yllättävän monelta näyttää menevän netissä oma ja toisen oma sekaisin.

”Vanha vitsi naapurin tontille paaluttamisesta saa tällaisen porukan edessä ihan uusia kierroksia. Saa paaluttaa, jos tontti on netissä?

Tämä on hassu vertaus, se nimittäin toimii WLAN-tapauksessa myös juuri toiseen suuntaan. SSID:tä kuuluttelevan WLAN-laitteen laittajahan nimenomaan paaluttaa naapurin tontille asti.

Oma näkökulmani aiheeseen:

IEEE 802.11 standardiin pohjautuva teknologia (wlan) on suunniteltu sitä tarkoitusta varten, että sitä voi joko jakaa vapaasti tai sitten rajoitetulle käyttäjäryhmälle. Avoin SSID:tä kuuluttava verkko on järjestelmän suunnittelunäkökulmasta pidettävänä menetelmänä, jolla laite kertoo olevansa avoin ja vapaasti käytettävissä. Teknologiaan on kehitetty erilaisia menetelmiä ilmaista, ettei laite ole kenen tahansa käytettävissä: SSID:n kuuluttamattomuus, MAC-osoitteiden listaaminen ja
tarkistaminen ja WEP ja WPA-pohjaiset salaustekniikat.

Kyseiseen teknologiaperheeseen ei ole käytännössä (*) mahdollista kehittää ylimääräisiä mekanismeja viestimään siitä, että verkko on tarkoitettu avoimeksi ja kenen tahansa käytettäväksi.

Näin ollen laki/laintulkinta, jonka mukaan avoimen tuntemattoman WLAN-verkon käyttäminen ilman omistajan lupaa on laitonta, käytännössä tekee avoimien WLAN-verkkojen käyttämisestä laitonta (ja olisi varmasti perinteisten telemonopolien ja valvontayhteiskuntaa kannattavien intresseissä).

Rajatapausongelmaksi tulee se, jos vieras käyttää WLAN-purkkia, ei pelkästään Internet-liikenteeseen vaan myös hyödyntää naapurin suojaamatonta kotiverkkoa ja sen koneita. En ole ihan varma, miten tällaiseen pitäisi suhtautua.

En kannata yhteiskuntaa, jossa avoimet verkot tai niiden käyttö tehdään laittomaksi.

Tästä seuraa muutamia vaihtoehtoja, joilla asiaa voidaan korjata:
1. Muutetaan lakia siten, ettei avoimen langattoman verkon käyttö ole
laitonta (tai edistetään parempaa laintulkintaa asiasta) ja
1.1 annetaan ihmisten tehdä WLAN-purkeillaan mitä huvittaa.
1.2. Vaaditaan kuluttajasuojan, tuotevastuun, tjsp kautta, että
langattomia kotiverkkoja ei saa myydä avoimina. Tarvittaessa ehdotetaan
soveltuvan lain- tai asetuksen muutosta tämän aikaansaamiseksi.

Muita?

Ymmärrän kyllä legalistisen tulkinnan siitä, ettei naapurin laitetta saa käyttää ilman lupaa. Sen sijaan eettinen (ja mielestäni se tärkeämpi) kysymys on se, haluammeko yhteiskunnan, jossa ihmiset voivat jakaa tällaisia resurssejaan vai emme? Jos haluamme, lakeja, jotka tuottavat tuollaisen päätöksen, ei voi sallia.

(*) teoriassa moinen mekanismi olisi mahdollista kehittää, mutta ehdotus naurettaisiin varmasti standardointikomiteassa pihalle sillä perusteella, että avoin SSID:tä mainostava purkkihan tekee sen jo ja moinen mekanismi olisi tarpeeton. Lisäksi vaikka sellainen standardoitaisiin, se ei maagisesti siirtyisi olemassa oleviin WLAN-purkkeihin, eivätkä valmistajatkaan sitä luultavasti päättäisi tukea (samasta syystä: mekanismi on turha).