Kaupunkien vertailua

Tässä Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan väestötiheydet: kaupungissa, urbaanilla alueella ja metropolialueella. Tiedot otettu Wikipediasta (Helsinki, Tukholma, Kööpenhamina).

Väestötiheydet Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa
Nimi Kaupunki Urbaani Metro
Helsinki 2,718.38/km2 1,335.49/km2 438.83/km2
Tukholma 4,388.6/km2 3,318.4/km2 2,011,047/km2
Kööpenhamina 5,971/km2 - -

Lopuksi vielä muistutuksena, että metroalueen väestöltään Helsinki (1,3M) painii lähes samassa kokoluokassa Tukholman (2,0M) ja Kööpenhaminan (1,9M) kanssa. Silti saavutettu väestöntiheys on merkittävästi pienempi. (Vertaillut kaupungin, urbaani ja metropoli -pinta-alat ovat samassa kokoluokassa toisiinsa nähden ja täten jossain määrin vertailukelpoisia). Tietääkö joku tarkempia syitä tähän?

Helsingin seudun arvioidaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä runsaalla 300 000 asukkaalla. Poliittisesti kuuma peruna onkin se, mihin nämä asukkaat sijoittuvat.

Oma käsitykseni, jonka ainakin omassa ystäväpiirissäni harjoitetut keskustelut vahvistavat, on se, että ihmiset jakautuvat kahteen joukkoon. Niihin, jotka mieluiten asuisivat kerrostalossa kantakaupungissa ja niihin, jotka kaipaavat oman pihan (joko omakotitalo tai rivitalo). Hyvin harvat haluavat ensisijaisesti asumaan kerrostaloon lähiössä – sellainen valitaan, kun varaa ei ole joko kerrostaloasuntoon keskustassa, tai sitten omaan pihaan riittävän lähellä työpaikkaa/keskustaa. Kuinka moni asuisi mieluummin Myyrmäessä tai Leppävaarassa jos samalla hinnalla voisi asua Töölössä tai Eirassa?

Pääkaupunkiseudun suurin ongelma on se, ettei niitä kantakaupungin asuntoja riitä kuin murto-osalle sellaisia haluaville. Kantakaupungin asuntotarjonnan kasvattamiseen on kaksi keinoa – joko sitä laajennetaan leveyssuunnassa (mikä on vaikeaa, koska suurin osa alueista on jo rakennettu lähiönomaisesti) tai korkeussuunnassa. Jälkimmäistä vastustaa vanhempi väki, sillä heille Helsinki on yhä se pikkukaupunki, jossa he ovat kasvaneet. ”Korkeat rakennukset pilaavat Helsingin profiilin” sanovat.

Kaupunki kasvaa ja kaupunkirakenne kasvaa sen mukana. Jos ei ylöspäin, niin sitten leveyssuunnassa.

Rakennetaan korkeasti ja tehdään se kunnolla. Ei mitään yksittäisiä maamerkkejä, vaan kunnollinen alue pilvenpiirtäjiä. Parilla hyvin rakennetulla pilvenpiirtäjäalueella kantakaupungin väestö voisi kasvaa sadalla tuhannella asukkaalla.

Edit: Kuvassa on Toronton profiili

Demokratia

Edustuksellisen demokratian ideaali on se, että kansa valitsee joukon ihmisiä päättämään aidosti yhteisistä asioista ja tämä joukko käyttää aikansa näihin ongelmiin tutustumiseen ja tämän perusteella tekevät päätöksiä, jotka kokevat olevan parhaaksi yhteiskunnan kannalta. (Joidenkin mielestä edustajan pitäisi keskittyä äänestäjäkuntansa etuihin eikä kokonaisuuden, sivuutan tämän vaihtoehdon käsittelyssäni.)

Reaalimaailma ei toimi ihan näin.

Ensinnäkin osa poliitikoista harjoittaa suoraa poliittisen järjestelmän hyödyntämistä omaan (tai kaverin) pussiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa Soininvaaran mainitsema espoolaisten puolueiden läheinen yhteistoiminta tiettyjen rakennusliikkeiden kanssa 70-luvulla. Poliitikot auttoivat rakennusliikkeen omistamaa kaveriaan kaavoituksella, joka puolestaan sitten kaiketi avusti puoluetta vastalahjaksi.

Toisekseen, vaikka poliitikko haluaisi tehdä kokonaisuuden kannalta hyviä päätöksiä, hänen tarvitsee silti hankkia rahoitusta ja muuta apua vaalikampanjointiin. Nykymaailmassa poliitikko joutuu tutustumaan moniin asioihin ja aikaa tutustumiseen ei ole riittävästi. Jos tästä perehtymisajasta suurin osa kuluu esimerkiksi tiettyjen yritysten, järjestöjen, tai ammattiliittojen kokemiin ongelmiin perehtymiseen, kokonaisuus ja todellisuus voi näyttää aivan toiselta kuin rivikansalaisen tai aiheeseen perehtyneen asiantuntijan silmin. Tästä loistavan esimerkin tarjoavat Lex Karpela ja Lex Nokia.

Lex Karpelassa ilmeisesti kansanedustajia ahdisti kirkko toiselta puolelta ja tekijänoikeusjärjestöt toiselta puolelta. Kansalaisten perusoikeudet ja pienyrittäjien mahdollisuudet toimia alalla jäivät jalkoihin kun kaksi titaania väänsi kättä kirkkomusiikista. Lex Nokiassa taasen kättä väänsivät ilmeisesti teollisuuden edustajat ja ammattiliitot (joiden välillä jonkinlainen kompromissi löydettiinkin) – ja taas kansalaisten perusoikeudet jäivät jalkoihin.

Yksi syy siihen, että poliitikot kuuntelevat niin mielellään yrityksiä ja ammattiliittoja, on se että ne ovat tärkeitä vaalikampanjan rahoittajia. Vaalit toimivat evolutiivisena prosessina, jossa ’heikot’ eli ne jotka eivät saa riittävästi vaalirahoitusta tai muuten näkyvyyttä karsitaan pois – ja ’vahvat’ selviävät. Kaiken tämän kissanhännänvedon keskellä äänestäjän ääni hukkuu.