Euron kriisi

Euroalueen kriisi on luonteeltaan hyvin monimutkainen ongelma. Siksi on tärkeää pitää mielessä tiettyjä peruskysymyksiä. Tärkein näistä kysymyksistä on se, kärsivätkö kriisimaat (Kreikka, Irlanti ja Portugal) väliaikaisesta varojen puutteesta (ns. likviditeetin puute) vai ovatko ne maksukyvyttömiä.

Mikäli kyse on väliaikaisesta ongelmasta, nykyiset euroalueen järjestelyt ovat ratkaisu ongelmaan. Euroalueen muut maat lainaavat rahaa kriisimaille hyvää korkoa vastaan ja ajan myötä nämä maat maksavat lainat takaisin korkoineen.

Mikäli kyse taas on maksukyvyttömyydestä, on tilanne toinen. Nyt luodut mekanismit ovat tosiasiallisesti rahansiirtoa euroalueen veronmaksajilta kriisimaiden velkojille. Lisäksi samalla synnytetään mekanismi, jolla euroalueesta tulee pysyvä rahansiirtounioni. Rahaa siirretään hyvinvoivilta Keski- ja Pohjois-Euroopan euromailta huonosti pärjääville etelä-Euroopan valtioille. Ja Etelä-Euroopan valtiot tulevat pärjäämään huonosti valuuttaunionissa vielä ainakin vuosikymmeniä. Saksojen yhdistäminen osoittaa, että valuuttaunioni aiheuttaa heikommin kehittyneelle alueelle merkittäviä ongelmia – ja Saksojen kohdalla sentään unionin tuomia ongelmia kevensi poliittinen unioni, jossa tehtiin merkittäviä rahansiirtoja Itä-Saksaan. Pidän epätodennäköisenä, että Euroopan Unionin poliittinen selkäranka kestäisi moista menoa seuraavat vuosikymmenet.

Väitän, että ainakin Kreikan kohdalla kyse on maksukyvyttömyydestä. Kreikka on velkaa 150% bruttokansantuotteestaan ja velan määrä kasvaa kohisten. Lisäksi Kreikan talouden odotetaan supistuvan, mikä vielä entisestäänkin nostaa velantasoa ja hoitokuluja.

Ehdotetuilla lainamekanismeilla siis ainoastaan ostetaan aikaa, kun ajan ostamisesta ei ole hyötyä. Oikeastaan ajan pelaamisen tärkein anti on se, että yksityiset kriisimaiden velkakirjojen omistajat hankkiutuvat eroon omistuksistaan ja ne päätyvät veronmaksajien käsiin. Euroopan Keskuspankilla on tiettävästi kymmenien miljardien arvosta Kreikan valtion lainapapereita ja mahdollisesti satojen miljardien arvosta erilaisia luottojohdannaisia, jotka ovat riippuvaisia potentiaalisten kriisimaiden lainojen takaisinmaksusta. Tämäkin lasku tulee meidän maksettavaksemme.

Mistä sitten ratkaisu euroalueen ongelmiin?

Yksi vaihtoehto olisi se, että EKP ajaisi nykyistä voimakkaammin talouskasvua tukevaa rahapolitiikkaa. Tämä voisi nostaa etelä-Euroopan maat pois haitallisesta deflaatiokierteestä, mutta nostaisi inflaatiota niin Suomessa kuin Saksassakin. Tästä syystä vaihtoehto on myös poliittisesti mahdoton.

Kreikan irroittautuminen eurosta olisi katastrofi maan taloudelle, kuten useat taloustieteilijät ovat asian ilmaisseet. On todennäköistä, että osa maan pankkijärjestelmästä kaatuisi ja valtio joutuisi elämään hyvän aikaa vailla kansainvälisiä luottomarkkinoita. Silti se mahdollistaisi Kreikan talouden toipumisen ja kasvun palautumisen, mikäli Kreikan samalla tapahtuva velkajärjestely ei käynnistäisi samankaltaista maailmanlaajuista finanssikriisiä kuin Lehman Brothersin konkurssi vuonna 2008.

Mikään näistä ei näytä kovin lupaavalta. Lisää pohdintaa aiheesta seuraavissa blogauksissa. Joka tapauksessa vaihtoehdot ovat huonojen ja katastrofaalisten välillä.

Hallitusneuvottelut kariutuivat – vai kariutuivatko?

Valtakunnan media uutisoi, että demarit ja vasemmistoliitto heitettiin ulos hallitusneuvotteluista. Lisäksi nyt otetaan pitkän viikonlopun mittainen tauko ja ihmettelyä jatketaan ensi viikon alusta. 
Jostain syystä mieleen tulee tutun kertoma tarina suomalaisista palkkaneuvottelutaktiikoista kaukaisilta vuosilta. AY -järjestöjen edustajissa oli demareita ja kommunisteja, joten demareiden piti esittää tiukkaa, neuvotteluista marssittiin ulos ja työnantajan ehdotusta haukuttiin kovaan ääneen toimittajille.
Kun oli marssittu ulos, kommunistit lähtivät tauolle ja demarit marssivat takakautta lehdistön näkemättä takaisin neuvottelemaan työnantajan edustajien kanssa ilman häiritseviä kommunisteja.
Kannattaa pitää varansa. Tässä voi vielä käydä niin, että viikonlopun aikana tai sen jälkeen Kokoomus ja demarit löytävät yhteisen sävelen, hallituspakettiin ilmestyy asioita, joita esim. Vihreät eivät haluaisi siellä nähdä ja se tuodaan pöydälle tyyliin Ota tai jätä. Ei liian pahoja, että Vihreät hyppäisivät ulos, mutta riittävästi että hallitusohjelma on enemmän Kokoomuksen ja Demareiden näköinen kuin esim. Vihreä. Vasemmistoliitto joko kiskotaan mukaan tai tiputetaan pois riippuen siitä haluavatko demarit vasurit oikeasti mukaan vai eivät.
Lähipäivät kertonevat onko kyse neuvottelutaktiikasta vai aidosta välirikosta. Hallitusneuvottelijat, pitäkää varanne.