Pysäköintipolitiikka

Tässä muutamia hajahuomioita kaupunkisuunnitteluviraston tekemästä pysäköintipolitiikan selvityksestä.

Pysäköintiä voi ajatella joko

  1. terveydenhuoltoon ja peruskouluuun verrattavana subjektiivisena oikeutena, johon mahdollisuudet tulee järjestää verovaroin
  2. pääasiassa kunnan järjestämänä palveluna, jonka kustannukset käyttäjä maksaa
  3. osana normaalia markkinataloutta.

Tähän mennessä helsinkiläinen pysäköintipolitiikka on pitänyt pysäköintiä subjektiivisena oikeutena (1) höystettynä sillä, että autoilija maksaa pienen osan kustannuksistaan itse. Tämä oli ymmärrettävää silloin, kun autoja oli vähän. Pysäköimisen kustannukset ovat lähellä nollaa, kun autoja on niin vähän, että ne mahtuvat kätevästi kadun varsille. Kun automäärä kasvaa, nousevat pysäköinnin kustannukset rajusti.

Nyt tehty pysäköinnin selvitys esittää, että Helsingissä siirryttäisiin kohti kustannusvastaavaa ratkaisua (2). Asukaspysäköinnin hintaa on tarkoitus nostaa noin kymmenen vuoden aikana siten, että pysäköintitunnuksen hinta vastaa asukaspysäköinnistä kaupungille koituvia kustannuksia. Vuonna 2020 asukaspysäköintitunnus maksaisi 40€/kk huhti-lokakuussa ja 80€/kk marras-maaliskuussa. Samalla on tarkoitus merkittävästi parantaa lumen aurausta ja poistoa talvisin, jotta pysäköintipaikat pysyvät käyttökelpoisina läpi talven.

Kolmas vaihtoehto olisi muuttaa pysäköinnin hinnoittelu markkinaehtoiseksi. Tällöin pysäköinnin hinta asetetaan sellaiselle tasolle, että autoilija löytää aina paikan ilman pitkällistä etsimistä. San Francisco on ollut uranuurtaja katupysäköinnin markkinahinnoittelussa. Markkinahinnoittelussa pysäköinnin hinta siirtyy pois poliitikkojen käsistä. Sen sijaan sen määrää paikallinen kysyntä.

Itse pidän eniten tästä vaihtoehdosta, jossa meitä poliitikkoja ei päästetä häsläämään pysäköinnin hinnan kanssa. Asetetaan sen sijaan tavoite (jokaiselta kadunpätkältä löytyy aina pysäköintipaikka) ja luodaan hintamekanismi, joka ajan kanssa löytää oikean hintatason tavoitteen saavuttamiseksi.

Samat vaihtoehdot liittyvät myös uusien asuntojen myötä rakennettaviin autopaikkoihin. Nykyisellään kaupunki maksaa merkittävän osan uusien autopaikkojen rakentamiskustannuksista (riippuen paikasta ja ). Kaupungin strategisena tavoitteena on siirtyä siihen, että autoilija maksaa oman autopaikkansa kustannukset. Ainoa tapa, jolla tämä voidaan toteuttaa on se, että autopaikkoja rakennetaan vain sitä mukaa kuin niille on kysyntää.

Tässäkin on se vaihtoehto, että jätetään asia markkinoiden hoidettavaksi. Parkkiluolia voi rakentaa jälkikäteen, eikä niiden rakentamisen kustannus eroa merkittävästi kerrostalon alle rakennettavan parkkihallin kustannuksista. Kuten Töölöön nouseva parkkihalli (ja Mäntymäen kentän viereen ideoitu toinen parkkihalli) osoittaa, autopaikkoja voidaan rakentaa jälkikäteen, jos niille on kysyntää. Jätkäsaaressa kallion päälle rakennetun talon parkkihalli maksoi runsaat 40000 euroa per paikka. Töölön hallin arvioitu rakentamiskustannus on 54000 euroa per paikka. Jälkikäteen rakennetun autopaikan hinta ei ole niin paljoa suurempi, että se oikeuttaisi autopaikkojen rakentamisen tukemisen verovaroin.

Tilaa vievät asiat maksavat sitä enemmän, mitä lähempänä kaupungin keskustaa ollaan. Tämä pätee niin asunnon neliöihin, omaan pihaan kuin autopaikkoihin. Tavalliset ihmiset joutuvat tekemään valintoja sen kanssa, että haluaako itselleen oman pihan, 15 neliötä enemmän vai asunnon lähempänä keskustaa. Kaikkeen eivät rahat riitä. Onko jokin syy, miksi tämän ei pitäisi päteä paljon tilaa vievän autopaikan suhteen?

Maailman kartta mielessämme

Meillä kaikilla on aivoissamme kartta universumista. Tuo kartta kertoo siitä, minkälaisen me uskomme universumin olevan – ja aivomme käyttävät sitä arvioimaan erilaisia päätöksiä ja toimia, joita teemme.

Tuo kartta ei ole koskaan täydellisen oikea esitys maailmankaikkeudesta. Eikä sen tarvitsekaan. Kartan arvo on sen hyödyllisyydessä ja vähintään yhtä paljon siinä, mitä se jättää pois kuin siinä mitä se kuvaa. Tuo kartta voi olla myös erittäin pahasti pielessä.

Yksilölle on erittäin vaikeaa, jos tuo mielen tarjoama kartta on pielessä, sillä sen muuttaminen on haastavaa. Ympäröivää maailmaa tulkitaan tuon kartan perusteella. Nuori, joka uskoo kaikkien kiusaavan häntä, voi tulkita pahalla tuulella olevan kaverin kommentin tarkoitukselliseksi kiusaamiseksi. Kasvava tyttö voi sisäistää ympäristön viestin, joka väittää etteivät naiset ole hyviä matematiikassa – ja päätyä tämän takia huonommaksi matematiikassa kuin mihin hänellä olisi rahkeita (ja kun tämä toistetaan kaikkien lasten kohdalla, voidaan saada tilastollisesti merkittävä ero tyttöjen ja poikien taitojen välille, mikä tekee tästä tiedosta tieteellisen faktan).

Uuden maailman kreationisti uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha ja tulkitsee kaikkea saamaansa tietoa tältä pohjalta. Thomas Kuhnin teoriat osoittavat sen kuinka kokonainen tieteenala (evoluutio) voi olla väärällä tiellä ja ylpeys ja valta pitää alan kaukana asioiden todellisesta laidasta.

Sosiaalisessa osassa todellisuutta, sillä miten puhumme, mistä puhumme ja kenelle puhumme, on suuri vaikutus siihen minkälainen todellisuus on.

Pyöräilijät huomio: kantakaupungin pyörätiet vaarassa!

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eilen palauttaa sekä Runeberginkadun että Helsinginkadun pyörätiesuunnitelmat valmisteluun vaatien suunniteltujen pyöräteiden huonontamista ja poistuvien asukaspysäköintipaikkojen korvaamista. Asiasta tarkemmat selostukset löytää Elina Moisiolta (myös tämä). Otso Kivekkään blogista löytyy myös lisätietoja, mikäli haluat vaikuttaa asiaan.

Ehdin istumaan edellisessä kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuoden päivät. Meillä oli lautakunnassa merkittäviä erimielisyyksiä siitä, miten tätä kaupunkia kuuluu kehittää – ja niin kuuluukin. Silloin kuitenkin lautakunnassa oli yhteinen ymmärrys siitä, että Helsingin pyöräilyn infrastruktuuria tulee kehittää kansainvälisten toimivien esimerkkien mukaan. Nyt näyttää pahalta. Toivon, että kyse on vain alkukangertelusta ja että pystymme vielä löytämään yhteisen ymmärryksen siitä, että ratikoita on nopeutettava ja pyöräilyn infrastruktuuria parannettava.

Lopuksi vielä muutama tiedonhippu, jotta väärinkäsitykset ja ymmärrykset eivät pääsisi häiritsemään asiallista keskustelua:

  • Runeberginkadulta paikkoja on poistumassa parisenkymmentä. Viime vuonna päätimme lautakunnassa että vieressä olevalle Mäntymäen kentälle tulee satoja asukaspysäköintipaikkoja. Tämä ei kuitenkaan Kokoomuksen ja SDP:n edustajille riittänyt.
  • Alppiharjun asukaspysäköintialueella on 300 paikkaa enemmän kuin myytyjä pysäköintitunnuksia. Alueen asukkaana tiedän, ettei täällä ole koskaan pulaa paikoista. Erityisen paljon pysäköintipaikkoja on kesäisin, kun suuri osa autollisista on kesämökeillään (kesämökki on yksi tärkeä syy, jonka takia kukaan haluaa omistaa auton Alppiharjun alueella). Tästä syystä Vaasankadun muuttaminen kävelykaduksi kesäisin ei vaikuta autopaikkatilanteeseen ongelmallisesti.
  • Esitetyt pyörätiesuunnitelmat palautettiin valmisteluun nimenomaan siksi, että Kokoomukselle ja demareille ei kelvannut autopaikkojen poisto. Osmo Soininvaara teki oman palautusesityksensä suunnitelmien palauttamisesta asukkaiden ja yritysten kuulemiseksi ei saanut kannatusta. (Faktat voi tarkistaa yllä linkkaamastani kokouspöytäkirjasta).

Lopuksi vielä haluaisin huomauttaa, että pyöräteitä on aika ryhtyä rakentamaan siten, etteivät ne aiheuta vaaraa jalankulkijoille. Töölössä ja Alppiharjussa asuu paljon lapsia ja lapsiperheiden ensisijainen kulkutapa on kävely ja joukkoliikenne. Tästä syystä jo pienet lapset opettelevat kävelemään jalkakäytävällä ihan itse.

Alle kouluikäiselle on käytännössä mahdoton selittää, että asfaltissa oleva viiva on raja, jonka toiselle puolelle ei saa mennä. Sen sijaan jo kaksivuotias ymmärtää sen, kun hänelle sanotaan että tasoeron toisella puolella on pyörien ja autojen paikka ja täällä kävelijöiden. Tasoero on jotain käsin koskeltavaa – konkreettista. Sen huomaamiseen ja huomioimiseen ei tarvita tietoista ajattelua. Pyörän paikka on ajoradalla, ei kadulla kävelyä opettelevan lapsen vieressä.