Helsingin hurja kasvu jatkuu

Tilastokeskus on julkaissut tilaston Helsingin seudun kasvusta vuonna 2014. Helsingin väkimäärä kasvoi viime vuonna 9240 asukkaalla. Tällä kasvutahdilla Helsingin väkiluku kasvaa vuoteen 2050 mennessä runsaalla 300 000 asukkaalla.

Screen Shot 2015-01-27 at 11.09.11

Kuten kuvasta näkyy, Helsingin seudun kasvu keskittyy yhä tiukemmin Helsinkiin. Vuonna 2013 suurin osa Helsingin kasvusta tuli Hakamäentien eteläpuolelle ja Kulosaaren sillan länsipuolelle (vuoden 2014 tilastoa ei ole vielä saatavilla). Myös merkittävä osa kysynnän kasvusta tulee juuri kantakaupunkiin.

Kuvaavaa on se, että kun valtakunnallisesti asuntomarkkinat ovat polkeneet paikallaan jo muutaman vuoden, Kalliossa ja Hakaniemessä neliöhinnat ovat nousseet muutamassa vuodessa tuhat euroa.

Screen Shot 2015-01-27 at 11.14.16

Asuntohintojen kehitys Kalliossa ja Hakaniemesssä (Helsingin Sanomat 26.1.2015)

Meillä on valtava pula nimenomaan kaupunkiasunnoista. Siksi Helsingin pitää nopeuttaa asuntotuotantoa Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa ja avata uusia rakennusalueita niin nopesti kuin mahdollista. Hakaniemenranta ja Sörnäisten rantatie voidaan kaavoittaa ja avata nopeasti rakentamiselle, samoin Mäntymäen kentän ympäristö ja Salmisaari. Lisäksi nyt tehtävässä yleiskaavassa tulee varmistaa, että kantakaupunkia voidaan rakentaa kaikille, jotka haluavat asua kaupungissa.

Asuntopulaan pitää vastata päättävästi ja nopeasti.