Asuinalueiden sosiaalinen sekoittuminen

Osmo Soininvaara käy hyvin blogissaan läpi asuinalueen sosiaalisen sekoittamisen hyötyjä ja kustannuksia sekä taloustieteilijän että sosiaalipoliitikon näkökulmasta. Teksti on vallan erinomainen, mutta maankäytön suunnittelijan näkökulma on tässä unohtunut.

Tekstin keskeiset huomiot ovat:

  • olisi ekonomistisella ajattelulla parempi, että pienituloisia tuettaisiin asumistuella seinien sijaan,
  • mutta hyvätuloisten ja köyhien eriytyminen omille asuinalueilleen johtaisi herkästi luokkayhteiskuntaan, jossa huonotuloisuudesta tulisi periytyvää ja sosiaalinen liikkuvuus hidastuisi. Tämä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja samalla yhteiskunta hukkaa osan voimavaroistaan, kun köyhästä perheestä on lapsen vielä nykyistä vaikeampi nousta ylös.

Katsotaanpa ongelmaa hetkeksi maankäytön suunnittelun näkökulmasta. Meillä on viimeiset 70 vuotta rakennettu erilaisia normeja, joilla pyritään varmistamaan se, että jokainen asunto on yhtä hyvä. Urban Helsinki on koonnut erinomaisen listan tiiviin rakentamisen esteenä olevista normeista. Viranomainen päättää mm, että kaikkien pitää saada runsaasti suoraa auringonvaloa (valokulmanormi), asunnossa ei saa olla yhtään pimeitä osia (syvarunkoiset talot kielletty), pihojen pitää olla suuria ja valoisia (estetään tiiviiden kortteleiden rakentaminen), kaikkien asuntojen kylkiäisenä pitää maksaa osuus kalliista autopaikasta, jokaiseen taloon pitää rakentaa erinäköisiä yhteistiloja, jotka parantavat laatua ja nostavat kustannuksia, myös pienien asuntojen pitää olla esteettömiä ja tonttikaduilla ajoväylien leveysmitoitukset ovat valtavia suhteessa haluttuihin ajonopeuksiin.

Tavoitteena on ollut se, että kaikki asunnot olisivat yhtä hyviä. Lopputuloksena ei vaan ole ollut tämä, vaan se että asuntojen ainoana erona on asunnon sijainti. Asunnon laadun tiukka normittaminen johtaa siihen, että mitä paremmat tulot, sitä enemmän rahaa ihminen laittaa sijaintiin. Ainoana poikkeuksena tästä on ollut omakotitalorakentaminen, jossa varakas ihminen voi omalla rahallaan selvästi parantaa oman elinympäristönsä laatua.

Tämä ei olisi ongelma, jos normien höllentäminen johtaisi siihen että hyville paikoille rakennetaan sama määrä asuntoja ja asuinneliöitä kuin nytkin – mutta vain huonompia kuin nykyään.

Valitettavasti kyse ei ole tästä. Normit johtavat siihen, että keskeisille hyville paikoille rakennetaan vähemmän asuntoja kuin rakennettaisiin, jos saisi rakentaa myös vähän huonompia asuntoja. Näiden normien takia kantakaupungin uusien asuinalueiden tiiviys jää kymmeniä prosentteja siitä tehokkuudesta, jolla kantakaupungin muita osia on rakennettu. Samalla keskeisillä ja hyvillä paikoilla jää tuhansien tai kymmenien tuhansien asukkaiden asunnot rakentamatta.

Yhteiskunnalle tulee merkittäviä tappioita siitä, että hyville paikoille saadaan rakennettua selvästi vähemmän asuntoja. Tämän takia uusilla asuinalueilla on hyvin vaikeaa päästä samanlaisiin tehokkuuksiin kuin vanhoilla Katajanokan ja Punavuoren kaltaisilla alueilla.

Normien takia paljon harvemmilla on mahdollisuus asua hyvällä paikalla.

Samalla köyhemmiltä kielletään se valinta, että asuvat hyvällä paikalla vähän huonommassa asunnossa ja pakotetaan nämä valitsemaan asunto huonolla sijainnilla. Sallimalla tiiviimpi rakentaminen hyvillä paikoilla voimme samalla edistää sosiaalista sekoittumista, kun pelkän sijainnin sijasta ihmiset saisivat itse miettiä miten painottavat oman asunnonhaussaan sijaintia ja muita asunnon laatutekijöitä.

Ongelma ei ratkea sillä, että osa hyviin paikkoihin rakennetuista asunnoista rakennetaan ARA-asuntoina ja arvotaan ne onnelliset, jotka pääsevät huokeasti asumaan hyville paikoille. Ongelmana on se, että me rakennamme merkittävästi vähemmän asuntoja hyville paikoille ja peitto ei muutu suuremmaksi siitä, jos hölmöläisten tapaan leikkaamme yläpäästä palan ja ompelemme sen jalkopäähän.

Lopuksi vielä korostan sitä, että erittäin suurta tiiviyttä joka näkyy osin huonompina asuntoina kannattaa tehdä vain hyvillä ja halutuilla paikoilla. Huonoille ja ei-halutuille paikoille toteutettuna se johtaa huono-osaisen väestön entistä suurempaan keskittymiseen.

Voisiko normiohjaus siis joustaa siellä, minne suuri joukko ihmisiä kaikista tuloluokista haluaa asumaan? Helsingin tapauksessa siis erityisesti kantakaupungissa ja sen laajenemisalueilla.

Merihaka muutosten keskellä

Teksti on alunperin julkaistu Helsingin Vihreiden blogissa.

Merihaka on isojen muutosten edessä. Hakaniemensilta puretaan ja tilalle rakennetaan uusi, Hakaniemenrantaan ja Sörnäisten rantatielle suunnitellaan täydennysrakentamista, Hanasaaren voimala suljetaan ja Laajasalon ja Kalasataman raitiotien suunnitellaan kulkevan Merihaan kautta.

Merihaka sijaitsee Hakaniemen kainalossa Kruununhaan ja Hanasaaren välissä.

Merihaka sijaitsee Hakaniemen kainalossa Kruununhaan ja Hanasaaren välissä.

Alue on erinomainen kohde täydennysrakentamiselle sillä Helsingissä kaikista suurin pula on urbaanista asuinympäristöstä. Siitä kielii kantakaupungin taivaisiin kohonnut hintataso ja lapsiperheiden määrän kasvu ja asumispreferenssejä mitannut professori Tyrväisen tekemä tutkimus, jossa 35% helsinkiläisistä halusi asua urbaanisti.

Tyrvainen kaupunkiasujat

Juuri nyt Merihaka jää eräänlaiseksi saarekkeeksi, jonka Sörnäisten rantatie erottaa muusta Hakaniemestä ja Sörnäisistä. Tämä näkyy hyvin alla olevasta karttakuvasta, johon on piirretty pelkät rakennukset. Merihaan ja Hakaniemen väliin on piirretty leveä valkoinen juopa.

Merihaan ja Hakaniemen välissä on leveä juopa

Merihaan ja Hakaniemen välissä on leveä juopa

Hakaniemen sillan uusiminen tarjoaa mahdollisuuksia täydennysrakentamisen avulla yhdistää Merihaka, Hakaniemi ja Sörnäinen toisiinsa. Kaupunkisuunnitteluvirastossa on arvioitu, että Hakaniemenrantaan ja Sörnäisten rantatien varteen voitaisiin rakentaa asuntoja 2500 uudelle asukkaalle.

Täydennysrakentamista tutkitaan Sörnäisten rantatien varteen ja Hakaniemenrantaan

Täydennysrakentamista tutkitaan oranssilla merkityille alueille.

Merihaan itäpuolella on Hanasaaren voimala, jonka Helsingin kaupunginvaltuusto päätti purkaa. Hanasaareen tulee kaupunkisuunnitteluviraston arvion mukaan noin 6000-8000 asukasta ja samanlainen määrä työpaikkoja. Itäinen kantakaupunki tiivistyy ja muuttaa muotoaan. Hanasaaresta Merihakaan kannattaa rakentaa kävelysilta parantamaan liikkumisyhteyksiä naapurikaupunginosien välillä.

Hanasaaren hiilikasan tilalle on suunniteltu altaan muotoisia terassitaloja

Hanasaaren hiilikasan tilalle on suunniteltu altaan muotoisia terassitaloja

 

Laajasalon raitiotien suunnittelu on loppusuoralla ja keskustaan suuntautuvista vaihtoehdoista yleiskaavan ratikkakarttaankin piirretty Merihaan ja Hakaniemen kautta kulkeva vaihtoehto näyttää tällä hetkellä todennäköisimmältä. Sillat tuovat niin Korkeasaaren kuin Mustikkamaankin ihan lähelle Merihakaa ja tarjoavat uusia mahdollisuuksia merelliseen virkistymiseen.

Laajasalon ja Kalasataman raitiotien keskustalinjauksen vaihtoehdoista Merihaan ja Hakaniemen kautta kulkeva vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisimmältä.

Laajasalon ja Kalasataman raitiotien keskustalinjauksen vaihtoehdoista Merihaan ja Hakaniemen kautta kulkeva vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisimmältä.

Merihaka sijoittuu keskelle isoa muutosta Helsingin rakenteessa. Aiemmin lähellä mutta vähän kaikesta sivussa olleesta Merihaasta tulee keskeinen osa laajenevaa keskustaa. Tällaisten keskellä asukkaiden kannattaa aktiivisesti kehittää omia ajatuksiaan siitä, miten kaupunginosaa voisi parantaa. Yhdessä asukkaiden kanssa kehittämällä voidaan tehdä parempaa ja viihtyisämpää kaupunkia.

Lopuksi esitän lukijoille kysymyksen: uusien kaupunginosien myötä itäinen kantakaupunki kasvaa ja tiivistyy; asukkaita on kohta satatuhatta. Missä on itäisen kantakaupungin uimaranta? Mihin sinä sen haluaisit?