Keskustatunnelin kustannusarvio ei tule pitämään

Olen tässä viikonlopun ajan tutustunut keskustatunnelia koskeviin materiaaleihin ja valitettavasti tässä valmistelussa ei ole osaaminen pysynyt tavoitteiden perässä. Selvityksessä esitetään Länsiväylältä Hermannin rantatielle asti kulkevaa tunnelia, jossa on kokonaista kuusi maanalaista eritasoliittymää. Perjantaina oli medialle järjestetty esittelytilaisuus, jossa esittelijät eivät osanneet edes kertoa montako kilometriä tunnelia hankkeessa esitetään rakennettavaksi.

Ehdotettu keskustatunneli länsiväylältä Hermannin rantatielle. Liittymät Jätkäsaaren satamaan, Punavuoreen, Hernesaarenrantaan, Eteläsatamaan, Katajanokalle, Siltavuorenrantaan ja Sörnäisten rantatielle

Ehdotettu keskustatunneli kulkee länsiväylältä Hermannin rantatielle

Tunnelin hinnaksi arvioidaan tässä kohdassa 1,4 miljardia euroa. Tämän hinnan voi laittaa perspektiiviin, kun kuvittelee että  rakennetaan Turun moottoritie kahteen kertaan ja tämän jälkeen rahaa jää vielä yli Lahden oikoradan verran.

Tällaiset arviot tehdään niin, että katsotaan mitä vastaavat asiat maksavat muualla rakennettaessa ja sitten ynnätään palaset yhteen riskivarauksilla lisättynä. Ylläolevassa kuvassa on kerrottu, mitä kustannusarvioon on laskettu mukaan ja mitä ei.

Erityisesti kannattaa huomata, että keskustatunnelin ilmanvaihtojärjestelmien riskianalyysiä ja turvajärjestelmien osuutta ei ole arvioitu. Tuon takia on syytä olettaa, että 1,4 miljardin kustannusarvio ei tule pitämään – todellinen kustannus koko projektille on merkittävästi suurempi.

Länsimetrossa lopulliset kustannukset olivat kaksinkertaisia alunperin ennakoituun verrattuna – ja kustannusarvio petti suurelta osin siksi, että ilmanvaihtojärjestelmät ja turvallisuustekniikka maksoivat paljon enemmän kuin oli arvioitu.

Keskustatunnelissa ei ole kyse tavallisesta projektista, vaan jostain maailmanlaajuisesti äärimmäisen haastavasta, jolle ei ole vertailukohtia.

Tunnelin häiriöherkkyyttä tutkinut raportti toteaa asiasta näin:

Se tosiseikka, että suunnitteilla oleva tunnelikokonaisuus on maailmanlaajuisestikin arvioituna varsin laaja ja monimutkainen, tekee käyttöjärjestelmästä ainutlaatuisen mutkikkaan, jos halutaan pitää mahdollisimman paljon tunnelikokonaisuudesta käytössä häiriöiden aikana. Jos sen sijaan tyydytään yksinkertaisempiin ohjaustiloihin, koko tunnelikokonaisuus voidaan joutua sulkemaan suhteellisen paikallisten ja pientenkin häiriöiden takia.

Kyse on siis ainutlaatuisen mutkikkaasta ohjelmistoprojektista, joka toteuttaa turvallisuuskriittisiä tehtäviä. Hintakin tulee olemaan sen mukainen.