Olen aikonut jo pitkään kirjoittaa tekstiä mediateollisuuden ja nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän muodostamasta uhasta avoimelle yhteiskunnalle, demokratialle ja oikeusvaltiolle. Pari päivää sitten havaitsin, että Otso Kivekäs ehti jo kirjoittamaan aiheesta erinomaisesti, joten tyydyn lainaamaan häntä.

Kysymys IPR:stä ei ole vain kysymys siitä, miten edistää kulttuuria/taloutta/jne mahdollisimman tehokkaasti, vaan myös siitä, mitä haittaa muulle yhteiskunnalle tulee tehtyä siinä sivussa (oheishyötyjä en nyt käsittele, oletan hyötyjen ilmenevän tavoitteiden kautta). Itselleni tämä on ehkä tärkein kysymys koko IPR-keskustelussa.

Erityisesti teijänoikeuksista on tullut terrorismin rinnalle uusi keppihevonen, jonka varjolla voi tehdä lähes mitä vaan. Kaikenlainen suhteellisuudentaju tuntuu olevan kateissa. Tekijänoikeuksien suojaamiseksi on mm.

  • Ohitettu demokraattiset prosessit
  • Siirretty tutkintavastuu ja tuomiovalta oikeuksienomistajille
  • Pystytetty ennakkosensuurijärjestelmiä
  • Kielletty keskustelu vääristä aiheista
  • Kumottu kuluttajan oikeuden laillisesti ostamiinsa asioihin

Tuo lista ei ole tyhjää retoriikkaa, vaan tapahtuneita tosiasioita. Alla jokaisesta esimerkki.

Demokratian ohittamisesta kertoo prosessi, jolla Acta-sopimustaparhaillaan valmistellaan. Acta-sopimus on käytännössäkansainvälinen tekijänoikeuslaki, jonka on tarkoitus sitoa osallisia maita. Neuvottelut käydään virkamiesvoimin ja täysin salassa. Edes poliittisia päättäjiä, saatika kansalaisjärjestöjä ei päästetä mukaan tai edes kerrota, mistä oikein sovitaan ennen kun sopimus on valmis ja se on vain ”pakko hyväksyä”. Viimeisimpän esimerkkinäkauppakomissaari ei aio kertoa europarlamentille mitään neuvotteluista, vaikka Lissabonin sopimuksen mukaan ”Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti [neuvottelu]menettelyn kaikissa vaiheissa”.

Tälläinen demokratian halveksunta on sietämätöntä. Haluttiinpa tekijänoikeusjärjestelmästä millainen tahansa, siitä on kyettävä päättämään demokraattisesti. Ja demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu keskeisesti avoin valmistelu, josta kansalaiset ja etenkin poliittiset päättäjät ovat tietoisia. Demokratia on tärkeämpää kuin immateriaaliset omistusoikeudet.

Tutkintavastuu ja tuomiovalta on siirretty oikeudenomistajille ranskalaisessa Hadopi-laissa. Siinä epäillyn tekijänoikeusrikkojan nettiyhteys katkaistaan rangaistustoimena. Kyse ei siis ole sopimuksenpurusta, vaan nimenomaan juridisesta rangaistuksesta. Rangaistus vaan ei perustu oikeudenkäyntiin jossa syyllisyys todistettaisiin. Tekijänoikeuksienhaltijan (tai nettiyhteyden tarjoajan, tai tekijänoikeustoimiston) pitä vaan kolme kertaa epäillä kansalaista tekijänoikeuden alaisen materiaalin levityksestä. Epäilyä ei tarvitse millään tavalla näyttää toteen, eikä epäillyllä ole mitään juridisia keinoja taistella vastaan. Jälkikäteen hän voi koittaa saada pääöksen kumottua osoittamalla jotenkin, että mitään tekijänoikeusloukkauksia ei ole tapahtunut. Miten yksilöimättömän syytteen voi osoittaa vääräksi, jää tässä epäselväksi.

Asianosaisesta yksityisistä yrityksistä on siis tehty sekä poliisi että oikeuslaitos, ja syyttömysolettama on tältä osin kumottu. Avoin ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat tärkeämpiä periaatteeita kuin immateriaalinen omistusoikeus, IPR-järjestelmän täytyy kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.

Ennakkosensuuria on pystytetty esimerkiksi Tanskassa, jossa oikeus on kieltänyt muutamia operaattoreita reitittämästä liikennettä muutamiin domaineihin (venäläinen allofmp3.ru ja ruotsalainen thepiratebay.net). Operaattori on vastaavassa asemassa kuin postilaitos: se vaan välittää paketteja. Operaattorille annettu kielto välittää jostain tulevia paketteja vastaa sitä, että postilaitosta kielletään välittämästä kirjeitä tietylle taholle ja taholta. Erityisesti Ruotsiin luulisi Tanskalla olevan sellaiset suhteet, että mahdollisiin rikoksiin voidaan puuttua, eikä niitä tarvitse tyytyä peittelemään sensuurin verholla.

Tanskan päätös on tehty oikeudessa asianmukaisin prosessein, ja se on valittamisekelpoinen. Ongelma on siis yllä esiteltyä Ranskan lakia pienempi. Suomessa on käytössä salainen lapsipornon sensuurilista, jolle joutumisesta ei voi valittaa eikä sen sisältöä mitenkään valvota. Mm. pääministeri Vanhanen on kannattanut sen laajentamista tekijänoikeuksiin. Listan tekninen toimimattomuus on onneksi hillinnyt haluja.

Suomessa on myös kielletty organisoitu keskustelutekijänoikeuksien tehokkaan suojan kiertokeinoista. Kielto esitetään hallituksen perusteluosassa kun nykyistä tekijänoikeuslakia säädettiin. Suomalaisessa oikeuskäytännössä hallituksen esityksellä on laintulkintaa ohjaava vaikutus, eli kielto voidaan katsoa laissa annetuksi. Varsinainen teksti kuuluu näin:

”Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisessa tapauksessa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun tai kaupallisen palvelun puitteissa.”

Sananvapaus ei ole absoluuttinen oikeus, vaikka perusoikeus onkin. Se on säännöllisesti konfliktissa muiden perusoikeuksien, esimerkiksi yksityisyyden suojan kanssa, ja siihen voidaan tehdä rajauksia. Ennakkosensuuri ei kuitenkaan koskaan ole demokratiassa hyväksyttävä rajaus ja julkisen keskustelun jostain aiheesta kielto on myös ongelmallinen. Perusoikeuksien rajauksilta yleensä edellytetään, että ne ovat välttämättömiä, tarkkarajaisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun intressiin. Tämä on syytä olla lähtökohtana myös, kun immateriaalisen omistuksen ja sananvapauden ristiriidoista taitetaan peistä.

Kuluttajan oikeuksista kertoo Amazonin Kindle-episodi. Amazon oli myynyt e-kirjoja, joihin sillä ei ollutkaan oikeutta. Kun tilanne selvisi kirjakaupassa, kirjat yksinkertaisesti poistettiin niitä ostaneiden ihmisten lukulaitteista, ja rahat palautettiin. Ei voi olla kohtuullista, että hyvämaineisesta kirjakaupasta kirjansa ostaneilta ihmisiltä viedään kirjat takautuvatsi, koska myyjä on sählännyt. Oikea ratkaisu olisi, että myyjä maksaa korvaukset virheestään, ja ostajat eivät koskaan kuule koko asiasta. Normaalin kuluttajansuojan tulee päteä ainettomien teostenkin osalta. Ironisesti kirjat, joista oli kyse, olivat George Orwellin tuotantoa, mm. Vuonna 1984.

Yksikään näistä esimerkeistä ei ole yksittäistapaus. Jokaista mainitsemaani oikeudenloukkausta vastaavia on tehty ja erityisesti haluttu tehdä muuallakin. Aikamme ehkä keskeisin poliittinen kamppailu avoimen yhteiskunnan puolesta koskee IPR:ää.

Kertauksen vuoksi:

  • IPR-järjestelmää koskevat säädökset tulee säätää demokraattisten prosessien henkeä ja kirjainta noudattaen. Jos niille ei ole demokraattista kannatusta, ei niitä tule säätää.
  • IPR-järjestelmän tulee kyetä toimimaan oikeusvaltion puitteissa.
  • IPR:n nimissä tehtyjen sananvapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja painavasti perusteltuja.
  • Ennakkosensuuri ei ole hyväksyttävää.
  • Kuluttajansuojan tulee toimia myös aineettomien hyödykkeiden kohdalla.

Suomen nykyinen tekijänoikeuslaki hipoo jo näitä raameja, ulkomailta löytyy paljon esimerkkejä jotka ovat kaukana niiden ulkopuolella. Ja jos Acta- sopimus astuu voiman, liikutaan immateriaalisten omistusoikeuksien kanssa yhä kauemmas oikeusvaltiosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *