Asuntojen kokosääntelyn vaarat
Sääntelyä harjoitetaan yleensä ylevistä syistä. Näin on myös Helsingin harjoittaman asuntojen kokosääntelyn kohdalla. Vanhassa järjestelmässä kaupunki määräsi kullekin rakennukselle asuntojen keskikoon. Tämä on ongelmallista monestakin syystä.
Yksi seuraus on ollut se, ettei alle 50m2 kaksioita kannata oikein rakentaa, kun vastineeksi pitää rakentaa aina yksi vielä suurempi asunto. Toinen vähemmän julkisuudessa ollut ongelma on se, että kerrostaloa rakennettaessa käytössä on yksi lamelli eli tietyn muotoinen alue, josta asuntojen pohjakaavat tulee rakentaa. Keskikokovaatimus rajoittaa voimakkaasti sitä, minkä muotoisia palikoita lamellista voidaan lohkaista asunnoille ja näin järkevää asuntosuunnittelua.
Helsingissä ollaan siirtymässä uuteen aikakauteen asuntojen kokosääntelyssä. Itse olisin valmis luopumaan asuntojen koon sääntelystä kokonaan, mutta tähän ei ole ollut valtuustossa valmiutta. Uudistusta on tehty tavoitteena lopettaa keskikoon sääntely, mutta vaatia silti perheasuntoja. Käsittelyssä oleva Maankäytön ja Asumisen ohjelma sanoo seuraavaa:
Perheasuntojen osuus tulee olla 40–50 % valmistuneista asunnoista.
- Kerrostalotuotannossa Hitas-omistusasuntotuotantona toteutettavien asuntokohteiden rakennusoikeudesta keskimäärin 60–70 % toteutetaan perheasuntoina (50–60 % asunnoista).
- Kerrostalotuotannossa sääntelemättömänä omistusasuntotuotantona toteutettavien asuntokohteiden rakennusoikeudesta keskimäärin 40–50 % toteutetaan perheasuntoina (30–40 % asunnoista).
Huoneistotyyppijakauman ohjaus perustuu ensisijaisesti tontinluovutusehtoihin. Valtion omistamalla ja yksityisellä maalla käytetään asemakaavamääräyksiin perustuvaa ohjausta.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on tulkinnut keskipinta-alatyöryhmän tuloksia seuraavasti:
Keskipinta-alatyöryhmän suosituksen mukaan asunnoista puolet tulee olla perheasuntoja. Näiden asuntojen keskipinta-ala tulee olla vähintään 80 h-m2.
Tässä nyt mennään ojasta allikkoon. Kuten kaikki muistavat, tätä säännöstelyä harjoitetaan siksi, että pienistä asunnoista on pula ja siksi saa paremman katteen kuin suurista asunnoista. Poliitikot haluavat kuitenkin varmistaa, että kaikilla alueilla on myös perheasuntoja, joten niitä vaaditaan tontin luovutusehdoissa. Samalla olisi kuitenkin tärkeää, että pienten asuntojen koon kytkös perheasuntoihin purettaisiin – saataisiin edes yksi pieni osa tästä kokonaissääntelystä purettua.
Otetaan esimerkiksi vaikka 1200m2 kokoinen kerrostalo. Vaihtoehdossa 1. puolet asunnoista on 80m2 ja puolet 40m2 eli 10 perheasuntoja ja 10 pientä asuntoa. Jos rakennuttaja rakennuttaa pienet asunnot 20m2 kokoisina, tulee tämän rakentaa 12 perheasuntoa ja 12 yksiötä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa niitä ”arvokkaita” neliöitä on 400 ja jälkimmäisessä 240. Käytetty asuntojen kokosääntely siis varmistaa, ettei pieniä (kipeästi tarvittuja) asuntoja rakennettaisi edelleenkään. (Luvut valittu ymmärtämisen helppouden näkökulmasta.)
Ylläolevan MA-ohjelman tekstissä on kuitenkin hitusen parempi ehdotus. Jos tietty osa kerrostalon rakennusoikeudesta tulee tuottaa perheasuntoina, silloin ei kytketä pienten asuntojen kokoa perheasuntojen määrään haitallisella tavalla. Tuosta ohjelmasta tulisikin poistaa suluissa olevat kohdat, joissa annetaan ymmärtää, että säännellään myös perheasuntojen osuutta kaikkien asuntojen määrästä. Ei kai se ole perheellisiltä pois, jos yhden 50m2 asunnon sijaan rakennetaan kaksi 25m2 asuntoa.
Käytän lopuksi palstatilaa korjaamaan yhden usein esitetyn väitteen, jonka mukaa perheasuntojen rakentaminen nostaisi alueen väestötiheyttä. Tämä pitää paikkaansa vain, mikäli niitä pienempiä asuntoja on riittävästi sinkuille ja lapsettomille, eivätkä nämä kilpaile perheasunnoista markkinoilla, tai sitten mikäli tällä politiikalla onnistutaan karkottamaan sinkut ja lapsettomat parit kauemmaksi Helsingistä.
Tässä on ajatuksessa on kaksi virhettä. Sinkuilla ja lapsettomilla pareilla on yleensä paremmin varaa maksaa asunnoista, joten näillä on paremmin varaa niihin lähellä keskustaa oleviin perheasuntoihin ja asuntojen kokosääntelyn vuoksi meillä on suuri pula pienistä asunnoista, eli yksin ja kaksin asuvat joutuvat vasten tahtoaan asumaan suuremmissa asunnoissa.
Tähän liittyy myös se toinen ”ylevä periaate”, että asuntojen keskikokoa pyritään tietoisesti kasvattamaan. Koska väljä asuminen on vaurauden merkki tai jotain. Uskoisin siis, että säännöt laaditaan tarkoituksella niin, että olisi mahdollisimman vaikeaa rakentaa niitä 20-25 neliön asuntoja. Mikä nyt on minusta sangen typerää. Jos ihmiset suostuvat asumaan ahtaasti, se on heidän oma valintansa. Kyllä niitä isompia kämppiä syntyy sitten, kun on sen aika. Eikö Töölöstä löydy paljonkin taloja, joissa asuntoja on yhdistetty isommiksi?
Tärkeintä olisi rakentaa nyt kysynnän mukaisia taloja, mutta tehdä pohjaratkaisu samalla sellaiseksi, että yhdistäminen onnistuu myöhemminkin. Kysyntää vastaan taistelu on aika donquijotemaista.
Tyhmemmälle tulee mieleen, että kokosääntelyn voisi poistaa täysin muuten, paitsi vaatia, että pienistä asunnoista tehdään helposti yhdistettäviä. Markkinatilanteen muuttuessa eri toimijat voisivat sitten yhdistellä yksiöitä isommiksi. Tämä ei liene paljon vaadittuna nykyisen rakennustekniikan aikana, jolloin ei-kantavat seinät tuntuvat olevan pahvista muutenkin.
Mikko H
Se olisi valitettavasti ihan liian fiksu idea toteutettavaksi, mutta aina voi toivoa.
Asuntojen yhdistely ei-kantavien seinien kanssa lienee jossain määrin ristiriidassa nykyaikaisten asuntojen välisen äänieristyksen vaatimusten kanssa. Nuo purettavat seinät eivät tätä nykyä pahemmin ääntä eristä. Tekninen kehitys voisi toki korjata asiaa.
Toinen, suurempi, ongelma lienee tehdä irtoseinistä palo-osastoivia, minkä arvaisin olevan tätä nykyä lakisääteinen vaatimus asuntojen välissä.
-I
Ei se kuitenkaan vaatisi kuin purettavat oviaukot tai kulkuväylät.
Ei siihen kiviseinäänkään aukon tekeminen nyt niin vaikeaa tai kallista ole – näitähän on tehty maailman sivu. Ei kannata tehdä ongelmaa asiasta, joka ei oikeastaan ole ongelma.
Okei. Jos seiniä ei siirretä vaan tehdään oviaukkoja, niin sitten pitäisi suunnitella huonejärjestys niin, että kahden asunnon yhdistäminen tai yhden jakaminen tuottaa järkeviä tuloksia.
-I
Kannatan vahvasti tässä kirjoituksessa esitettyä muutosta, ja jotenkin varovasti uskallan myös toivoa sellaisen ajatuksen menevän läpi tuolla rautalankaperusteella, että eihän se perheiltä ole pois, jos rakennetaan kaksi 25m2 asuntoa yhden 50m2 asunnon tilalle. Esteenä voi korkeintaan olla se ”ylevä” asunnon keskikoon kasvattamisen periaate, josta Elmo yllä puhuu.
Sen haluaisin huomauttaa, että vain hyvin harvalla sinkulla on lapsiperhettä (pl. yksinhuoltajat) paremmin varaa asuntoon. Kaksi aikuista kuitenkin enemmän kuin kompensoi 1-2 lapsen kulut verrattuna yksinäiseen aikuiseen.
Asun itse kahdesta kaksiosta yhdistetysä asunnossa vanhassa Maunulassa. Seinän läpi mentiin ja paksuutta oli puolisen metriä. Suurin ongelma yhdistelyssä oli se, että oli silkaa sattumaa, että viereinen asunto vapautui sopivasti. Lupien saaminen onnistui kohtuullisella vaivalla – onneksi on aikanaan tehty päätös valtuustotasolla, että asuntojen yhdistämistä tuetaan. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon asuntojen yhdistelemistä Helsingissä nykyisin tapahtuu ja toisaalta, mennäänkö myös toiseen suuntaan, eli pilkotaan isompia pieniksi. Löytyyköhän jostain tilastotietoa tästä?
Ei varmaankaan pilkota pienemmiksi, mutta kommuuni- tai yhteisasumisen yleistyminen on yksi seuraus tästä. Ihmiset etsivät asuntoa yhdessä parin kaverin kanssa, sen sijaan että vuokraisivat pienemmän kämpän yksin. Lopputulos on suurin piirtein sama kuin jos asuntoja pilkottaisiin – paitsi että asumisväljyys on ehkä vielä pienempi kun keittiöt ja vessat ja eteiset jaetaan.