Autoilijan elämää

Jarrutan äkkinäisesti. Mechelininkadulla joku kiireinen kiilaa taas suoraan jonon väliin. Takapenkillä lapsi hätääntyy. Jono seisoo taas. Kiroilen päivittäin autoilijoille, jotka sumppuunnuttavat Mechelininkadun ja Porkkalankadun risteyksen. Tosi asiassa kaikilla meillä minä mukaan luettuna lienee hyvä syy auton käyttöön. Ainakin minun on vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi vapaaehtoisesti noissa ruuhkissa seisoa, jos olisi hyviä vaihtoehtoja.

Iltapäiväruuhka Mechelininkadulla (© khilou)

Mechelininkadun ruuhkat tulivat tutuiksi, kun asuimme Töölössä, Mechelininkadun varressa. Kävin töissä Kirkkonummella ja vein matkan varrella vanhimman lapsemme Olariin päiväkotiin. Uusperheessä pitää sovitella lapsen arki kahden perheen kesken ja meillä Olarista saatu päiväkoti oli yksi näistä ratkaisuista.

Nyt vanhin lapsemme on jo koululainen ja hänen koulunsa on parin korttelin päässä kotoamme Alppiharjussa. Toinen lapsemme on vielä kotihoidossa ja kolmas syntyy lähipäivinä. Oma työmatkani Otaniemeen sujuu julkisilla noin 40 minuutissa.Suurimman osan tästä ajasta käytän töiden tekemiseen, kaupunkisuunnittelulautakunnan materiaaleihin tutustumiseen tai blogin kirjoittamiseen. Länsimetron myötä matka-aika lyhenee parin vuoden kuluttua noin viidellä minuutilla. Autolla sama matka kestää runsaat puoli tuntia ja pyörällä noin puoli tuntia.

Kaikkien ihmisten liikkumistarpeita ei ole mahdollista ratkaista joukkoliikenteen avulla 

Auto on joustava kulkuväline. Se mahdollistaa omien aikataulujen mukaan liikkumisen kaikkialla, missä on tieverkko ja sillä on mahdollista kuljettaa suuria määriä tavaraa päivittäin. Eräs tuttuni kuljetti aikoinaan noin 40 kilon tavarakassia mukanaan päivittäin. Ei sellaista kanneta julkisissa.

Henkilöautojen lisääntyminen on tuonut mukaan myös varjopuolia. Kaupungissa tila on kortilla ja henkilöautot vaativat paljon tilaa, niin liikkeellä kuin parkissakin. Autoväylät ruuhkautuvat, kun liian moni pyrkii autollaan käyttämään samaa reittiä. Autot tuottavat myös merkittävästi terveyshaittoja pienhiukkaspäästöjen ja melun muodossa. Autoilu maksaa helsinkiläisille: uusien teiden ja tunnelien rakentaminen maksaa kymmeniä miljoonia, parkkipaikkavaatimukset vähentävät kaupungin asuntorakentamisesta saamaa maan tuottoa, kaupunkimotarit kuluttavat miljardien arvosta parasta jäljellä olevaa rakennusmaata, ja pienhiukkaset lisäävät terveydenhuollon kustannuksia.

Henkilöautoiluun tehtävillä investoinneilla lisätään autoilua. Sivuvaikutuksina asutus karkaa kauemmaksi; osin siksi että keskustan lähellä oleva tila käytetään moottoriteiksi ja niiden melualueiksi; osin siksi että kun autolla pääsee nopeasti kauempaa, kannattaa asuntoja rakentaa kauemmaksi; osin siksi, että nopeaa autoilua edistävät investoinnit vaikeuttavat kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen järjestämistä; ja siksi että joukkoliikenteen käyttäjistä osa siirtyy liikkumaan henkilöautolla, koska se muuttuu investoinnin myötä nopeammaksi vaihtoehdoksi.

Tuttuja maisemia San Diegossa

Suuretkaan tieinvestoinnit eivät ratkaise ongelmaa, joka seuraa siitä, että autoja on pienellä maa-alueella liikaa. Asuin aikoinani vuoden San Diegossa, jossa oli rakennettu koko kaupungin halkova moottoritieverkosto juuri näitä ongelmia ratkomaan. Vaikka San Diegossa panostetaan joukkoliikenteeseen, on kaikkialle käytännössä pakko kulkea autolla. Sen seurauksena San Diegossa oli yhä pahenevat ruuhkat ja keskustan kuolema. Keskusta ei voi elää autoilijoista.

Yksin Helsingin niemen rajan ylittää joka päivä runsaat 700 000 henkeä, joista noin 250 000 kulkee henkilöautolla ja 450 000 joukkoliikenteellä. Jokaista nyt katuverkkoa ruuhkauttavaa autoa kohden tulisi siis lähes kaksi autoa lisää. Keskustaan suuntautuva joukkoliikenne on onneksi kohtuullisen hyvin hoidettu. Poikittaisessa liikenteessä joukkoliikenne on vasta alkutekijöissään; se on ongelma kaikille kehien ruuhkissa istuville autoilijoille. Kaikkien ihmisten liikkumistarpeita ei ole mahdollista ratkaista henkilöautojen avulla.

Autoilijan suurin ongelma on toiset autoilijat

Ruuhka syntyy, kun liian moni autoilija pyrkii ajamaan samaa reittiä samaan aikaan. Autoilijoiden elämää tieliikenteessä voidaankin edesauttaa siten, että pyritään saamaan mahdollisimman moni autoilija valitsemaan toisin. Parantamalla julkista liikennettä ja kävelyn ja pyöräilyn infrastruktuuria voidaan houkutella osa autoilijoista vaihtamaan pois oman auton kyydistä; ei kaikkia, vaan osa. Jokainen auto vähemmän tarkoittaa vähemmän ruuhkia ja miellyttävämpää ajomatkaa.

Kruunuvuorenselän silta yhdistää Laajasalon keskustaan

Kruunuvuorenrantaan suunnitellaan keskustasta tulevaa raitiotiesiltaa alueen nykyisiä noin paria kymmentä tuhatta ja tulevaa kymmentä tuhatta asukasta palvelemaan. Se keräisi päivittäin arviolta 23000 käyttäjää. Jos siltaa ei rakenneta suuren osan ainoaksi vaihtoehdoksi jää henkilöauto. Pieni osa toki kulkisi metroliityntää käyttäen. Jos silta jätetään rakentamatta, kärsijöinä ovat ne, jotka joutuvat käyttämään Itäväylää  päivittäin.

Kokemus osoittaa, että kun joukkoliikennettä parannetaan, niin ihmiset myös siirtyvät sitä käyttämään. Jokerin (bussi 550) käyttöönoton myötä monet ihmiset siirtyivät henkilöautosta joukkoliikenteeseen. Nyt jokerilla on niin paljon käyttäjiä, ettei sen kapasiteetti riitä enää bussina.

5 vastausta artikkeliin ”Autoilijan elämää

  1. Pienhiukkaspäästöistä hyvä pointti. Kaupungissa asuvana ongelma on mulle harvinaisen tuttu, kun ikkunoiden väleistä ja tuuletusräppänöistä tunkee sisälle bussiliikenteen tuottamaa nokea. Milloin mahdetaan saada raskaan liikenteen osalta ne hiukkasvaatimukset kohtuulliselle tasolle? Paksuja nokipilviä päästelevät liikennevälineet eivät kertakaikkiaan kuulu kaupunkiin.

    • Niitä pienhiukkasia tulee kyllä varsin runsaasti henkilöautoista. Vaaditko samalla niistä luopumista? (Puolet kaikista autoilun aiheuttamista pienhiukkaspäästöistä on nimenomaan renkaiden ja asfaltin yhteisvaikutuksesta irtoavaa pölyä).

      Mitä tulee busseihin, niin Helsingissä pitäisi ehdottomasti tästäkin syystä nopeuttaa raitiotieverkostoa ja laajentaa sitä reilusti. Ainakin raidejokerin sisäpuolen joukkoliikenteen voisi palvella pääasiassa raideliikenteellä. Näin päästäisiin eroon kaikista tiiveimmin asutetulla alueella

      http://www.ihmistenkaupunki.fi/2012/08/03/nopeutta-ratikoihin/

    • Noista ne paksut nokipilvet edes eivät ole se suurin ongelma, sillä yksittäiset hiukkaset ovat isoja ja siis jäävät nenän ja henkitorven limapintaan kiinni ja poistuvat yskiessä. Ongelma ovat pienemmät hiukkaset,jotka ovat niin pieniä että ne kulkeutuvat keuhkorakkuloihin asti (siirtyykö ne muuten verenkiertoonkin, tietääkö kukaan?). Ja näitä ei uudemmissakaan autoissa ole käsittääkseni saatu niin hyvin kuriin kuin soisi.

      Ratikoita ja sähköbusseja kaduille, niin ei ole tuotakaan ongelmaa.

  2. Valtavilla saastebusseilla ajelu kaupungin pienillä kadulla on kertakaikkiaan sairasta toimintaa. Naftaa palaa helposti yli 40 litraa/100km ja keskinopeus lienee noin 10 km tunnissa usealla linjalla. Kyydissä on muutama köyhä silloin tällöin, ruuhka-aikana jokunen matkustaja enemmän. Katsokaapa joskus miten taitavia kuljettajat ovat ajaessaan Krunikan kapeilla kaduilla tyhjillä busseillaan.

    Ja mikä ihmeen pakko sen raitiovaununkuljettajan on rahastaa, tai miksi sen pitää pysähtyä sadan metrin välein.

    Sietäisi harkita myös nastarengaskieltoa koko Suomeen. Ruuhkaa tuossa Mechelininkadun kuvassa ei kyllä näe kuin erittäin vihreiden lasien läpi katsottuna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *