Autojen pakollisuudesta lapsiperheissä
Hyvää kaupunkia suunnitellaan ensisijaisesti jalankulkijaa ajatellen.
Usein sanotaan, että kyllähän sitä vähäautoisen kaupungin rakentaminen on hyvä idea, mutta lapsiperheet tarvitsevat autoa. Tällaisissa lauseissa mutta-sanan merkitys on kertoa, että sanoja ei halua muiden vihaa päällensä vastustamalla ensimmäisen lauseen sanomaa ja haluaa silti vastustaa sitä. Tutkitaanpa väitteen todenperäisyyttä.
Lapsiperheessä liikkuminen on haastavampaa kuin ilman lapsia. Meillä on kotona ala-asteella oleva koululainen, taapero ja vauva tulossa, joten kokemusta on kertynyt jonkin verran. Päivittäisissä matkoissa erityisesti päiväkodin, koulun, leikkipuiston ja vanhempien työpaikkojen sijainnilla on suuri merkitys. Näiden lisäksi ruokaa joutuu kantamaan kaupasta paljon enemmän kuin sinkkutaloudessa, eli kaupan etäisyydellä on väliä.
Rakentamisen tehokkuudella on hyvin suuri merkitys siihen, kuinka pitkiksi nämä matkat muotoutuvat.
Nimimerkki tpyyluoma kommentoi Oden blogissa
Vasta-argumentti menee jotenkin niin että lapsiperheellä on ihan pakko olla farmarivolvo jotta saa lapset hoitoon ja kouluun.No, otetaan toi yllä speksaamani esimerkkikortteli siinä on noin 450 asuntoa. Eli 900 asukasta.Yksinkertaistaen 5% väestöstä on päiväkodissa, 10% peruskoulussa. Tai jotain sinne päin. Noilla osuuksilla yhdessä korttelissa olisi 45 päivähoitolasta ja 90 koululaista. Että ehkä se päiväkoti tai koulu olisi jotenkin siedettävällä kävelyetäisyydellä.
Otetaan esimerkiksi Eteläinen Suurpiiri. Alueella on vähemmän lapsia kuin Helsingin seudulla keskimäärin. Alle kouluikäisiä on 5% ja peruskouluikäisiä toinen 5% asukkaista. Alle kouluikäisistä lapsista noin puolet on päiväkotihoidossa ja päiväkotien keskikoko 50 lasta. Ala-asteita samalla alueella on 15 ja oppilaita keskimäärin runsaat 200.
Rakennetaan asukastiheydeltään Punavuorta tai Harjua, noin 25000 asukasta neliökilometrillä (+ työpaikat). Neliökilometrillä on 13 päiväkotia ja 4 koulua. Maksimietäisyys lähimpään päiväkotiin on noin 150 metriä ja lähimpään kouluun noin 250m. Nämä ovat matkoja, jotka on vielä helppo kävellä pientenkin lasten kanssa. Kallion seudulle muuttamisen jälkeen meillä on 200m lähimpään kauppaan, kouluun 400m ja puolen kilometrin säteellä on kymmenkunta päiväkotia. Helsingillä on selkeästi parannettavaa päiväkotien ja koulujen sijoittelussa.
Tällainen käveltävä kaupunki tosiaankin vaatii varsin suurta asukastiheyttä ja riittävää asukasmäärää tiheästi rakennetulla alueella. Jos asukastiheys puolitetaan, niin kävelyetäisyydet kasvavat noin 30%. Jos alueen koko on liian pieni, ei palveluille riitä kysyntää. Siksi Helsinginkin arvostetuimmat alueet ovat suhteellisen suuria tiiviisti rakennettuja alueita, joiden reunalla on suuret puistot. Näin puisto on lähellä asukkaita, mutta ei kasvata kävelymatkoja lähipalveluihin.
Palatakseni autokysymykseen näin lopuksi. Kaupungissa asuvalle perheelle auto ei ole mitenkään pakollinen. Siitä on paljon iloa, kun lähdetään 150 kilometrin päähän mummilaan, mutta päivittäiseen elämään sitä ei kaipaa. Parempi ilman.
Hieman eri mieltä auton tarpeellisuudesta.
Kun on kaksi (ja kolmas tulossa) lasta, jotka pelaavat jalkapalloa, niin auton tarve pääkaupunkiseudulla kasvaa. Tai itse asiassa auto alkaa olla välttämätön koska pitää huomioida molempien vanhempien työmatkat + oma opiskelu Tampereella.
Pääkaupunkiseudun rakenne on valitettavan peltoinen ja liikkuminen surkeilla julkisilla peli- ja harjoituspaikoille on todella aikaa vievää. Kesällä fillari vie moneen paikkaan mutta näillä keleillä ei.
Niin kauan kuin olen Hgissä asunut olen kironut vuodesta toiseen julkisen liikenteen paskuutta. Tosin eihän peltokylää voi verrata mihinkään todelliseen metropoliin ja suomalainen, ah niin mainostettu osaaminen, ei myöskään näytä riittävän asioiden kehittämiseen.
Siihen voi vaikuttaa myös asuinalueensa valinnalla. Minulla on lähin päiväkoti alakerrassa, varmaan ainakin parikymmentä lisää lähikortteleissa, joista ainakin kolme yksityisiä. Ala-aste, lastenkirjasto ja urheilukenttä näkyy ikkunasta, kansainvälinen koulu, nuorisotalo ja parempi urheilukenttä 5 minuutin kävelymatkan päässä. Lasten sisäleikkipuista on myös 5 minuutin päässä. Ja Kampin keskukseen pääsee julkisilla n. viidessä minuutissa. ja rautatieasemalle alle kymmenessä minuutissa. Autosta olisi minulle vain ja ainoastaan haittaa.
Ja lisätään nyt vielä, että en ole mikään rikas, vaan tavallinen köyhä duunari, jolle jää verojen jälkeen n. 1600€/kk käteen.
Foxy: olen ehdottoman samaa mieltä, että pääkaupunkiseudulla suurin osa lapsiperheistä tarvitsee auton. Kirjoitukseni tärkein viesti on nimenomaan se, että jos rakennetaan oikeasti tiiviisti, niin huomattavasti harvempi tarvitsee autoa. Jos Helsinki olisi rakennettu keskustan tiiviydellä kehä ykköselle asti, niin julkinen liikennekin olisi sitä tasoa, että kaikkialle mihin tarvitsee pääsee julkisilla.
Eli olet ehdottomasti oikeassa – ja juuri siksi(kin) meidän pitää muuttaa Helsingin kaupunkirakennetta. Hyvä julkinen liikenne nimittäin vaatii isoja matkustajamääriä, jotka tulevat tiiviistä kaupunkirakenteesta.
foxy_diamond: Jos asuu Kalliossa, varsinkin jos asuu lähellä Hämeentietä, niin luulisi että Vallilanlaakson kentät ja se iso alue Messukeskuksen vierässä palvelisi hyvin jalkapallon pelaamista, ja niihin pääsee Kalliosta bussilla ehkä n. 10 minuutissa.
Tämä ei tietysti yleisty koko Helsinkiin.
Onko vanhemmilla myös oikeus ohjata lastensa harrastusta siihen suuntaan, että se onnistuu lähialueella tai hyvän (julkisen) kulkuyhteyden sisällä?
Tietysti on, koska loppujen lopuksi aika moni vanhempi päättää lapsensa harrastuksen mielivaltaisesti omien halujensa mukaan. Parempi peruste olisi lähialue / hyvät yhteydet.
Kyllä auto varmasti on aikamoinen mukavuustekijä lapsiperheessä, sitä en kiistä, ja niin kauan kuin säännöt ovat mitä ovat, jokainen on toki oikeutettu hankkimaan auton ja kärräilemään lastaan vaikkapa 50km päähän 5 kertaa viikossa.
Vanhempien ja lasten suhde on – miten sen sanoisi – hyvin henkilökohtainen.
Jos luit tarkkaan, niin kirjoitukseni oli otsikoitu ”Autojen pakollisuudesta lapsiperheissä”. Pakollisuus tarkoittaa sitä, että auto on välttämätön perheen arjen pyörittämiseen. Olen itse ollut tässä tilanteessa, kun lapsen erityispäivähoitopaikka oli noin 5 kilometrin päässä kotoamme, julkisilla matkaan meni 45 minuuttia kolmella eri kulkuvälineellä – ja työpaikkani oli yli 20 kilometrin päässä. Tällaisessa tilanteessa ei ole kauheasti valinnanvaraa.
Kysymys on siitä, että rakennammeko kaupunkia, jossa on lapsiperheiden on mahdollista elää ilman päivittäistä auton käyttöä. Riippumatta kaupunkirakenteesta, osa perheistä tekee päätöksiä, joiden takia he tarvitsevat autoa. Esimerkiksi vaikka se perhe, jossa lapsi harrastaa paljon autoilua vaativaa harrastusta.
Väittäisin, että tilanteessa, jossa ihmisillä on mahdollisuus valita, tällaiset perheet ovat vähemmistössä. Mitään tilastoja minulla ei erityisemmin ole. Uskon siihen siksi, että harva vanhempi ehdoin tahdoin haluaa käyttää kaiken aikansa lapsensa rientoihin kuskaamiseen, jos lapsen mielestä yhtä hyviä tai parempia harrastuksia löytyy lähempää. Kun sanon harva, en tarkoita kaikki.
Jokainen perhe joutuu tekemään valintoja. Jos lapselle pitää ostaa kallis soitin, ei ehkä ole varaa asua itselle tai lapselle mieluisimmassa asuinpaikassa. Jos vanhemmilla ei ole autoa, ei lasta ehkä puoliväkisin raahata harrastukseen, joka vaatii autoa perheessä.
Miksiköhän autoista puhuttaessa usein ihmiset olettavat, että kyse on siitä että kaikki autoilevat tai kukaan ei autoile. Olen ihan oikeasti kiinnostunut, mistä tämä ajatus kumpuaa. Oikeasti kyse on siitä, että tiiviissä kaupungissa riittävän harva haluaa tai on pakotettu autoilemaan.
Me ohjasimme sanomalla että ei kuskata ja panostamalla sopivien harrastusten etsimiseen. Eivät vaikuta kärsineiltä. Samalla oppivat julkisten käytön ja kaupungin topografian monia kavereitaan paremmin. Ja osa harrastuksista vaati lätkäkassillisen verran kannettavaa.
Toisaalta meidän lapsia on aina pitänyt tyrkkiä harrastuksiin, suurta 'minusta tulee isona' intohimoja ei ole ollut.
Minusta auton käyttö harrastuksiin kuskaamiseen on jokaisen oma asia. Ei esimerkiksi yhteiskunnan. Kustannusten parkkeerauksineen pitää olla kulupohjaisia. Kaavoituksella pitää huolehtia, että harrastusmahdollisuuksia on siellä missä harrastajiakin. Kohtuuden nimissä tietty. Eli nykymalliin.
Kaksi kommenttia:
1) Kyllä, riittävällä asukastiheydellä JA hyvällä kaupunkisuunnittelulla JA -totetuksella on mahdollista kuskata lapsi päiväkotiin ilman autoa. Tämä edellyttää, että ne päiväkodit kanssa rakennetaan samaan aikaan kuin asuintalotkin, eikä vasta vuosia jälkikäteen. Pikku-Huopalahdessa meillä oli päiväkoti vieressä, samaan aikaan rakennetussa Arabiassa taas oli päiväkodeista huutava pula.
2) Tavallinen koulu tai päiväkoti voi olla lähellä. Valitettavasti/onneksi trendi on yksilöllisyyteen päin: ”meidän lapsi meneekin steiner/saksa/ranska/montessori/tms-päiväkotiin/kouluun”. Niitä ei sitten olekaan ihan joka korttelissa: esimerkiksi Helsingin ranskalainen koulu sijaitsee Munkkivuoressa, ja tuloksena on lapsetkin vaarantava autoruuhka umpikujakadulla aamuisin. Toisaalta valinnanvara on juuri sitä, mitä asukkaat suurelta kaupungilta hakevat: niin työpaikka-, kulttuuri- kuin koulutustarjonnan suhteen.
3) Vapaa-aika. Yhä suurempi osa autoliikenteestä on vapaa-ajan liikennettä. Kyllähän se lähin jalkapallokenttä varmaan on lähellä, mutta ne matsit ovat vuoroon toisten joukkueiden kentillä. Puhumattakaan Helsinki-cupista, joka on vanhemmille viikon autorumba. Lisäksi noiden joukkoliikuntaharrastusten tiloista on aina pulaa ja se oma joukkue ei saakaan harjoitteluaikaa siltä lähimmältä harrastuspaikalta eikä kivaan aikaan.
Tässä ongelmia ratkaistavaksi. Henkilöauto kaikille ei kuitenkaan ole ratkaisu. Eikä mopoauto, joka pelottavasti yleistyy lätkää harrastavien nuorten ajoneuvona.
-I
Voitaisko välillä jutella muistakin Helsingin alueista kuin eteläisestä. Miten Vihreät voisivat mitenkään edustaa Suur-Helsingin ihmisiä, kun nytkin ovat fiksaantuneet keskustan kehittämiseen.
Anonyymi: Ehdottomasti voidaan. Jos aika suo, tulen kirjoittamaan ainakin Vuosaaresta tällä viikolla. Juttelin tänään Vuosaaren renessanssi-projektin arkkitehdin kanssa siitä, että tutkisivat mahdollisuudet nostaa Vuotie kulkemaan tavallisena katuna nykyisen metroradan päällä Vuosaaressa. Saataisiin Vuosaareenkin kunnollinen pääkatu, runsaasti lisää asukkaita, liiketiloja ja kaupunkia halkova valtava kuilu pois.
Samalla kannattaa huomata, että tuolla keskustan jatkamisella ulospäin viittaan erityisesti motarit bulevardeiksi projektiin, jossa Helsingin kantakaupunki laajennetaan kattamaan koko kehä I:n sisäpuolinen alue. Siinä puhutaan aika paljon isommasta alueesta kuin Helsingin keskusta.
Onko sinulla ajatuksia siitä, miten jotain tiettyä asuinaluetta pitäisi kehittää? Mitä pitäisi parantaa sinun kaupunginosassasi? Kerro minulle, niin perehdyn aiheeseen ja hyvien ideoiden kohdalla teen varmasti töitä saadakseni ne tapahtumaan. Myönnän auliisti, etten ole kaikkien alueiden asiantuntija.
I: Kyllä, ehdottomasti Helsingissä pitää petrata monella alueella. Erityisen tärkeää on se oivallus, että kaupunkisuunnittelu ja liikennesuunnittelu liittyy kaikkeen mitä kaupunki tekee. Lasten päivähoito, opetus, vapaa-ajan toiminta, liikunta, sosiaalityö ja kaikki muu pitää yhteensovittaa sen kanssa, minkälaista kaupunkirakennetta meillä tehdään.
Siinä on työsarkaa riittävästi monelle ihmiselämälle. Onneksi täydellistä ei tarvitse tehdä, vaan riittää että suunta on parempaan päin. Mieluiten nopeasti ja heti. Jokainen askel parempaan tarkoittaa kasvavaa joukkoa ihmisiä, jotka eivät ole riippuvaisia autosta.
Esimerkkeinä: päiväkodit pitäisi rakentaa sitä tahtia, että uuden alueen asukkailla on päiväkoti kävelyetäisyydellä. Hermanni on loistoesimerkki siitä, miten asioita ei saa hoitaa.
Kouluista taas trendi on siihen suuntaan, että kaikki koulut ovat erikoiskouluja jossain asiassa. Tällöin tiiviisti rakennetun kaupungin alueella aika monen erikoisaiheen koulu löytyy omasta kaupunginosasta. Ei kaikkien, mutta aika monen. Ei siis täydellistä, mutta suunta on parempaan päin.
”Onko sinulla ajatuksia siitä, miten jotain tiettyä asuinaluetta pitäisi kehittää?”
Haluaisin että Helsinki parannetaan kokonaisuutena. Esikaupunkialueet on nyt rakennettu henkilöautoliikenteen varaan. Tämä kehitys on saatu aikaan rakentamalla valtavat valtion hallinnoimat moottoritiet ja automarketit. Samalla on uhrattu suuren määrän helsinkiläisten elintila, jotta muut voivat nopeasti liikkua henkilöautoilla.
Kuka pelastaisi Helsingin valtiolta?
Seuraa blogiani. Tarkoitukseni on käydä kehittämisajatuksia Helsingin eri kaupunginosista läpi tämän kevään ja kesän aikana. Voi myös ehdottaa jotain tiettyä kaupunginosaa käsiteltäväksi perusteluineen, niin otan alueen erityiskäsittelyyn.