AY liike ihmettelee työntekijäkatoa
Nuoret eivät ole halukkaita liittymään ammattiliittoihin kertoo Hesari. AY-liike on huolissaan jäsenmäärän laskusta ja erityisesti siitä, että nuoria ihmisiä on vaikea saada liikkeen jäseniksi. Sammakko kertoo AKT:n bussilakosta, jossa ammattiyhdistysaktiivit lakkoilivat estääkseen esimerkiksi nuoria opiskelijoita, tai vanhempia eläkepäiviään lähestyviä tekemästä osa-aikatyötä omalla alallaan.
AY-liikkeen ongelma on se, että vanhemmat työntekijät haluavat muutosturvaa (Sammakon artikkeli aiheesta täällä). Varmasti nuoremmatkin ihmiset haluavat turvatun työpaikan, mutta vielä tärkeämpää on saada edes jokin työpaikka. AKTmainen sohiminen, jossa ajetaan vanhempien työntekijöiden etuja nuorten kustannuksella ei ole omiaan ostamaan nuorten luottamusta AY-liikkeeseen. Onneksi kaikki ammattiliitot (kuten omani) eivät harjoita näin räikeästi syrjivää politiikkaa.
Eivätkä he oikeastaan voi tehdä asialle mitään. AY-liikettä hallitsee pääasiassa keski-ikäisten ja vanhojen kaarti, jonka syrjäyttäminen on käytännössä mahdotonta. Tai siis keski-ikäiset ja vanhat työtekijät eivät koskaan äänestäisi ihmisiä, jotka ajaisivat nuorten etuja vanhojen etujen sijasta.
Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko AY-liikkeellä kokonaisuutena mitään mahdollisuuksia pelastaa itseään siitä kuopasta, jonka se on itselleen kaivanut. Nykyisellään vuosittainen jäsenkato on yllämainitun Hesarin uutisen mukaan 0.6 prosenttiyksikköä vuodessa. Tuolla tahdilla 40 vuoden kuluttua AY-liikkeen järjestäytymisaste tippuisi alle 50 prosentin. AY-liikkeellä on siis aikaa käännökseen politiikassa. Ehkäpä muidenkin ammattiliittojen kuin omani pitäisi keskittyä tukemaan työntekijää eikä keskitettyyn voimapolitiikkaan ja muskelien pullisteluun.
Olisi surullista nähdä nykyisten trendien jatkuvan. Ei niin että AKT-tyyppinen kiristys olisi hyvä asia, mutta on mahdotonta luottaa täysin vapaaseen markkinatalouteen – kun ottaa huomioon lyhytnäköisen ja automaattisesti kartelleihin pyrkivän ihmisluonnon. Ihanteellinen oli se tasapaino joka lyhyesti vallitsi Suomessa voimakkaiden säätelevien rakenteiden ja dynaamisen markkinatalouden välillä. Kun vaaka kääntyy selkeästi kumman tahansa hyväksi on jälki karua.
Hmm.
Luulenpa, että olen erimieltä sen kanssa, mitä sinä sanot yllä. Mutta erimielisyys luultavasti lähtee siitä, mitä tarkoitat dynaamisella markkinataloudella. (Itse mieluiten puhun vapaasta markkintaloudesta). Aihe on sen verran pidempi, että ansaitsisi oikeastaan oman postauksensa.
On tärkeää huomata, että vapaa markkinatalous ei ole kapitalistien ja yritysten ensisijaisesti haluama talousjärjestelmä. Jokainen omistaja haluaa ensisijaisesti itselleen monopolin, toissijaisesti jakaa markkinat parin kilpailijan kanssa ja vasta tämän jälkeen tyytyy vapaaseen markkinatalouteen parempana vaihtoehtona kuin se, että joku toinen saa monopolin markkinoille.
Vapaa markkinatalous on siis se järjestelmä, jossa yritysten on pakko kilpailla, koska kukaan ei tee heille palvelusta ja anna heille monopolivoimaa. [Infrastruktuurihyödykkeet ovat oma ongelmansa, niistäkin pitää kirjoittaa erikseen joskus tulevaisuudessa]
Monopoli maksimoi yrityksen voitot, mutta samalla aiheuttaa suurta yhteiskunnallista haittaa. Vapaa markkinatalous on ja oli suuri askel kohti parempaa maailmaa menneen maailman merkantilismista (jossa kuningas myönsi rikkaille kauppiaille monopolioikeuksia).
En pidä mitenkään ihanteellisena Suomea ennen 80-luvun markkinoiden vapauttamista. Menneisyyttä on helppo ihannoida, niin tekevät monet libertaarit (USAn alkuvaiheet ja villi länsi), sosiaalidemokraatit (kultainen aika Suomessa ennen pahoja markkinavoimia) ja niin pois päin.
Joka tapauksessa sukupolvien konflikti AY-liikkeessä ja kansallisessa eläkejärjestelmässä ovat asioita, jotka tulevat tekemään rumaa jälkeä tulevaisuudessa. En ole ollenkaan innokas saamaan selville, kuinka pahaksi asiat vielä menevät.