Lapinlahdesta

Tiistaina on kaupunkiympäristölautakunnassa taas painavaa asiaa. Kirjoitan Lapinlahden sairaala-alueesta näin erikseen, koska aihe on herättänyt runsaasti keskustelua.

Lapinlahden sairaala-alueella päätetään kilpailuvoittajan ehdotuksesta. Olen miettinyt alueen tulevaisuutta paljon kuluneina viikkoina ja saanut asiasta enemmän kansalaispalautetta kuin mistään hankkeesta ennen tätä.

Lapinlahden sairaala-alueen historia on Suomen mielenterveystyön historiaa. Se on ensimmäinen mielenterveyssairaala, jossa on hoidettu ihmisiä jo lähes 200 vuotta. Mielenterveystyö sisältää sekä perinteisiä terapioita, toiminnallisia terapioita ja lääkitystä. Näillä kaikilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa ihmisten jaksamisen ja henkilökohtaisen kasvun tukemisessa – ja myös yhteiskunnan toiminnassa. Masennuslääkkeet ovat pudottaneet itsemurhien määrän murto-osaan 80-luvun tilanteesta ja nykypäivänä erilaiset toiminnalliset terapiat (ja myös lääkkeet) auttavat neuroepätyypillisiä lapsia ja nuoria pysymään osana yhteiskuntaa.

Mielenterveystyö on silti aina ollut heikossa asemassa. Vaikka stigma mielenterveyspalveluiden käyttämisestä on pikku hiljaa vähentynyt, mielenterveystyö ei ole vieläkään samalla viivalla muiden terveyspalveluiden kanssa rahoituksessa tai palveluiden laadussa. Nuoreksi kasvava lapsi ja aikuiseksi kasvava nuori muuttuu herkästi väliinputoajaksi elämän kannalta kriittisinä vuosina.

Lapinlahden historiaa mielenterveystyön pioneerina on syytä kunnioittaa. Vaikkei lapsia ole Lapinlahdessa aikaisemmin hoidettu, toivon, että Lapinlahden alueesta muodostuu niin helsinkiläisten lasten ja nuorten mielenterveystyön paikka.

Sitten vielä muutama sana rakentamisesta Lapinlahden puiston ympäristössä. Olen tiiviin ja urbaanin kaupunkirakenteen vahva kannattaja. Urbaani kaupunki tarvitsee tiiviin rakentamisen rinnalle upeita ja arvokkaita puistoja. Lapinlahti on keskustan läntinen arvopuisto ja sitä tulee kohdella sellaisena. Tämän takia Lapinlahdessa uutta rakentamista ei pidä sijoittaa puistoon. Sen sijaan uudelle rakentamiselle pitää järjestellä tilaa Länsiväylän pään alueelta niin, ettei ole tarvetta koskea puistoon.

Valtuustoaloite erityislasten palveluiden parantamisesta

Tein keskiviikkona 8.5. Helsingin kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen erityislasten ja näiden perheiden palveluiden parantamisesta.

Oma kokemukseni erityislasten vanhempana on, että palveluita on, mutta niiden saaminen ja käyttäminen vaatii vanhemmilta liian paljon aikaa ja energiaa. Vastuu kokonaisuudesta jää tyypillisesti vanhemmille, jotka ovat muutenkin erittäin kuormitettuja erityislapsen vanhemmuudesta.

Niille, joille erityisvanhemmuus ei ole tuttua, mukailen erään lastenpsykiatrin sanoja: suurimmalle osalle lapsia paras vanhemmuusfilosofia on ”ota rauhallisesti”. Lapsista kasvaa fiksuja aikuisia, kunhan olosuhteet ovat suurin piirtein ok. Sitten on se joukko erityislapsia, jotka tarvitsevat liki täydellistä vanhemmuutta, jotta saavat mahdollisuuden hyvään elämään. 

Palvelut ovat myös usein huonosti sopivia erityislasten perheille. Uupuneille vanhemmille voidaan esimerkiksi tarjota kotihoitoa, joka pitää kolmen kuukauden välein hakea uudestaan, koska mitä jos se lapsen autismi olisi välissä parantunut.

Toimintaterapia saatetaan tarjota tunnin matkan päähän lapsen kotoa tai koulusta ja kuljettaminen on vanhemman vastuulla, eikä kukaan kerro, että toimintaterapeutti voi tulla tekemään terapian päiväkotiin tai kouluun. Ja kun asia selviää, on vanhemman vastuulla varmistaa, että lääkäri kirjoittaa Kelalle oikeanlaisen lausunnon ja että koulu järjestää tilat ja terapeutti kykenee liikkumaan lapsen luo.

Erityislapsen luokka saatetaan lakkauttaa ilman ennakkovaroitusta ”koska alueen koululaiset tarvitsevat luokkatilan” (tosi kertomus) tai laittaa isoon luokkaan integroituna oppilaana vailla käytännössä mitään tukea omille haasteilleen.

Suomi ja Helsinki on yhä monin tavoin epäreilu erityislapsia kohtaan.

Lopuksi lukuvinkki: Kolme tapaa tulla täydelliseksi vanhemmaksi.