Hallintovalituksiin on säädettävä hoitotakuu

Hallintovalitusten aiheuttamat viiveet rakentamisessa puhuttavat taas. Helsingin Sanomat kirjoittaa valituksista, jotka koskevat Keilaniemen ja Jätkäsaaren tonttikauppoja. Itse valitusperusteeseen minulla ei tässä ole kommenttia, mutta valitusten tuomiin viiveisiin rakentamisessa pitää pystyä puuttumaan.

Toiset tarjoavat ratkaisuksi valitusoikeuden rajoittamista ja toiset taas sitä, että oikeudelle pitää antaa lisää rahaa. Valitettavasti pelkän rahan lisääminen ei useinkaan auta, jos ei toimintatapoja samalla muuteta.

Terveydenhuollossa oli 2000-luvun alussa samanlainen ongelma. Jonot kiireettömään hoitoon saattoivat olla vuosia. Sitten säädettiin hoitotakuu, joka sanoi että kaikkien pitää saada kiireetön hoito viimeistään kuudessa kuukaudessa. Jonot lyhenivät merkittävästi.

Sama pitää toteuttaa myös hallinto-oikeuden valituksille.

Säädettäköön siis laki, joka vaatii hallinto-oikeutta organisoimaan toimintansa niin, että se antaa päätöksensä lain määräämän ajan puitteissa.

Tämän lain myötä oikeuslaitoksen johto joutuisi tutkimaan sitä, miten päätöksenteko on organisoitu ja miten se uudelleenorganisoidaan niin, että valitukset voidaan ratkaista annetussa aikataulussa. Tämä voisi vaatia toiminnan uudelleenorganisoimista, lisärahaa tai molempia – joka tapauksessa oikeuslaitos päättäisi itse, mitä tarvitsee toteuttaakseen uuden velvoitteensa.

Samalla, kun valituksien käsittelyaika lyhenisi, poistuisi insentiivi tehdä turhia valituksia. Niiden merkitys on nimittäin vain päätöksen toimeenpanon hidastaminen.

Valitusten tuoma viivästyminen rakentamiseen voidaan ratkaista ja samalla säilyttää oikeusvaltion periaatteet julkisten päätösten laillisuuden tarkistamisesta oikeusteitse.

Miksi asunnot kutistuvat?

Yksi kaupungistumisen trendeistä on asumisväljyyden pieneneminen ja pienten asuntojen rakentaminen. Asuminen on luonteeltaan sellainen hyödyke, jossa ihmiset yleensä saavat iloa ja tyydytystä lisätilasta ja siksi on luontevaa pyrkiä siihen, että ihmisillä on mahdollisuus asua väljemmin.

Itse olen tutkijana tullut siihen tulokseen, että jos maailmassa haluaa tehdä positiivisia muutoksia, pitää ymmärtää se mistä nykytilanne johtuu. Muuten on helppo esittää muutoksia, jotka pahentavat ongelmaa. Tällaista ehdotusta edustaa ehdotus siitä, että alle 65m2 asuntoja ei saisi rakentaa. Se johtaisi vähempään rakentamiseen, kimppa-asumisen nousuun ja asumisväljyyden kutistumiseen.

Tässä oma arvioni siitä, miksi asuntojen koot pienenevät.

1. Kaupunkiasumisen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti

Pääkaupunkiseudun kasvu on jo samoissa lukemissa kuin 60-luvun hurjimpina vuosina ja 2010-luvulla maan sisäinen muuttoliike on nopeutunut voimakkaasti.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi keväällä tutkimuksen suomalaisten asumispreferensseistä.

  • Väitettä: ”Asumisen tulee olla tiivistä ja kaupunkimaista” tuki vuonna 2013 22% ja vuonna 2017 31%.
  • Väitettä “Asuisin mielelläni kaupunkimaisessa ympäristössä ja ihmisvilinässä” tuki vuonna 2013 28 % ja nyt 35 %. Tuo 35% on kaksi miljoonaa suomalaista ja kasvua on neljäsataa tuhatta suomalaista.

Neljässä vuodessa kasvua on tullut puoli miljoonaa!

Meillä on käynnissä hurjan nopea muutos siinä minkälaisessa ympäristössä ihmiset haluavat asua. Se näkyy suurten kaupunkien nopeana kasvuna ja kovana paineena asuntorakentamiselle.

 

Sama kehitys on käynnissä koko maassa.

2. Nuoret muuttavat entistä nuorempina pois vanhempien nurkista

nikander_pietilainen-02

Parissakymmenessä vuodessa yksinasuvien nuorten osuus on noussut yli 10-prosenttiyksikköä. Nuorilla on tyypillisesti pienemmät tulot, vähemmän varallisuutta ja vähemmän omaisuutta, joten tämä kasvanut asumisen kysyntä kohdistuu erityisesti pieniin asuntoihin.

Yhteenveto 

Nyt tiedämme, että on ainakin kaksi syytä uusien asuntojen koon pienentymiseen.

Toinen on suuriin kaupunkeihin kohdistuva nopea väestönkasvu, joka kohdistuu erityisesti kaupunkien keskustoihin ja niiden ympäristöön. Nopea väestönkasvu kutistaa asukasta kohti käytössä olevien asuntoneliöiden määrää ellei samalla onnistuta rakentamaan nopeasti uusia asuntoja.

Toinen on nuorten aiempaa varhaisempi tuleminen asuntomarkkinoille, joka tuo asuntomarkkinoille  väliaikaista asuntoa etsiviä pienituloisia asukkaita.

Onko muita syitä, jotka vaikuttavat käynnissä olevaan muutokseen?

Eurooppa tarvitsee Afrikka-strategian

Kun olin lapsi, yksi maailman suuria ongelmia oli väestöräjähdys. Maailman väestö kasvoi kiihtyvällä tahdilla ja pelkona oli se, että ihmiskunta ajaa itsensä malthusilaiseen loukkuun, jossa väestö kasvaa nopeammin kuin meidän kykymme tuottaa uusia resursseja hyvään elämään. Niin ja samalla päätyisimme tuhoamaan maapallomme kyvyn elättää ihmiskuntaa ja nykyisenkaltaista lajistoa.

Maailman väestönkasvun suhteellinen huippu saavutettiin 60-luvun alussa (2,2%) ja absoluuttinen 80-luvun lopulla – lähes 90 miljoonaa asukasta vuodessa. Siitä on tultu alaspäin vähän alle 70 miljoonaan asukkaaseen vuodessa. Vuoteen 2050 mennessä kasvu tippuu alle 50 miljoonan. Edellisen kerran sellaisiin kasvulukuhin jäätiin 60-luvun taitteessa, kun Kiinassa Maon Suuri harppaus aiheutti kymmenien miljoonien nälkäkuoleman Kiinassa.

world population growth

Globaalilla tasolla väestöräjähdys saatiin lopulta aisoihin erityisesti Aasiassa tehdyn kovan työn ansiosta. Globaalit hyvät luvut kätkevät taakseen kuitenkin isoa vaihtelua. Erityisen suurta huolta herättää Afrikan väestönkasvu. Yli puolet maailman väestönkasvusta vuoteen 2050 mennessä tapahtuu Afrikassa.

regional-population-projections-centered-legend

Väestönkasvu noudattaa elintason kasvun kanssa tiettyä vahvaa logiikkaa. Kun elintaso kasvaa, lapsikuolleisuus vähenee ja väestö kasvaa räjähtävällä vauhdilla. Samalla elintason nousu näkyy viiveellä laskevana lapsimääränä, mikä lopulta hidastaa ja pysäyttää luonnollisen väestönkasvun. Osa Afrikan maista on päässyt tähän vähenevän lapsiluvun vaiheeseen, mutta kaikki eivät.

Afrikan tulevaisuus on meille eurooppalaisille erityisen tärkeää siksi, että Eurooppa ja Afrikka ovat lopulta naapurimaanosia ja kehittyneistä maista tänne on kaikkein helpoin tulla. Me voimme ottaa satoja tuhansia pakolaisia, luultavasti miljooniakin, mutta emme satoja miljoonia. Siksi Eurooppa tarvitsee Afrikka-strategian.

Meidän pitää panostaa siihen, että mahdollisimman suuri osa Afrikkaa joko pääsee jatkamaan nopean kasvun uralla tai pääsee nopean kasvun uralle. Kehitysyhteistyössä pitää panostaa niihin asioihin, jotka parantavat elinolosuhteita kotimaassa ja auttavat hidastamaan väestönkasvua. Niitä ovat ainakin (1) naisten koulutus, (2) kaupungistuminen, (3) yleisten kulkutautien torjuminen, (4) talouskasvu ja (5) ehkäisymenetelmien saatavuus ja tietoisuus niiden merkityksestä.

Lisäksi Eurooppa tarvitsee yhteisen maahanmuutto- ja työllisyyspolitiikan, joka kykenee vakuuttamaan väestön siitä, että Eurooppa selviää ja kukoistaa myös tulevaisuudessa.

Miten koulutuspolitiikkaa tulee uudistaa?

Koulutus vaikuttaa ihmisen elämään ja yhteiskuntaan merkittävästi. Edellisessä kirjoituksessani totesin, että koulutus sekä suojaa työttömyydeltä, että tarjoaa myös merkittävästi korkeammat ansiot elämän aikana.

Iso kysymys on se, mitä tästä pitäisi oppia? Miten koulutuspolitiikkaa pitää uudistaa, jotta se olisi tasa-arvoisempi ja tuottavampi?

Screen Shot 2017-06-17 at 12.03.06 PM

Ensimmäinen päätelmä: oppivelvollisuus tulee ulottaa toisen asteen koulutukseen (lukio+ammattikoulu). Nykyaikainen yhteiskunta on kovin ankara ihmisille, joilla on vain peruskoulu pohjanaan mm. siksi, että enenevissä määrin kaikissa ammateissa vaaditaan kykyä ymmärtää ja omaksua uutta.

 

Screen Shot 2017-06-17 at 12.07.35 PM

Lasten vanhempien luokkatausta vaikuttaa merkittävästi lasten pärjäämiseen koulussa – ja  siihen uskaltavatko nuoret lähteä hakemaan parempaa koulutusta lukion kautta. Vaikutus on siis kaksinkertainen ja voimistaa luokkayhteiskuntaa. Hyvätuloisten ja koulutettujen lapset pärjäävät paremmin ja yhtä hyvin pärjäävistä useammat lähtevät lukioon.

Päätelmä 2: meidän tulee panostaa erityisesti varhaiskasvatukseen ja peruskouluun, jotta myös heikommista sosiaalisista ryhmistä lapset pääsevät ja uskaltavat hakea korkeampaa koulutusta. Helsingissä tehdyn tutkimuksen mukaan niin kutsuttu positiivisen diskriminaation raha on tehokas tapa auttaa näitä lapsia. Mallissa annetaan pieni lisärahoitus kouluille alueilla, joissa on paljon työttömyyttä ja heikko-osaisuutta.

Päätelmä 3: korkeakoulutuksen saavien osuutta tulee nostaa merkittävästi. Olen sitä mieltä, että tavoitteena tulisi olla se, että kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus tehdä vähintään alempi korkeakoulututkinto ja että korkeakoulututkinnon suorittavien osuus nousee merkittävästi nykyisestä. Pidemmän aikavälin tavoitteena tulee olla se, että alemman korkeakoulututkinnon suorittavat kaikki suomalaiset.

Samalla suomalaista työelämää tulee uudistaa niin, että alempi korkeakoulututkinto tarjoaa hyvät eväät työelämään. Valtion ja kuntien tulee olla tässä aktiivisia ja varmistaa, että useimmilla julkisen sektorin aloilla aloitustason työpaikkoihin riittää alempi korkeakoulututkinto.

Päätelmä 4: kaikki tämä vaatii rahaa. Yleinen koulutustason nosto on perusteltua maksaa verovaroin. Se myös tuottaa talouskasvua ja siten uusia verotuloja, joten nettokustannus ei ole sama kuin suora hinta valtion ja kuntien budjeteissa. Siksi toisen asteen koulutuksen ja vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittamisen tulee olla maksutonta.

Sote-valinnanvapaudesta katastrofi?

Kokoomuksen vaatimuksesta sote-uudistuksen ytimessä on valinnanvapaus ja sote-markkinoiden rakentaminen.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Huonosti toteutetut palvelut tarkoittavat hoitamatta jääneitä tai väärin hoidettuja potilaita, heikkenevää hyvinvointia ja/tai kasvavia kustannuksia.

Markkinat ovat erinomainen tapa tehostaa toimintaa monilla talouden osa-alueilla, jos ja vain jos markkinoilla toimivien yritysten kannustimet osataan rakentaa oikein – siis tuottamaan mahdollisimman hyvää laatua ja valitsemaan tehokkaat tavat toimia.

Sosiaali- ja terveysalalla tämä on erittäin haastava tehtävä. Hoidon maksajana on julkinen valta, toteuttajana yksityinen yritys ja yrityksen valitsee hoitoa tarvitseva henkilö. Haasteena on se, miten saada voittoa maksimoiva yritys toimimaan tehokkaasti kansakunnan hyvinvoinnin eteen. Tämä vaatii sitä, että valtion asettama maksujärjestelmä kannustaa yrityksiä oikein.

Hallituksen ehdotuksen keskiössä on se, että sote-palvelun tuottaja saa kiinteän korvauksen jokaisesta asiakkaastaan ja maksaa itse hoidon aiheuttamat kustannukset. Tämän seurauksena yritys menestyy sitä paremmin, mitä terveempiä asiakkaita tämä kykenee valikoimaan. Järjestelmä siis kannustaa kermankuorintaan.

Suurissa kaupungeissa yritys voi valikoida asiakkaitaan esimerkiksi sijoittamalla toimipisteensä asuinalueelle, jossa ihmiset ovat hyvinvoivia ja terveitä. Näin hallituksen politiikka keskittää yksityiset toimijat erityisesti niille alueille, joissa sosiaali- ja terveyspalveluita vähiten tarvitaan. Tämä on erityisen suuri ongelma suurissa kaupungeissa. 

Huono-osaisemmat alueet jäävät tässä julkisten sote-tuottajien vastuulle. Lisäksi ne joutuvat hoitamaan samalla rahamäärällä sairaampia potilaita. Voin jo etukäteen kuvitella ne lehtiotsikot, joissa revitellään sitä kuinka tehottomia julkiset sote-palvelut ovat. Todellisuudessa ongelmana on se, että valittu malli kannustaa yrityksiä valikoimaan terveet asukkaat ja jättämään sairaat asukkaat julkisen puolen hoidettavaksi.

Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että oikeasti sairaiden ihmisten terveydenhoito heikkenee ja samalla järjestelmän veromuotoinen rahoituspohja murenee.

Sote-palveluiden markkinoiden rakentaminen ei ole helppoa. Tässä yksi konkreettinen ja merkittävä ongelma, joka nyt esitetyssä sote-uudistuksessa on. Sote-uudistukseen on syytä ottaa aikalisä. Valinnanvapauden kanssa on syytä edetä kokeillen ja tutkimusta hyödyntäen, jotta ymmärrämme tehtyjen muutosten vaikutukset.