Euron raunioilla?

Euroopan yhteisvaluutta luotiin 90-luvun aikana trumpettien ja fanfaarien kera. Ikävien vastarannankiiskien kriittiset lausunnot jätettiin huomiotta, olihan kyse poliittisesta projektista nostaa Euroopan Unionin painoarvo samalle tasolle Yhdysvaltojen kanssa.

Nyt runsaat kymmenen vuotta myöhemmin euron kriisi on etenemässä kohti hallitsematonta kaaosta ja valuuttaalueen purkaantumista. Ainoan suhteellisen nykyaikaisen vertailukohdan tarjoaa Neuvostoliiton rupla-alueen hajoaminen 90-luvun alussa. Vaikka yhteiskuntajärjestelmissä on isoja eroja, nykymeno ei lupaa hyvää eurolle.

Eurokriisissä on jatkuvasti keksitty uusia lääkkeitä, jotka tällä kertaa ovat riittäviä kriisin torjuntaan. Jo puolitoista vuotta sitten Jyrki Katainen julisti euromaiden ottaneen niskalenkin markkinavoimista ja kriisin taltutetuksi.

Yritykset ovat toisensa jälkeen epäonnistuneet ja kriisi on palannut markkinoille entistä pahempana. Merkittävä syy kriisitoimien epäonnistumiseen on se, että kriisin syyt on ymmärretty väärin. Uusimmat teoriat laittavat syyn joko moraalittomien etelä-eurooppalaisten harteille (oikeistolainen teoria) tai protestanttisten liikaa säästävien keski- ja pohjoiseurooppalaisten harteille (vasemmistolainen teoria).

Kaiken tämän syyttelyn keskellä kukaan ei osoita syyttävää sormea sitä instituutiota kohtaan, joka on oikeasti merkittävä syyllinen nykyiseen jamaamme – nimittäin Euroopan Keskuspankkiin.

EKP aloitti rahapolitiikan kiristämisen viime keväänä, kun euroalue vielä kärsi syvästä taantumasta. Kiristyksen syynä oli se, että bensiinin hinta oli kallistunut arabikevään tapahtumien takia. Kevään jälkeen euroalueen talouskehitys pysähtyi ja velkakriisi levisi Kreikasta, Portugalista ja Irlannista Italiaan ja Espanjaan.

Nyt kriisi on leviämässä myös loppuihin euromaihin. Viime viikolla Saksa epäonnistui 10 miljardin euron velkakirjamyynnissään katastrofaalisesti.

Palataan vielä kriisin syihin. Vuonna 2008 euroalueen nimellinen bruttokansantuote romahti kasvu-uraltaan kymmenen prosenttia ja tämän jälkeen kasvu on ollut merkittävästi normaalia hitaampaa. Kun aiemmin nimellinen BKT euroalueella kasvoi noin 4,5-5% vuodessa, romahduksen jälkeen se on kasvanut alle 3% vuodessa – ja keväällä alkaneen rahapolitiikan kiristämisen jälkeen kasvu on hyytynyt.

Nimellinen BKT on kansantaloudessa tehtävien kauppojen summa ilman inflaatiokorjauksia. Reaalinen BKT on nimellinen BKT, josta on poistettu inflaation vaikutus. Keskuspankki voi rahapolitiikallaan asettaa nimellisen BKT:n kehityksen haluamalleen tasolle, mutta ei voi vaikuttaa siihen missä suhteessa tämä kasvu nostaa reaalista kasvua ja missä suhteessa inflaatiota.

EKP ajaa siis euroalueen taloutta täysillä päin seinää. Uskottavuuden nimissä Euroopan Keskuspankki on tuhoamassa sen instituution, jonka vakautta se on asetettu valvomaan.

Yllä on kuva, joka kertoo nimellisen BKT:n kasvu maittain (lähde). On helppoa havaita, että rahoituskriisiin joutuneet maat ovat juuri niitä, jotka ovat kärsineet eniten tästä tiukan rahan politiikasta, jota EKP harjoittaa. Kriisimaissa nimellinen bruttokansantuote on vain laskenut viime vuosina.

Nimellisen bruttokansantuotteen lasku tarkoittaa sitä, että jonkun yhteiskunnassa on pakko saada vähemmän tuloja. Käytännössä länsimaissa palkat eivät laske, joten kansatuotteen lasku näkyy kasvavana työttömyytenä (esim. Espanjassa nyt 22%) ja kutistuvina verotuloina.

Valtiolle tilanne on erittäin hankala, kun kasvava työttömyys nostaa menoja, verotulot romahtavat ja lainojen korot nousevat, kun sijoittajat alkavat epäillä valtion lainanmaksukykyä.

Lääkkeiksi eurokriisissä on tarjottu seuraavia vaihtoehtoja

  1. Kriisimaat säästävät valtiontalouden menoissa ja nostavat veroja maksaakseen velkansa. Tätä on nyt yritetty huonolla menestyksellä. Jokainen voi lukea lehdistä kuinka hyvin tämä toimii. 
  2. Paremmin pärjäävät maat maksavat kriisimaiden velat. Tätäkin on yritetty näillä takausjärjestelyillä, jossa euromaat kiertoteitse lainaavat kriisimaille näiden tarvitsemat varat. Valitettavasti tämäkään ei ole toiminut. Osin siksi ettei näköpiirissä ole tilannetta, jossa kriisimaat voisivat elättää itsensä ja osin siksi, että kriisimaiden pelastusyritykset ovat lisänneet muiden euromaiden velkataakkaa ja painavat näitäkin upoksiin. Nykymenolla Saksakin uppoaa kohta. 
  3. EKP ostaa kriisimaiden velkoja taseeseensa, eli rahoittaa velat setelipainolla. Tätä on Suomessa ehdottanut esimerkiksi Osmo Soininvaara. Rahoittamisen voi tehdä joko vain kriisimaita koskien tai koko euroalueelta ostamalla. Erityisesti ensimmäisessä vaihtoehdossa ongelmaksi muodostuu moraalikato. Jos etelä-Euroopan maat, joista osa on hoitanut huonosti talouttaan, pelastetaan, niin miksi näiden maiden kannattaisi yrittää parantaa valtiontaloutta tulevaisuudessakaan? EKP kuitenkin tulee ja pelastaa. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa voi käydä niin, että EKP:n pitää ostaa velkoja niin paljon, että liikkeellä olevan rahan määrä kasvaa ja inflaatio päästä käsistä. 

Ratkaisun avaimet ovat silti EKP:n käsissä. EKP voi poistaa ne ongelmat, jotka ovat hajoittamassa euroaluetta, varmistamalla riittävän nopean nimellisen BKT:n kasvun. Ennen vuoden 2008 kriisiä euroalueen nimellinen BKT kasvoi noin 4,5-5% vuodessa, joten hyvä lähtökohta on se, että EKP ilmoittaa nostavansa nimellisen BKT:n takaisin sille trendille, jolla se oli ennen vuoden 2008 romahdusta ja jatkavansa tämän jälkeen noin 4,5-5% vuosittaista kasvutahtia.

EKP:n toimet eivät poista niitä todellisia ongelmia, joita on esimerkiksi Kreikassa tai Italiassa. Keuhkokuumeesta kärsivällä potilaalla on paremmat mahdollisuudet toipua, jos häntä ei tämän lisäksi mukiloida. Samoin Italialla ja Kreikalla on paremmat mahdollisuudet korjata maidensa ongelmat, jos EKP ei yritä mukiloida maita talouskurjuuteen.

Nykyisellä lamalla on voimakkaita yhtymäkohtia 30-luvun lamaan. Molemmissa kovaan ääneen valitettiin, että keskuspankit tekevät liian löysää rahapolitiikkaa – ”Hyperinflaatio on ihan kohta täällä” huusivat talouslehdet ja valtioilta vaadittiin tiukempaa menokuria.

Ratkaisu lamaan löytyi 30-luvulla devalvaatiosta. Mitä nopeammin valtio irrottautui kultakannasta ja devalvoi valuuttansa, sitä nopeammin se toipui 30-luvun lamasta. Sama pätee nykyaikana, mitä nopeammin irroittaudumme tiukan rahan kahleista, sitä nopeammin euroalueen talous voi palata normaalin kasvun uralle.

Vaihtoehtona on naapurikansakuntien syytteleminen siitä, kun me kaikki uppoamme syvemmälle ja syvemmälle laman syövereihin. Siitäkin löytyy hyviä kokemuksia 30-luvulta.

4 vastausta artikkeliin ”Euron raunioilla?

  1. Oot varmasti nähny ne käppyrät, missä on pelkästään Saksan NBKT. EKP on onnistunut ihan hyvin, jos sen tavoite on pitää Saksan NBKT trendillä, joten saattaa olla järkevää olettaa, että se todellakin on EKP:n tavoite ja se on onnistunut tavoitteessaan mitä parhaiten.

    (Vähän sama perustelu ku Scott Sumnerilla Japanin keskuspankin politiikasta. Se on sitä miltä se näyttää.)

  2. Nii… ongelma kenelle?

    Italialle? Varmasti.
    Kreikalle? Ehkä.
    Saksalle? ongelma joo, mutta ehkä pienempi ongelma kuin päästää NBKT trendiltä.

  3. Jospa tarkennan. On mahdollista, että nykytilanteessa ei ole mahdollista lainkaan ylläpitää tuota tavoitetta ja että EKP joutuu valitsemaan Saksan (väliaikaisen) NBKT:n romahduksen ja kasvun yliampumisen välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *