Helsingin kasvua jatkettava
Vuoden vaihteessa on hyvä tarkastella väestönkasvua. Ennakkotiedon mukaan kasvu Helsingissä oli nyt noin 8000 henkeä (2014: n. 9000) ja koko seudulla 18361 (2014: 18945). Helsingin väkiluku on nyt noin 630 000 asukasta. Tarkemman listauksen löytää koottuna Osmo Soininvaaran blogista.
Nyt on kulunut kolme vuotta siitä, kun yleiskaavatyö käynnistyi ja yleiskaavan pohjaksi asetettiin 260 000 asukkaan kasvuennuste. Tämä perustui Helsingin kaupungin tietokeskuksen tekemään Helsingin väestöennusteeseen vuodelta 2012 ja sen nopean kasvun vaihtoehtoon. (Kannattaa myös muistaa se, että siinä missä Helsingin seudun väestönkasvu ennustetaan, Helsingin kaupungin väestönkasvu suunnitellaan.)
Nopean kasvun ennusteen mukaan Helsingin väestö olisi nyt noin 623000 asukasta ja ylittäisi 630000 asukasta vasta vuoden kuluttua. Kasvu on siis yleiskaavan tekovaiheen aikana ollut joka vuosi nopeampaa kuin yleiskaavan pohjana käytetty väestöennuste oletti. Asuntomarkkinoiden hintataso kertoo myös siitä, että nykyinenkin rakentaminen on riittämätöntä vastaamaan kasvavaan kysyntään.
Yleiskaavan pohjana käytetty väestöennuste on siis alimitoitettu, kuten on myös Helsingin kaupungin asuntotuotannon vuositavoite (5500 asuntoa vuodessa). Tätä tulisi nostaa voimakkaasti, mieluiten kymmeneen tuhanteen asuntoon vuodessa. Riittävä asuntotuotanto varmistaa sen, että tulevaisuudessa vuosi vuodelta palkkatyöläinen saisi kuukauden palkalla enemmän neliöitä kuin edellisenä vuotena.
Helsinki tarvitsee rohkeutta kasvaa.
Asuntopula ei asuntoja rakentamalla lopu, jos kaikki suomalaiset ja ulkomaalaiset aiotaan asuttaa Helsinkiin. Ylimitoitetun täydennysrakentamisen seurauksena on vain entistä epäviihtyisämpi kaupunki.
Ihmiset muuttavat tänne ihan vapaaehtoisesti, eikä ketään asuteta Helsinkiin.