Helsingin seutuyhteistyön ongelmia

Ville Ylikahri kirjoittaa Helsingin Vihreissä: Yhteisista asioista pitaa paattaa yhteisesti viitaten Helsingin seudun yhteistyön ongelmiin.


Helsingin seudun päätöksenteko ei toimi. Meillä on kolme suurta kaupunkia ja niiden ympärillä suuri määrä kasvavia kuntia. Jokainen kunta kilpailee hyvistä veronmaksajista, eikä yhteisistä asioista kuten uusista metrolinjoista, joukkoliikenteen lippujen hinnoista tai erikoissairaanhoidosta pystytä päättämään selkeästi ja demokraattisesti.

Mainio kirjoitus. Haluan tässä kuitenkin kohdistaa huomion siihen, ettei monessa ongelmassa ole edes kyse hyvistä veronmaksajista kilpailemisesta. Ajatellaanpa vaikkapa Espoota, omaa kotikaupunkiani. Kaupunki voisi halutessaan pyrkiä kasvamaan nopeammin ja jopa kohdistaa kasvun sellaisille alueille, joka maksimoi joukkoliikennevälineiden käytön ja minimoi näin osaltaan lisääntyvän autoilun määrää ja tarvittavia yksityisautoiluun tarvittavia infrastruktuuri-investointeja. (Otso Kivekäs laski blogissaan, että yksityisautoilun infrastruktuurikustannukset ovat merkittävästi korkeampia kuin raideliikenteen).

Valitettavasti strategia ei toimi. Suuri osa Espoon alueen autoilun kasvusta tulee kehyskuntien asukasmäärän kasvusta. Espoon nopeampi kasvu tuskin vähentäisi merkittävästi Espoon länsipuolelle tulevaa asukasmäärän kasvua. Sen sijaan asutus kehyskunnissa voisi kasvaa yleisesti hitusen hitaammin ja näin hyödyt jakaantuisivat Helsingin, Vantaan ja Espoon välillä. Kun Espoo maksaa kustannukset, voi ymmärtää, ettei se välttämättä kannata.

Yhteistyöllä asiaa voidaan yrittää ratkaista. Valitettavasti mikään ei pakota kuntia toteuttamaan sovittuja yhteistyökuvioita. Esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Vantaan sopimukset rakennettavien asuntojen määrästä eivät perinteisesti ole toteutuneet. Se ei ole yllättävää, sillä mitään tapaa pakottaa kuntia pitämään kiinni sopimuksista ei oikein ole.

Jos sen sijaan meillä olisi vaaleilla valittu metropolihallinto, joka päättäisi tiivistää asutusta kehä III:n sisäpuolella raideliikenteen varassa, olisi (lähes) varmaa, että merkittävästi suurempi osa kasvusta tulisi raideliikenteen varaan ja näin pystyttäisiin säästämään kalliissa infrastruktuurihankkeissa.

Edit: Lisäyksenä vielä se, etteivät ylläolevat ongelmat rajoitu Espooseen. Vantaalla ja Helsingillä on sama ongelma. Merkittävä osa tieliikenteen tuomista infrastruktuuri-investoinneista johtu(ne)vat kaupungin ulkopuolelle muuttavien ihmisten autoilusta, ei kaupunkilaisten autoilusta.

2 vastausta artikkeliin ”Helsingin seutuyhteistyön ongelmia

  1. HS pääkirjoitus 1.12.2010:
    Helsingin metropolialueelle perustettavan seutuhallinnon tehtäväksi on kaavailtu maankäytön, kaavoituksen ja julkisen liikenteen järjestämistä. Pohjoismaisten professorien mielestä ne eivät ole tarpeeksi painavia tehtäviä.

    Tähän asti on mietitty hyvin vähän myös sitä, miten seutu jakaisi kaavoituksen avulla syntyneiden tonttien myynnistä saatavat tulot. Helsingillä on paljon maaomaisuutta, ja se on kuitannut tonttien myynnistä monena vuonna runsaat sata miljoonaa euroa.

    Espoo ja Vantaa taas omistavat alle kymmenen prosenttia maa-alueistaan. Tonttikaupoista virtaa kaupunkien kassaan siten vain pikkurahoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *