Jatko-opiskelusta

Luin tässä juuri Oravan blogista onnittelut juuri väitelleelle. Orava kirjoittaa väittelystä kauhean suurena saavutuksena. Jotenkin itse, väitöskirjaopiskelijana, en kykene ajattelemaan projektia niin suurena, ettei melkein kuka tahansa siihen kykenisi.

Tutkimuksen tekeminen on työtä siinä missä muukin työ ja jos sitä väitöskirjaa ajattelisi kauhean suurena ja vaikeana, monille mahdottomana, urakkana ei sitä varmaan koskaan pääsisi edes alkuun. Maratoninkin kykenee melkein kuka tahansa juoksemaan – askel kerrallaan.

Tämän ei siis ole tarkoitus väheksyä sitä työtä ja kykyä, mitä väitelleeltä löytyy, mutta jotenkin tuntuu siltä, että ihmiset liikaa glorifioivat tohtoroitumista ja tutkimusta. Ihmisiin tutustuessaan ei välillä tiedä, mitä vastaisi, kun kysyvät mitä teen – niin monet pitävät tutkijaa ja jatko-opiskelijaa olentona, joka on toiselta planeetalta, tai ehkäpä jopa vieraasta aurinkokunnasta. Kun itse pitää itseään huonona, tyhmänä ja aikaansaamattomana tutkijanplanttuna, joka luultavasti olisi hyödyllisempi yhteiskunnalle roskakuskina. 🙂

3 vastausta artikkeliin ”Jatko-opiskelusta

  1. Ehkä niitä ihmisiä väitöskirja hämmentää, joille gradukin on/oli suuri juttu? Ja monelle jopa opiskelu yliopistolla on käsittämätöntä ja suorastaan hämmentävää. Moni oma opiskelutoveri puhuu kauhulla gradusta tai isosta G:stä. Ihan kuin se olisi joku mahdoton tai suuri asia. Kyllähän se semmoinen on, jos siihen sopivasti asennoituu…

    Mielestäni väitöskirja on kyllä saavutus. (Etenkin jos väikkäri on hyvä. On tietenkin eri asia jos se on juosten kustu eikä siinä ole oikeastaan mitään uutta sanottavaa.) Ennen pelkät ylioppilaskirjoitukset olivat saavutus ja suuri juttu. Nykyään yhä useampi kahmaisee valkolakin ja jatkaa yliopistolle. Mutta kohtuullisen pieni osa enää jatkaa siitä tohtoroitumaan…

    Samalla lailla tulisi kyllä jokaista, joka on saanut esim. romaanin julkaistua, onnitella. Onhan se itse kirjoittaminenkin jo suuri työ. Ja ajatteleminen siihen päälle.

    t. viu

  2. Olen ihan samaa mieltä. Väitöskirjan tekeminen, samoin kuin gradun valmiiksi saattaminen on onnittelemisen arvoinen. Ehkäpä tuo kannanotto liittyy laajemmin siihen, miten ihmiset suhtautuvat jatko-opiskelijoihin ja väitöskirjan tekemiseen.

    Itse kun suhtaudun siihen kuin mihin tahansa työhön – joka sattuu olevaan stressaava ja kaiken aikaa läsnä ja jolla on alku ja päätepiste, mutta matka päätepisteeseen ei ole mitenkään etukäteen selvillä.

    Harmillisen monesti vastaan tulee ihmisiä, joiden kanssa on mukava keskustella ja yhtäkkiä kun he kuulevat olevani jatko-opiskelija huomaan että he katsovat minua henkisesti puoli metriä ylöspäin ja kaikki muu keskustelu lakkaa herkästi.

    Itseäni ainakin ottaa välillä päähän se suhtautuminen, että tutkija on jotenkin ’erityinen’ ihminen, eikä ihan samanlainen tavallinen ihminen kuin kaikki muutkin.

    Mikko

Vastaa käyttäjälle Mikko Särelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *