Kaupunkirakentamisen aika (21): Julkisen ja yksityisen tilan erottelu umpikortteleissa

Julkisen ja yksityisen tilan erottelu umpikortteleissa

Umpikorttelit antavat suunnittelijalle vaihtoehtoja. Sisäpihat voidaan suunnitella asukkaiden yksityiseksi tilaksi tai koko aluetta palvelevaksi puistoksi. Molemmissa tapauksissa tila rajautuu neljään seinään, mikä tarjoaa intiimin ja yksityisen tunnelman. Talot suojaavat melulta ja mahdollistavat hiljaisuuden kokemuksia kaupungissa.

Umpikortteli ei “ryöstä” julkista tilaa samalla tavalla kuin avorakenne, koska yksityisen ja julkisen raja on selkeä. Erityisen suositeltavaa on rakentaa katu tai jalkakäytävä kiinni taloon. Näin kulkuväylän sijoittuminen kertoo intuitiivisesti sen, missä menee talon asukkaiden tilan ja julkisen tilan raja.

Julkisen ja yksityinen tilan erottelu auttaa luomaan kortteliyhteisön, jossa asukkaat ja taloyhtiöt voivat yhdessä ottaa vastuun sisäpihan viihtyisyydestä ja asukkaiden hyvinvoinnista.

Perinteinen pistetaloihin nojaava sijoittelu johtaa helposti siihen, että talojen ympäristöstä muodostuu ei-kenenkään maa. Tila ei ole yksityistä, mutta ei julkistakaan, ja tämä vaikeuttaa sen monipuolista käyttöä. Ongelma on erityisen suuri silloin, kun talot sijoittuvat puistomaiseen ympäristöön, jolloin julkinen puisto herkästi muuttuu asukkaiden reviiriksi.

Suljettuna tilana sisäpihat voivat olla upeita paikkoja viettää aikaa ja päästää pienetkin lapset turvallisesti leikkimään itsenäisesti. Yhdessä umpikorttelista asuu sen koosta riippuen sadoista tuhanteen asukasta ja tästä joukosta löytyy runsaasti kaikenikäisiä lapsia. 500 asukkaan korttelissa on keskimäärin noin 5 kunakin vuonna syntynyttä lasta. Kaveriseuraakin siis löytyy.