Kaupunkirakentamisen aika (31): Täydennysrakentaminen kantakaupungissa
Täydennysrakentaminen kantakaupungissa
Kantakaupungissa on valtava potentiaali täydennysrakentamiselle. Tässä viisi teesiä laadukkaaseen täydennysrakentamiseen kantakaupungissa:
Panostetaan miellyttävään urbaaniin tilaan, kauniiseen arkkitehtuuriin, puistoihin, merelliseen ympäristöön ja monipuolisesti käytettävään julkiseen tilaan.
Tarjotaan entistä useammalle mahdollisuus asua kantakaupungissa täydennysrakentamalla, korotuksilla ja käyttötarkoitusten muutoksilla.
Parannetaan joukkoliikenneyhteyksiä kantakaupungissa rakentamalla Helsinginkadun asema ja nopea raitiotieyhteys Hakaniemestä Helsinginkadulle ja Töölöön.
Hyödynnetään monialaisia suunnittelukilpailuja, jotta saadaan useita vaihtoehtoisia näkemyksiä alueen kehittämiseksi. Suunnittelukilpailusta tehdään Helsingille strateginen väline, jolla haetaan sekä ideoita että kehitetään helsinkiläistä urbaania suunnitteluperinnettä.
Kaavoitetaan runsaasti liiketiloja tärkeimmille kaduille ja toreille. Tontteja luovutettaessa sovitaan, että kaupunkiin rakennetaan laadukasta julkista tilaa. Uusien rakennettavien talojen seinien tehtävä on luoda julkista laadukasta tilaa. Katujen ja puistojen tulee olla kiinnostavia kävelijän näkökulmasta eli kadun ja rakennusten tulee tarjota vaihtelua ja uutta katseltavaa kävelijän vauhtiin sovitettuna, noin viiden sekunnin välein, Jan Gehlin periaatteita noudattaen.
Seuraavaksi kolme esimerkkiä, jotka osoittavat sen, että kantakaupungissa on runsaasti mahdollisuuksia täydentävään rakentamiseen ja kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Kirjoitettu yhdessä Riku Ojan ja Urban Helsingin arkkitehti Matti Tapanisen kanssa
Mitäs jos kaunis arkkitehtuuri tarkoittaa ihan eri asiaa arkkitehdille? Kuka sanoo ei? Nyt valtuustoa kiinnostaa arkkitehtuuri vain silloin kun se koskee korkeaa rakentamista tai ulkomaista tekijää. Jos talo on matala ja kotimaisen hanke, niin mistään ulkonäöstä ei edes puhuta. Poikkeuksena tästä on toki Redi, jossa hyväksyttiin 8 tornia, vaikka kukaan ei tiennyt miltä ne tulee näyttämään. Toki tuossakin taustalla hyvät poliittiset verkostot omaa kotimainen yhtiö.
Itse pidän eniten Helsingin kerrostaloista jotka tehtiin noin 1880-1950. Uusrenessanssista jugendiin ja Töölön klassismi/funkkis/art decon kautta aina tuonne 1950-luvun Haagan, Lauttasaaren ja Maunulan pelkistettyihin, mutta laadukkaasti tehtyihin taloihin. Näistä arkkitehti suostuu ottamaan mallia enää nuorimmista. Vanhan keskustan taloista ei osata matkia edes toimivia ja kauniita liiketiloja suurine ikkunoineen.
Julkisivuja ei enää pidetä taiteena, eli suurena tauluna jota katsotaan kadulta, vaan vain ulkoseinänä jossa on sitten ikkunat jotenkin. Liiketilaan ei yleensä laiteta suuria ikkunoita joista näkee sisään ja ulos, jotka tarjoavat luonnonvaloa tilaan ja ylipäätään kertovat tilan olevan liikekäytössä. Pyöreät, katunäkymää pehmentävät, muodot ovat poissa ja kaikki on kulmikasta, terävää ja poistyöntävää.
On ihan eri asia käppäillä vanhoissa kortteleissa joissa arkkitehti on halunnut muistaa myös kaupunkilaista tekemällä jokaisesta talosta silmää kiinnostavan ja kutsuvan. Kaukaa näkee kokonaisen julkisivun, joka on kuin ripustettu taulu kaupunkikuvaan ja lähellä kivijalassa on ornamentiikkaa, joka on kuin pienempi taulu suuressa. Ei nykyarkkitehti ajattele kaupunkilaista tai turistia, eli katsojaa, tuolla tavalla ja se näkyy.
Tuo on yksi niistä syistä, miksi haluan että Helsingissä panostetaan lisää ryhmärakennuttamiseen. Siellä arkkitehdin asiakkaana ovat talon asukkaat ja voidaan tuottaa kaunista arkkitehtuuria, joka vetoaa juuri asukkaisiinsa. Ja samalla arkkitehtuurialan tietty sisäänpäinlämpiävyys murenee.