Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 25.10.2016

24.10.2016 1 By Mikko Sarela

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista löytyy täältä ja Oden kommentit täältä. Olen tällä kertaa menossa Oden ollessa estynyt.

Koskelan sairaala-alueen asemakaava pöydältä. 3000 asukasta lisää ja ensimmäinen asemakaavakohde, jossa Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä tehdyllä työllä on ollut merkitystä. Alueen suunnitteluperiaatteet herättivät kolme vuotta sitten runsaasti keskustelua ryhmässä ja moni keskustelija ideoi omaa vaihtoehtoaan alueen suunnittelun pohjalle. Näistä jalostui ryhmässä ehdotus, johon kerättiin nimiä ja joka lähetettiin kaupunkisuunnitteluvirastolle osana virallista vuorovaikutusta.

Sen kolmen vuoden takaisen ehdotuksen voi käydä katsomassa täällä.

screen-shot-2016-10-11-at-10-12-03-am

 

Kyläsaaressa opiskelijatalot ja urheiluhalli saavat asemakaavaa. Itseäni ihmetyttää se, miksi talo on vedetty niin kauaksi kadusta. Täytyy kysyä huomisessa kokouksessa esittelijältä miksi näin.

Hermannin rantatien ympäristöstä tulee herkästi sekava ja jalankulkijalle ikävä tuolla alueella, kun vastapuolella on jo pysäköintipaikka eikä katu saa seiniä lainkaan. Kaava on silti suhteellisen tiivis, kiitos 12-kerroksisen talon, joka on tarkoitettu opiskelija-asumiseen ja hotelliksi – sen tontin tehokkuus on huimat 5,6. Rakennukseen tulee myös 150m2 ravintolaksi kelpaavia liiketiloja.

screen-shot-2016-10-24-at-2-16-35-pm

Kyläsaareen tulee opiskelija-asuntoja, hotelli ja urheiluhalli.

 

Lyhyt lista tällä kertaa, kuten viimeksikin. Loppuvuonna on tulossa vielä paljon käsiteltäviä asioita.