Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.11.2017

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on tiistaina luvassa taas raskas lista. Mm. yleiskaavan toteuttamisohjelma, kantakaupungin joukkoliikennejärjestelmän kehittämisselvitys ja Töölöön ja Herttoniemeen 4000 uutta asukasta.

Lista löytyy täältä. Valitettavasti kaupunki on toimialamalliin siirryttyään rikkonut lautakuntien listatekstit niin, että esityslista katoaa netistä sen jälkeen, kun pöytäkirja julkaistaan, joten en voi tietää sitä kuinka pitkään linkki toimii. Kaupungin virkamieskunnasta on luvattu selvittää asiaa ja tutkia mitä sille voi tehdä.

Vuoden 2017 talousarvion toteutumisennuste kertoo, että investointeja tehdään selvästi vähemmän kuin on budjetoitu ja henkilöstökulut ovat selvästi pienemmät kuin on budjetoitu. Esimerkiksi puisto- ja liikuntapaikkojen rakentamiseen kaupunki käyttää tänä vuonna 11 miljoonaa, kun budjetoitu oli 16 miljoonaa. Valitettavasti myös asuntotontteja luovutetaan selvästi vähemmän (n. 300 000k-m2) kuin kaupungin sitova tavoite (380 000k-m2).

Pitää vähän tiistaina kysellä siitä, mitä keinoja on tarkoitus käyttää, jotta ensi vuonna päästään tavoitteisiin.

Ongelmaksi on muodostunut se, että ARA-hankkeita ei syystä tai toisesta saada liikkeelle. Seuraavassa asumisen ja maankäytön ohjelmassa eri asuntotyyppien osuudet pitää määritellä asuntomäärinä eikä suhteellisena osuutena kaikesta tuotannosta. Nyt yhden tyypin tuotanto-ongelmat hidastavat myös muiden asuntomuotojen rakentamista.

Tattarisillan kohdalle rakennetaan eritasoliittymä ja varaudutaan Viikki – Malmi -ratikan ja raidejokeri 2 rakentamiseen.

Screen Shot 2017-11-26 at 3.59.49 PM

Topeliuksenkatu 16 asemakaava. Vanha koulurakennus muutetaan asunnoiksi. Sata asukasta lisää Taka-Töölöön. Rakennus osuu alueelliseen taitekohtaan, jossa Linnakoskenkadun risteyksen 6-kerroksiset kerrostalot muuttuvat Taka-Töölön reunalle jääviin mataliin kerrostaloihin.

Ehdotettu malli soveltuu tähän kohtaan mainiosti jatkamalla Topeliuksenkadun molemminpuolista  räystäslinjaa yhden talon verran pidemmälle samalla kuin korttelin sisään tulevat rakennukset ovat matalampia, mutta tuovat alueelle uuden kerrostuman.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.02.22 PM

Uutelan hoito- ja kehittämissuunnitelma on ollut lautakunnan listalla jo muutamaan otteeseen. Tiistaina siitä toivottavasti vihdoin päätetään.

SUMP-ohjelma: Sustainable Urban Mobility Plan. Vähän abstrakti paperi, mutta hyvä pohja tuleville, toivottavasti konkreettisille päätöksille.

Helsingin katuverkon nopeusrajoitusperiaatteet. Tässä päätetään periaatteista, joilla katuverkon nopeusrajoituksia säädetään. Tavoitteena on siirtyä nykyisestä sillisalaatista malliin, jossa kadun luokitus (moottoritie/pääkatu/alueellinen kokoojakatu/paikallinen kokoojakatu/tonttikatu) määrittää nopeusrajoituksen. Malli on erinomainen siksi, että se on selkeä kaikille katujen käyttäjille ja samalla parantaa turvallisuutta ja vähentää melua asuinkaduilla.

Töölön sairaala muutetaan asunnoiksi. Noin 750 uutta asukasta Töölöön. Täällä tehdään perinteistä töölöläistä 2,5 huoneen syvyisiä asuintaloja. Runko on siis 15-metriä syvä nykyään suositun 12 metrin sijasta. Se nostaa kerrosalaa 12-metriseen nähden neljänneksellä eli ratkaisulla saadaan noin 7500 kerrosneliön verran lisää tilaa käytännössä ”ilmaiseksi”.

Odotan suurella kiinnostuksella sitä, minkälaisia asuntopohjia näihin rakennetaan.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.17.11 PM

Herttoniemessä Työnjohtajankadun korttelien asemakaavan muutosehdotus tuo tiivistä kaupunkirakennetta Herttoniemeen noin 3400 asukkaalle. Itä-Helsingin kaavoituksessa on laitettu viimeisen parin vuoden aikana tuulemaan.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.28.40 PM

Tämän asemakaavan suunniteltu rakentaminen vaaleanoranssilla.

Alueen läpi kulkee Insinöörikatu, joka ollaan toteuttamassa pihakatuna. Se laajenee pieneksi aukioksi, jonka muuttamista puistoksi olisi hyvä harkita.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.32.00 PM

Pihakadun varressa oleva aukio voitaisiin muuttaa korttelipuistoksi

Kaavoittajallakin on selkeästi ollut samanlainen ajatus, kun katsoo havainnekuvaa. Seuraavaksi pitää vain varmistaa, että havainnekuvan kaunis kuva muuttuu vettä läpäiseväksi pinnaksi, puiksi, pensaiksi ja muuksi kasvillisuudeksi myös toteutuksessa.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.40.18 PM

 

Lemminkäinen pyytää suunnitteluvarausta Aleksis Kiven kadun ja Savonkadun risteykseen hotellihanketta varten. Tämä on erinomainen sijainti, joka on odottanut toteuttajaa ilmeisesti jo pitkään. Kannatan lämpimästi.

Tässä kohdassa toteutus voisi olla korkeakin, sillä paikka nivoutuu yhteen Pasilan tornitaloalueen kanssa. Se olisi myös mainio paikka hotellin yläkerroksiin rakennettavalle  näköalatasanteelle (esim. ravintolan muodossa).

Yleiskaavan toteuttamisohjelmassa päätetään siitä, mistä suunnasta uutta yleiskaavaa lähdetään toteuttamaan. Paketti on massiivinen ja vaatinee runsaasti aikaa kokouksessa esittelyä varten.

Screen Shot 2017-11-26 at 4.51.48 PM

Yllä kuva siitä, miten hankkeita on ajateltu lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan.

Kantakaupungin joukkoliikennejärjestelmän kehittämisselvityksessä on tutkittu sitä, miten kantakaupungin joukkoliikenne järjestetään tulevaisuudessa, kun pikaraitioteitä aletaan rakentamaan. Tärkeimmäksi toteutuskohteeksi nousee läntisen kantakaupungin toinen ratalinja Topeliuksenkadun ja Fredrikinkadun kautta. Tästä olen samaa mieltä – tuo ratayhteys olisi pitänyt toteuttaa jo ja kaupunginhallituskin kiirehti sen toteuttamista jo monta vuotta sitten. Sen toteuttaminen on hyytynyt puhtaasti suunnittelijoiden puuttumiseen.

Postipuiston alueella Pohjois-Pasilassa kaavoituksen kääntyminen merkittävästi tiiviimpään suuntaan tekee raitiotiestä välttämättömän myös siellä.

Käpylän ja Koskelan suunnassa raitiotien jatko Oulunkylän asemalle riippuu osittain siitä, milloin ja minkälaisia täydennysrakentamisen hankkeita alueelle suunnitellaan.

 

 

6 vastausta artikkeliin ”Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.11.2017

  1. Helsingin katuverkon nopeusrajoitusperiaatteisiin on jäänyt yksi paha käpy, satamiin johtavien teiden merkillinen erityiskohtelu. Mm. Jätkäsaaressa esitys tarkoittaisi jo nyt vaarallisten Tyynenmerenkadun ja Länsisatamankadun nopeusrajoitusten _nousun_ 40 km/h:iin. Jo nykyisillä 30 km/h rajoituksilla autot ajavat ylinopeutta ja molemmat kadut ovat arpia, jotka jotka rajaavat Jätkäsaaren osiin, ja esim. irrottavat Jätkäsaaren itärannan muusta saaresta irralliseksi merkilliseksi joutomaaksi.

  2. Loistavia juttuja listalla! Töölöläisenä vahva kannatus vanhan SocKomin ja Töölön sairaalan asuinrakennusprojekteille – jokainen lisänaapuri tekee Töölöstä elävämmän ja antaa mahdollisuuden palveluiden parantumiselle entisestään. Iso peukku myös Topeliuksenkadun ratikalle. Se on paitsi tärkeä liikenneprojekti, myös iso mahdollisuus tehdä Topeliuksenkadusta entistä selkeämpi aluuellinen pääkatu palveluineen ja hyvine liikenneyhteyksineen.

  3. Paksuilla rungoilla varmistetaan se, että (pienet) asunnot avautuvat vain yhteen suuntaan, erityisesti jos saman hissin varaan ahnehditaan nykytyyliin paljon asuntoja pitkän keskikäytävän varaan. Valtavasti ”hukkaneliöitä” tuottavaa töölöläishallia tuskin näillä pureskelluilla asuntomarkkinoilla tullaan näkemään.

  4. ”Esimerkiksi puisto- ja liikuntapaikkojen rakentamiseen kaupunki käyttää tänä vuonna 11 miljoonaa, kun budjetoitu oli 16 miljoonaa.”

    Koskeekohan tämä myös puistojen ylläpitoa? Ainakin sateisena syksynä on helppo todeta, että se on retuperällä: puistojen sorapintaiset kevyenliikenteenväylät ovat karmeassa kunnossa. Ojat tukossa, vesi virtaa väylien yli ja ne ovat täynnä monttuja. Kaiken lisäksi montut muodostuvat, kun väylillä ajetaan alati enemmän autoilla. Vaikuttaa, kuin näiden väylien ylläpito olisi lähes lopetettu. Säästyneellä 5 miljoonalla saataisiin tuhansia sorakuormia tilannetta paikkaamaan.

    Kokonaan toinen asia on, että monet vilkkaammin liikennöidyt ja ainakin eniten pyöräilyyn käytetyt kevyenliikenteenväylät ylipäänsä ovat vielä sorapintaisia. Viimeiset vastaavalla tavalla merkittävät autojen soratiet on päällystetty vuosikymmeniä sitten.

  5. Mitä ihmettä? Töölön sairaalakorttelin pohjoisosan tehokkuus on vesitetty jatkosuunnittelussa 2,9 -> 2,4.

    Kun kerrankin avautuu tällainen äärettömän harvinainen mittava täydennysrakentamisalue vanhaan ratikkakaupunkiin, siis paikkaan jonne haluaa kaikki ja jossa hinnat kohoaa kohoamistaan, ei tällaista vesitystä voi perustella yksinkertaisesti mitenkään. Nyt vaadittaisiin kuntapäättäjiltä selkärankaa ja lähettää kaava takaisin valmisteluun nootilla “töölöläis-nimbyjen ahneus ja itsekkyys ei saa viedä yli 100 uuden töölöläisen kotia”.

    Aivan käsittämätöntä että nimenomaan Töölön kaltaisessa jo valmiiksi hyvin tiiviissä lähes umpikorttelimaisessa ratikkakaupungissa kaavan kerrosalasta napataan pois melkein 20% koska “näkymät ja varjostus”. Se alkuperäinen 2,9 tehokkuuden esitys ei todellakaan ollut mikään kohtuuton ja olisi sopinut hyvin ympäristöönsä, ottaen samalla paremmin huomioon nykyisen tilanteen Töölön alueen massiivisesta kroonisesta asuntopulasta.

    Ja viitesuunnitelmassa muuten luki että runkosyvyys on 13 metriä + 2 metriä parvekkeita. Parvekkeita ei taideta laskea kerrosalaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>