Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.5.2016
Eilisessä kaupunkisuunnittelulautakunnassa päätettiin asioista seuraavasti.
Pöllölaakson asemakaava läpi viraston ehdotuksen mukaisesti.
Lauttasaaressa kaava läpi viraston ehdotuksen mukaisesti. Keskusteltiin siitä, että tällaisissa paikoissa pitää tulevaisuudessa tehdä visio, jonka mukaan postimerkkikaavoja tehdään. Strategisesta kaavoituksesta voisi ehkä olla apua tällaiseen täydentävään rakentamiseen.
Pyöräpysäköinnin suunnitteluohje pistettiin eteenpäin kiitoksin.
Pasilan poikkeusluvasta päätettiin viraston esityksen mukaisesti.
Kokouksessa keskusteltiin myös yleiskaavasta, joka tulee lautakuntaan käsiteltäväksi ensi tiistaina. Keskuspuiston ratkaisua pitää vielä tarkastella. Otso Kivekäs kirjoitti aiheesta hyvin blogiinsa toukokuun alkupuolella.