Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.10.2013 ja yleiskaava

9.10.2013 0 By Mikko Sarela

Yleiskaava-vision selvitykset on nyt julkaistu ja niihin voi tutustua täällä. Iso paketti ja paljon asiaa. Varsinainen visio on lautakunnassa päätettävänä myöhemmin tässä kuussa. Kunhan siitä ehditään päättää, ruvetaan varsinaista yleiskaavaa toteuttamaan.

Laajasalon tiivistyskaava alkuperäisen ehdotuksen mukaan.

Munkkiniemi, ehdotuksen mukaan. Esittelijä kertoi, että talon kiertävä ajoreitti on tarkoitus tehdä sorapintaisena ja tyyliltään sellaisena, että se toimii myös virkistysliikkumisreitin osana.

Lähetimme Meilahden sairaalan suunnitteluperiaatteet eteenpäin hurrausten kera. Kaavoituksella alkaa olemaan jo vähän kiire, sillä uuden Lastensairaalan on tarkoitus valmistua 2017. Toimintoja keskitetään muutenkin Meilahteen ja tämän myötä muita sairaala-alueita vapautuu pikku hiljaa muuhun käyttöön.

Kysyn vaan, missä on mun AV-4:lla saapuva Trauma Team? 2020 lähestyy kovaa vauhtia.

Länsi-Herttoniemi jätettiin pöydälle keskustelun jälkeen. Purettavan nuorisotalo-kirjasto-yhdistelmän kohdalla kaavassa on merkintä ”Kirjaston ja nuorisotalon rakennusta ei saa purkaa ennen kuin korvaavat tilat on toteutettu muualla Herttoniemessä.” Jäljelle jää lähinnä kysymys siitä, riittääkö nuorisotila Herttoniemen metroasemalla vai tarvitaanko Siilitielle omansa. Tätä varmaankin puidaan ensi viikolla.

Jos nuorisotoimella tai kirjastotoimella on halua käyttää rahaa Siilitiellä, niin yksi tutkimisen arvoinen vaihtoehto voisi olla sijoittaa toiminnot koulun yhteyteen. Esimerkiksi Ruoholahdessa kirjasto on ala-asteen yhteydessä, mikä on nuoremmilla oppilaille kätevä paikka koulun jälkeen ja tuo tietyn mukanaan määrän sosiaalista kontrollia.

Päätökset ensi viikolla.