Kaupunkiympäristölautakunta 14.11.2017

Tässä vielä nopeasti 14.11. lautakunnan päätökset. Pöytäkirja löytyy täältä.

Vuosaaressa Aromikujan asemakaava hyväksyttiin yksimielisesti seuraavalla tarkennuksella:  ”Lisäksi lautakunta kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota kauppakeskuksen itäpuoleiseen tonttiliittymään, etenkin ajoyhteyteen Vuotielle länteen päin alueen jatkosuunnittelussa.

Hakaniemenrannan hotellin asemakaava hyväksyttiin esityksen mukaan. Selvittelin virkamiesten kanssa kokousta ennen päätöksentekoprosessia, josta selvisi, että ranta-alue tulee meille päätettäväksi viimeistään katusuunnitelmavaiheessa. Siksi annoimme tässä kohdassa suunnittelijoille suullisen evästyksen siitä, että tässä kohtaa on tarkemmassa suunnittelussa syytä varmistaa asukkaille pääsy veden äärelle ja huomioida käynnissä olevan kilpailun tulokset.

Stansvikinkallio jäi viikoksi pöydälle.

Vuosaaren lukio jäi viikoksi pöydälle.

Uutela jäi pöydälle (ja on kokouksessa 28.11.)

Raitioliikenteen kehittämisohjelma jäi viikoksi pöydälle. Seuraavassa kokouksessa lautakunta päätti kiirehtiä ohjelman keskeisimpiä kehittämiskohteita.

2 vastausta artikkeliin ”Kaupunkiympäristölautakunta 14.11.2017

  1. Hakaniemenrantaan suunniteltu hotelli on aivan liian suuri tuohon paikkaan. Sehän tukkii umpeen koko rannan. Kuka neropatti on keksinyt, että hotellissa pitäisi olla kahdeksan kerrosta ja 400 huonetta?

    Miten täyttömaalle keskelle Siltavuorensalmea voidaan rakentaa kahdeksankerroksinen jättihotelli ilmoitusasiana käytännöllisesti katsoen ilman mitään julkista keskustelua asiasta?

    • Hakaniemeen suunnitellusta hotellistahan on ollut harvinaisen paljon julkista keskustelua. Kyseinen hotelli on ollut valtakunnan tiedotusvälineissä eri tavoin kymmeniä kertoja, mikä on paljon enemmän kuin melkein mikään hanke tällaisessa vaiheessa suunnittelua.

      Lopulliset päätökset asemakaavasta tekee valtuusto, kuten demokratiassa kuuluukin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>