Kiire lisääntyy

Hirveä määrä ihmisiä, joille pitää sanoa hei, hei. Hirveä määrä pikkuasioita, joita pitää tehdä. Vielä viikko sitten olin niin typerä, että kuvittelin tällä viikolla olevan aikaa tieteenkin tekemiseen. Olinpa tyhmä. Ehkäpä joskus opin jotain.

Proffan kanssa kuitenkin keskustelin lisurista ja samoin Ronjan kanssa eilen ja tänään. Nyt alkaa lisuri pikkuhiljaa vaikuttamaan mahdolliselta. Päässä on ensimmäistä kertaa jonkinlainen oikea suunnitelma sen sisällöstä ja ajatus siitä, kuinka asiaan voisi päästä käsiksi. Kun vielä löytäisi jostain aikaa ja intoa senkin tekemiseen.

Aamun dada ryhmän kokouksessa juteltiin jatko-opinnoista, oppimistyypeistä, tutkimuksen tekemiseen liittyvästä ahaa -elämyksestä ja sen jälkeisestä suossa rämpimisestä. Siitä, kuinka tämä homma on ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti. Kuinka yksityiskohtamuisti tuntuu pikkuhiljaa katoavan kaiken sen kiireen ja ymmärryksen yrittämisen tieltä.

Tajusin myös kuinka onnekas olen. Minulla on ihania ystäviä, jotka jäävät kaipaamaan minua tänne Suomeen. Jään myös kaipaamaan heitä. Pääni on kunnossa ja nautin elämästäni – ja minulle maksetaan palkkaa työstä, jota oikeasti haluan tehdä. Ainakin tänään. Huomenna luultavasti vaivun taas hetkittäiseen masennukseen, enkä usko minusta tulevan mitään, mutta onneksi masennuksen alhot ovat väliaikaisia ja ensisijaisena on luottamus ja usko nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Nykyisyys on kivaa ja tulevaisuus samoin.

Lähtöhetki lähestyy, jouluun, kröhöm, ei vaan lentoon on vain kolme yötä. Lentokentällä on viikonloppuna tiedotteen mukaan ennätysruuhkat. Erityisen paljon ihmisiä on aamuisin klo 6-8, joten minun pitää siis nousta vielä suunniteltua aiemmin. Lentoni siis lähtee klo 7.45.

En ole viimeisen parin viikon aikana kirjoittanut kai paljoa muusta kuin lähdöstä. Tämä johtunee siitä, että viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut läksiäisbileitä ja lähtövalmisteluja. Hyvästelyjä ja uusien urien etsimistä San Diegossa. Kaupungin kartta alkaa pikkuhiljaa näyttää tutulta. Asunnon kanssa näyttäisi onnistavan, ainakin yksi 47-vuotias miekkailun opettaja on ilmaissut halunsa vuokrata asunnostaan huoneen minulle. Sopimusta ei tosin vielä ole allekirjoitettu, joten homma voi mennä kiville. Viisumikin on kuulemma postissa – eilen ei näkynyt vielä ilmoitusta tulleen. Tänään en ole ehtinyt posteja tarkastaa. Toivon kovasti, että se tulee tänään, sillä huomenna ei olisi oikein aikaa odottaa kotona postin saapumista, enkä millään ehtisi iltapäivällä kotiin ennen postin sulkeutumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *