Korruptio ja politiikka

Vaalirahoitusjupakassa on puhuttu kovasti korruptiosta. Perinteisesti korruptio ymmärretään tarkoittamaan sitä, että joku ostaa virkamieheltä tai poliitikolta palveluksia (kuten lakeja, tai virkamiespäätöksiä), joita ei muuten missään tapauksessa tehtäisi. En kuitenkaan tällä kertaa aio kirjoittaa tästä korruption muodosta, sillä uskon, ettei se ole kovin yleistä Suomessa. Jos se olisi, Suomi tuskin päätyisi järjestelmällisesti tutkimuksissa maailman yhdeksi vähiten korruptoituneista maista.

Sen sijaan kirjoitan huomattavasti hienovaraisemmasta korruption muodosta, joka liittyy informaatioon ja siihen, kenen kanssa poliitikko ja virkamies käyttää aikaansa.

Ihmisen kyky tehdä päätöksiä riippuu siitä informaatiosta, mikä hänellä on käytettävissään. Mikäli poliitikon ajasta suuri osa kuluu rahoittajien ja lobbareiden kanssa keskustelemiseen, hänen käsityksensä yhteiskuntaa vaivaavista ongelmista vääristyy. Rahoittajien ja lobbareiden esittämät ongelmat vaikuttavat suurilta ja merkittäviltä ja muut ongelmat pieniltä, jopa mitättömiltä näihin verrattuina.

Erinomainen esimerkki tästä lienee Lex Nokia. (Lienee, koska en ole ollut kärpäsenä katossa katsomassa). Poliitikot ja virkamiehet ovat kuunnelleet Nokian ja muun teollisuuden edustajia, jotka ovat selittäneet kerran toisensa jälkeen kuinka tärkeistä asioista on kyse. Tavallisten kaduntallaajien huoleenaiheista poliitikot ovat kuulleet hyvällä tuurilla kerran, jos sitäkään. Yksinkertaisesti sen perusteella, mitä poliitikko tai virkamies päivittäin kuulee, yksityisyydensuojaan liittyvät ongelmat tulevat vastaan paljon harvemmin kuin lobbareiden ja rahoittajien ongelmat, joita on kertomassa useampi täyspäiväinen palkattu henkilö.

Pohjimmiltaan ongelmana on se, että ihminen voi ymmärtää vain niitä ongelmia, joista hänellä on tietoa – ja se, että ihmismielellä on luonnollinen taipumus yhdistää ongelman suuruus siihen, kuinka usein ja kuinka monelta taholta ongelmasta kuulee. Palkatut lobbarit ja suurrahoittajat vääristävät poliitikkojen ja virkamiesten käsitystä yhteiskunnan ongelmista. Lisäksi poliitikoilla on harmillisen vähän aikaa itsenäisesti lukea ja opiskella yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvää materiaalia, koska työ itsessään ja pelkästään lakiesityksiin perehtyminen vie aivan liikaa kansanedustajan aikaa.