Kuka on Internetin presidentti?

Kirjoitin vieraskynäartikkelin verkostoyhteiskuntaan siirtymisestä Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijoiden Kajahdus-lehteen.

Kuka on Internetin presidentti?

Vuonna 1995 Internet-operaattori Netcomin toimitusjohtaja Dave Garrison matkusti Pariisiin hankkiakseen rahoitusta pankkiireilta. Illallisella nämä kyselivät häneltä uteliaina: “Kuka on Internetin presidentti?” Hetki hetkeltä pankkiirit muuttuivat kireämmiksi, kun Dave yritti selittää heille, ettei Internetillä ole johtajaa; että Internet on verkkojen verkko, jossa kaikki jakavat tiedonsiirtämiseen liittyvän taakan.

Tämä ei pariisilaisille kelvannut. Heille oli itsestäänselvää, että maailma rakentuu hierarkisesti. Virhe on ihan ymmärrettävä. Vuonna 1995 vain harva oli kuullut Internetistä ja vielä harvempi oli joutunut kosketuksiin hajautettuihin verkostoihin perustuviin tapoihin organisoida yhteiskuntaa. Lopulta ongelmasta päästiin eroon, kun Dave Garrison julistautui itse Internetin presidentiksi.

Seuraavana vuonna Manuel Castells julkaisi ensimmäisen osan verkostoyhteiskuntaa käsittelevästä kirjasarjastaan The Information Age: Economy, Society and Culture. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin elämme suurinta yhteiskunnallista murrosta sitten kirjapainotaidon keksimisen. Sen käyttövoimavarana on tietokoneiden, Internetin ja automaatiojärjestelmien yhdessä luoma murros, jossa informaatiota voidaan säilyttää ja käsitellä aiempaa suurempina määrinä ja jossa suuret ihmisjoukot pystyvät viestimään ja koordinoimaan asioita keskenään suoraan ilman rajoittavia välikäsiä.

Verkostoyhteiskunta muokkaa ihmisten identiteettiä

Suuret yhteiskunnalliset murrokset muokkaavat myös ihmisten identiteettejä. Aikoinaan televisiosarjassa oli yksi (tai kaksi) selkeää päähahmoa, joiden ympärillä tarina pyöri. Nykyään monissa suosituissa sarjoissa tarina muodostuu monen hahmon luoman verkoston kautta. Tarinan keskiö siirtyy hierarkian huipulla olevasta (mies)hahmosta hahmojen väliseen verkostoon. Televisio samalla sekä kuvastaa että vahvistaa yhteiskunnallista muutosta.

Kasvavien nuorten identiteetti rakentuu aiempaa voimakkaammin jatkuvasti läsnäolevan sosiaalisen verkoston toiminnalle, ajatusmalleille ja hyväksynnälle. Samalla yksityisyyden suhde muihin perusarvoihin muuttuu, vaikkemme vielä tiedäkään miten.

Teollisuuspaikkakuntien historiallinen hierarkisiin suhteisiin työpaikoilla ja kotona pohjautuva elämäntapa on kuolemassa. Sosiaalisesti kyse on yhtä merkittävästä murroksesta kuin teollistumisen alkuaikoina, jolloin itsenäiseen työhön tottuneiden käsityöläisten piti oppia tekemään töitä tehtaassa muiden käskyläisinä. Automaatio syö pala palalta määriteltävissä olevat tehtävät ja jäljelle jää luovat ja sosiaalisia taitoja vaativat tehtävät.

Verkostot haastavat yhteiskunnan vanhat valtarakenteet.

Verkostoyhteiskunta ei tarkoita utopiaa, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet. Ei, vaikka Internetin tullessa näin toivottiin. Sen sijaan valta muuttaa muotoaan. Siinä missä hierarkisissa järjestelmissä valta keskittyy hierarkian huipulle, verkostoyhteiskunnassa se keskittyy niille, jotka kykenevät rakentamaan ja ylläpitämään vaikuttavia verkostoja. Tämä toteutuu niin äärioikeiston nousussa ja Lisää kaupunkia -tyyppisissä kaupunkiaktivistiliikkeissä kuin myös työmarkkinoilla, jossa enenevissä määrin työpaikat ja työntekijät löytyvät olemassaolevista verkostoista. Tämän murroksen pitkäaikaisista vaikutuksista yhteiskuntaan, valtaan ja vallankäyttöön ei ole riittävästi tietoa.

Suuret verkostot tarvitsevat palveluita, jotka auttavat verkostoon kuuluvia rakentamaan keskinäistä luottamusta, kohtaamaan, viestimään, koordinoimaan ja arvioimaan toisiaan. Alustayritykset, esimerkiksi Internet, Google, Facebook, Spotify, Netflix, Uber ja AirBnB, ovat nopeasti kasvaneet voimakkaiksi haastajiksi perinteisille yrityksille tarjoamalla ratkaisun siihen miten kuluttajat ja tuottajat voivat löytää toisensa.

Vuorovaikutuksesta tulee keskeinen bisnestaito

Yritysten fokus vaihtuu sisäänpäinkääntyvästä tuotantokeskeisyydestä ulospäinkääntyvään vuorovaikutuskeskeisyyteen. Alustayritykset rakentavat kaksisuuntaisen markkinan ja mahdollistavat alustan käyttäjille arvoa luovaa vuorovaikutusta. Verkostossa tapahtuva vuorovaikutus ja sen laatu on siten yritykselle keskeinen onnistumisen mittari.

Kaksisuuntaisella markkinalla on kysyntäpohjaisia suuruuden etuja, kun jokainen uusi asiakas tai tuottaja hyödyttää sekä itseään että muita alustan käyttäjiä. Koska käyttäjien saama hyöty syntyy siitä, että kaikki muutkin käyttävät samaa palvelua, alustabisnes on herkästi luonteeltaan monopolistista. Alustat siis johtavat markkinoilla vallan keskittymiseen muutamien toimijoiden käsiin ja winner takes it all -kilpailuun. Digitalisaatio voimistaa kehitystä mahdollistamalla parhaille globaalit markkinat.

Uusi teknologia on tuonut mukanaan uusia tapoja organisoida työtä. Uusista verkostoihin pohjautuvista toimintamalleista on saatu kokemuksia esimerkiksi avoimien ohjelmistojen ja avoimen tiedon saralla: esimerkiksi useimmissa maailman kännyköissä oleva Linux-käyttöjärjestelmä ja maailman tunnetuin ja laajin sanakirja Wikipedia on kehitetty näin. Vapaaehtoistyö organisoituu työn vaativuuden ja vaaditun ajan mukaan erilaisille osallisille – ja raja yrittäjyyden, palkkatyön ja vapaaehtoistyön välillä katoaa. Tuhannet vapaaehtoiset yhdessä ovat tuottaneet ratkaisuja, jotka päihittävät kaupalliset toimijat. Näitä organisoitumisen oppeja sovelletaan nyt niin yrityksissä, poliittisessa aktivismissa kuin vapaaehtoistyössäkin.

Yhteenveto

Käsissämme on koko yhteiskunnan läpileikkaava murros, joka muuttaa ihmisten identiteettiä, maailmankuvaa ja vuorovaikutussuhteita, talouden ja vallan rakenteita, organisaatioita ja instituutioiden asemaa. Hierarkioiden tilalle rakentuu hajautettuja verkostomaisia rakenteita, jotka hyödyntävät yhteiskunnan tarjoamaa infrastruktuuria omien tavoitteidensa edistämiseen. Päätettäessä yhteiskunnan rakenteita määrittävästä arkkitehtuurista on syytä muistaa, että arkkitehtuuri ei ole vain teknologiaa tai bisnestä. Kyse on yhteiskunta- ja sosiaalipoliittisesta valinnasta, joka määrittää sen, mitä on olla vapaa ja tasa-arvoinen ihminen.

“Kukaan ei ole saari” kirjoitti John Donne vuonna 1624. Lausahdus ei ole ehkä koskaan ollut yhtä tosi kuin nyt. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *