Lex Nokia

Lex Nokia sitten hyväksyttiin muutama päivä sitten. Lainsäädäntöprosessi oli mielenkiintoinen ja kertoo muutaman olennaisen asian nykyisestä edustuksellisesta demokratiastamme.

Vihreät keskikokoisena puolueena joutuu valitsemaan sen, mihin asioihin vaikuttavat. Taustastaan johtuen ympäristöasiat ovat vihreille se tärkein asia (riippumatta siitä onko heidän kantansa ympäristöasioissa oikea vai väärä). Erityisesti Vuotos ja Kollaja ovat sellaisia, että mikään poliittinen kilohinta ei ole liian suuri, jos vaihtoehtona on se, että Vuotos ja Kollaja rakennetaan. Vihreiden poliittinen painoarvo siis ei riitä sekä kansalaisoikeuksian ja ympäristöasioiden ajamiseen. Kun nämä joutuvat vastakkain, kansalaisoikeudet häviävät. Joka kerta.

Jos Vihreät olisivat 15-20 prosentin puolue, 35-50 kansanedustajalla tilanne olisi erilainen. Mutta eivät ole. Eivätkä nykyisellä politiikallaan tule olemaankaan. Kansalaisoikeuksia ja demokratian perustaa tärkeinä pitävä ei löydä Vihreistä sitä puoluetta, joka ajaisi hänen asiaansa. Vihreillä olisi mahdollisuus ottaa kansalaisten perusoikeudet siipensä alle ja kasvaa aikaa myöten tuohon 15-20 prosentin kokoon. Mutta kasvun hintana olisi poliittisen painoarvon pienentyminen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Eikä kasvu edes olisi varmaa, äänestäjät ja aktiivit saattaisivat kyllästyä puolueeseen, joka ei saa tavoitteitaan läpi. Nykyinen vaihtoehto on se helppo ja varma. Kerätään ympäristöpuolella se hyöty, joka poliittisesta voimasta on saatavissa ja toivotaan parasta kansalaisoikeuksien kohdalla (ja toivotaan, että vaikka ei niiden hyväksi mitään tehdäkään, niin voidaan silti kerätä aiheesta huolestuneet äänestäjät). Poliittisesti viisasta, luultavasti.

Sama analyysi muuten koskee kaikkia muitakin pieniä ja keskikokoisia puolueita, joille kansalaisoikeudet eivät ole asia numero yksi.

Jos kansalaisoikeudet (yksityisyys, sananvapaus, syyttömyysolettama, yms.) ovat tärkeitä ja uskoo, että nykykehitys uhkaa demokratiamme perustaa, on vaihtoehtoja siis vain kaksi. Joko vakuuttaa joku kolmesta suuresta puolueesta, että tähän pitää panostaa, tai perustaa uusi puolue. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on mielestäni osoittanut erinomaisesti sen, ettei suuria puolueita voi tästä vakuuttaa.

Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää uusi puolue.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *