Natsitkin olivat (vain) ihmisiä
Kävin maanantaina katsomassa Iron Skyn. Tässä ajatuksia, joita se herätti minussa. Pyrin kirjoittamaan tämän arvion siten, että se ei sisältäisi spoilereita, mutta voimakkaan allergisten kannattaa ehkä varmuuden vuoksi silti odottaa.
”Kuningas on kaatunut! […] Te ruotsalaiset, suomalaiset ja saksalaiset, — huusi hän, — teidän ja meidän ja vapauden puolustaja on kaatunut. Se, joka kuningasta rakastaa, kiiruhtakoon eteenpäin hänen kuolemataan kostamaan!” Välskärin kertomukset, Nürnberg ja Lützen, Z. Topelius
Preussin ja siis keisarillisen Saksan historian voi katsoa alkaneen 30-vuotisesta sodasta. Magdeburgin hävitys on preussilaisen Saksan mytologian keskiössä. 30-vuotinen sota kulki Brandenburgin läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Niin katoliset kuin protestanttisetkin sotajoukot pyyhkivät alueen yli hävittäen, tuhoten, surmaten, ryöstäen ja raiskaten alueen väestöä. Sodan jälkeen monilla alueilla väestöä oli jäljellä alle puolet.
Tulevina vuosisatoina Preussi kasvoi suurten valtojen puristuksessa. Lännessä Ranska, idässä ensin Puola ja sitten Venäjä ja etelässä Itävalta-Unkari. Kansakunnan muistiin oli poltettu Magdeburg; ei koskaan enää. Preussi kasvoi pienestä muiden polkemasta alueesta suurvallaksi, jolla oli valtaisa tarve osoittaa oma vahvuutensa. Ensimmäinen maailmansota kumpusi suurelta osin siitä epävarmuudesta, jota keisarillinen Saksa koki Venäjän teollistuessa ja vahvistuessa.
Luin järkyttyneenä jokunen viikko sitten suomalaisen älymystön kommentteja natsi-Saksasta. Useampikin sanoi, että natsit ovat tarinoissa loistavia pahiksia juuri siksi, että niissä ei ole mitään hyvää. Sitä lukiessani ymmärsin, että olemme yhteiskuntina unohtaneet sen, miksi toisen maailmansodan jälkeen sanottiin ”ei koskaan enää”. Natsit eivät nousseet valtaan siksi, että he olivat täydellisiä pahiksia, vaan siksi, että heillä oli sanoma joka vetosi tavallisiin ihmisiin sodan ja sotakorvausten runtelemassa maassa 30-luvun laman talousahdingossa. Eräänä voimakkaista argumenteista oli kansallinen itsemääräämisoikeus, joka oli nostettu kansainväliselle jalustalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
”The world is sick and we are the doctors.” Renate Richter, Iron Sky
Renaten lausumassa on jotain hyviä tenhoavaa ja jotain hyvin fasistista. Haluamme kuvitella, että fasismi ja natsismi ovat jotain sairasta; että Euroopan hullaantuminen fasismin lumoihin oli jokin ainutkertainen poikkeus, joka ei voi toistua. Jos erehtyy vertaamaan sitä mihin suuntaan oma yhteiskuntamme on menossa natsi-Saksaan, saa vastaansa natsikortin (hävisit väittelyn!) ja Godwinin lailla päähän lyöjät. Meidät on koulutettu, ei vaan ehdollistettu, ajattelemaan, että natsien pahuuteen vetoava argumentti on aina väärin (paitsi jos puhutaan kaljuksi päänsä ajelevista väkivaltaisista uusnatseista, jotka ovat riittävän säälittäviä, että voimme projisoida heidän kauttaan omaa moraalista ylemmyydentuntoamme).
Meidät on koulutettu ajattelemaan, ettei omassa yhteisössämme ei voi olla mitään, mikä voisi johtaa yhteiskunnan yhtä vaarallisille urille kuin fasismi tai kansallissosialismi aikoinaan oli. Emme voisi olla enempää väärässä.
“When and if fascism comes to America it will not be labeled ‘made in Germany’; it will not be marked with a swastika; it will not even be called fascism; it will be called, of course, ‘Americanism’” luultavimmin Georgi Dimitrov tai Halford E. Luccock
Iron Sky on siitä poikkeuksellinen elokuva, että se muistuttaa meitä tästä historiasta. Siitä, ettei kansallissosialismia markkinoitu äänestäjille teemalla: ”Me olemme pahiksia! Äänestä meitä, niin tuhoamme maailman.” Kansallissosialismia markkinoitiin, kuten muitakin aatteita, hyvillä aikomuksilla, vanhurskailla aatteilla ja kansakunnan tukipilareina toimivilla hyvillä ja moraalisesti puhtailla ihmisillä.
Iron Sky sai minut nauramaan ja itkemään. Se sai minut myös pohtimaan sitä, mille nauran ja mille itken ja miksi. Tyylilajiltaan se on taitavan propagandistinen tuntumatta siltä. Olen hyvin onnellinen, että Iron Skyn tekijät ovat samalla puolella kanssani puolustamassa avointa yhteiskuntaa fasismin nousulta, eivätkä kannattamassa jotakin totalitääristä aatetta. Ajatus siitä, että nykypäivän fasisteilla olisi käytössään yhtä taitavia propagandisteja on todella pelottava.
Olen usein sanonutkin, että Hitlerin demonisointi on vaarallista: Ei niillä oikeasti pahoilla ihmisillä kasva sarvet päässä, vaan kyllä ne ulospäin näyttävät ja käyttäytyvät ihmisiksi. Ehkä pitäisi sanoa, että eivät ihmiset ole pahoja, mutta he voivat silti tehdä pahaa.
Unknownin kommenttiin jatkoa: kun Perikato aikanaan tuli levitykseen, ainakin Saksassa nousi Hitlerin hahmosta ja sen näyttelijästä haloo, että miten se VOIDAAN esittää inhimillisenä hahmona. Että Hitler ei olisikaan sylki roiskuen käsi ojossa karjuva tappokone vaan ihminen, mies, jolla kädet tärisee, joka pelkää ja luovuttaa, ehkä rakastaakin, on kohtelias, ajoittain jopa huumorintajuinen. Siis ihan kuten kuka tahansa meistä. Minusta se puolestaan on erittäin terveellinen asia muistettavaksi: Hitler kumppaneineen eivät (tiettävästi) olleet mitään ulkoavaruudesta tulleita demoneita vaan ihmisiä kuten me, samanlaisia kuin me. Luultavasti mekin pystyisimme tänäkin päivänä samanlaisiin hirmutekoihin, jos meillä olisi jokin tarpeeksi hyvä syy ja aate sellaisten tekemiseen. Ehkä sellaisen aatteen markkinointi olisi tänä päivänä vaikeampaa, mutta tuskin kuitenkaan täysin mahdotonta ja luonnollisesti markkinointi aloitettaisiin niillä kivoilla asioilla: ”Eiks olis kiva jos teillä kaikilla olisi töitä ja hyvä asunto? Eiks olis kiva, jos Suomesta tulisi tosi-tosi rikas maa?”
Fiksu kirjoitus, tykkäsin kovasti. Mutta ihan totuuden nimessä, joku SS pääkallokoppalakkiensa ja Gestapo nahkatakkiensa kanssa ei todellakaan mainostanut brändiään minään huisin kivana porukkana joka jeesaa niitä joilla sattuu menemään vähän kurjasti
Anonyymi: ”Saksassa nousi Hitlerin hahmosta ja sen näyttelijästä haloo, että miten se VOIDAAN esittää inhimillisenä hahmona. Että Hitler ei olisikaan sylki roiskuen käsi ojossa karjuva tappokone vaan ihminen, mies, jolla kädet tärisee, joka pelkää ja luovuttaa, ehkä rakastaakin, on kohtelias, ajoittain jopa huumorintajuinen. Siis ihan kuten kuka tahansa meistä. ”
Samaa suhtautumisen vaikeutta toiselta kantilta tuntuu ilmentävän itselläni oleva Perikato-DVD, jonka oheismateriaalit ovat vallan erikoisia: Sieltä löytyvät tekijähaastattelut kun tuntuvat olevan yhtä nöyristelyä. Elokuvan natsipomoja esittävät näyttelijät vuoron perään kertovat kameralle, että se natsijuttu oli vain heidän roolihahmonsa, eikä pidä ajatella että näyttelijät olisivat oikeasti yhtään sellaisia tai he jotenkin sympatiseeraisivat näitä esittämiään ihmisiä.
Ilmeisesti jossain maailmassa tämä ei ole niin selvää, etteikö moiselle alleviivaamiselle olisi tarvetta.
Valitettavasti tällaisessa maailmassa elämme. Samalla tavalla joutui Julia Dietzekin selittelemään. Saksassa meinasi nousta kohu yhdestä kohtauksesta Iron Skyssa, jota nyt en tarkemmin paljasta, ettei kukaan spoilaannu.
On se ihme, että ihmiset voivat esittää massamurhaajia ja raiskaajia ja maailman tuhoajia, mutta jos esittää natsia, pitää kauheasti anteeksi pyydellä ja kertoa, että tää oli vaan roolihahmo.
Niin totta, en ole koskaan nähnyt esim. kenenkään Bond-pahiksen selittelevän mediassa: ”Hei c'moon kaverit, en mä oikeasti halua maailmaa tuhota, tää nyt oli vaan tämmöinen rooli josta sai vähän nimee ja fyrkkaa.” (en ole siis koskaan katsonut Perikadon extroja, ehkä pitäisi)
t. se sama anonyymi
Pystyikö natsipuolueen johto ymmärtämään mitä tarkoittaa kun laitetaan valtion kokoinen byrokratia jauhamaan heidän ideologiaansa läpi? Kun olet kirjoittanut rotulait, niin jälkikäteen on vähän vaikea mennä sanomaan että ”en minä nyt ihan tuota tarkoittanut” kun alaiset ovat alkaneet toteuttaa lain tulkintaa ja henkeä. Minun on vaikea uskoa, että olisivat pystyneet vaikka heidän älykkyysosamääräänsä on monesti nostettu tapetille. Ehkä tuolloin syntyi itseään kehittävä, negatiivinen syöksykierre hyvistä ajatuksista suoraan helvettiin?
@Mikko: Hyvä postaus.
@Retro-Pieru: ”joku SS pääkallokoppalakkiensa ja Gestapo nahkatakkiensa kanssa ei todellakaan mainostanut brändiään minään huisin kivana porukkana”
Kannattaa ottaa huomioon, että kansalaisen näkökulmastahan nehän olivat omalla puolella ja vihollista vastaan. Ei kotimainen anonymisoitu Karhu-ryhmämmekään näytä halinalleilta, mutta se ei haittaa, koska tiedämme (luulemme?) niiden olevan meidän puolellamme.
Ja tiedä sitten kuinka paljon natsien visuaalisen kuvaston ”pahaa uhkuvista varoitusmerkeistä” on merkityksiä ja tulkintoja, jotka on luotu jälkikäteen. Esimerkiksi ne pääkallot ovat olleet väkivaltamonopolien vakiokuvastoa ennen ja jälkeen SS-joukkojen (http://en.wikipedia.org/wiki/Totenkopf). Pääkalloilla on keskeinen asema esim. jenkkien merijalkaväen kuvastossa, joten siinä mielessä se kieltämättä on oiva varoitusmerkki mielivaltaisesta sotimisesta…
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää pitkien mustien nahkatakkien historiasta. Kankaiset trenssitakithan olivat alunperin juoksuhaudoissa (siitä nimikin) mönkivien sotilaiden varustus. Salaisen poliisin joukkojahan ei luotu mönkimään, joten herkempi ja lämpimämpi nahka oli tuli helpommin kysymykseen ja olihan se muutenkin tyylikkäämpi ratkaisu.
Roberspierre oli ihmisoikeusasianajaja ennen veristä vallankumoushallintoa. Ystävällinen mies, joka halusi auttaa kanssaihmisiään ja omisti elämänsä muiden auttamiseen. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä teki ja luultavasti uskoi toimivansa oikein kansan puolesta. Uskon, että sama pätee natsipuolueen johtoon.
Me kaikki olemme sopivissa olosuhteissa kykeneviä tekemään kauheita asioita. Yksi näistä vahvoista mekanismeista ihmisaivoissa on taipumus jaotella asioita kategorioihin ”me” ja ”ne muut”. Jälkimmäisen voi helposti epäinhimillistää. Muun muassa tästä syystä valistusaatteen universalismi on niin tärkeä etiikassa ja yhteiskuntapolitiikassa.
En nyt kovin pitkästi jaksa kirjoittaa, mutta voisin kuitenkin ottaa kantaa muutamaan Mikon kirjoitukseen. Kun sanoit, että natsipuolueen johto uskoi, että he tekevät vain hyvää niin olet väärässä.
Otan taas holokaustin esille asiassa.. Juutalaisten syrjiminen oli kaikkien saksalaisten tiedossa, mutta he eivät välittäneet, koska heillä oli töitä ja hyvä olla.
En voi käsittää, miten joku voi puolustella saksalaisten mitään tekoja. Kansallissosialistisen Saksan aikaan antisemitismi oli huipussaan.
Jos Mikko haluat asiasta keskustella niin kyllä se minulle sopii.
Argumentteja natisen kamaluudesta on niin paljon, että keskustelu ei omalta osalta tule vaikeaa olemaan.
Missäköhän todellisuudessa oikein elät, jos kuvittelet, että puolustelen natsien tekoja. En myöskään sanonut, että he kuvittelivat tekevänsä vain hyvää. Uskon kyllä, että he kuvittelivat omassa kieroutuneessa etiikassaan, että he toimivat oikein.
Muun muassa tästä syystä laitoin tekstiini alkupuolelle Pappenheimin lainauksen Magdeburgin hävityksestä: ”I believe that over twenty thousand souls were lost. It is certain that no more terrible work and divine punishment has been seen since the Destruction of Jerusalem. All of our soldiers became rich. God with us.” Imperial Field Marshal Gottfried Heinrich Graf zu Pappenheim.
Ei ole epäilystäkään siitä, että tuo teko oli kammottava ja moraaliton. On silti ihan mahdollista, että Pappenheim uskoi toimivansa oikein.
Mikään ei ole niin vaarallista kuin usko siihen, että oma moraalin ja etiikantajumme ei voisi olla väärässä.
Jos tämän jälkeen on vielä vaikeaa ymmärtää se, mitä sanon, niin toistetaan vielä oikein kiljuvilla kirjaimilla: natsien tekemät teot mm. juutalaisten, romanien, homojen ja monien muiden väestöryhmien kansanmurhat olivat käsittämättömän pahuuden ilmentymiä. Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, mitä sanoin yllä tekstissäni.
Hyvä teksti. Sellainen detaljihuomio, että Topelius-sitaatti on Välskärin kertomuksista, ei Vänrikki Stoolin tarinoista. 🙂
Kiitos huomautuksesta. Kuvittelin kirjoittaneeni Välskärin kertomukset. 🙂
Kävin korjaamassa tekstiin.
Jos haluaa ymmärtää natseja, heidän valtaannousuaan ja tekojaan, täytyy heitä lähestyä ymmärtäen koettaen tajuta millä logiikalla he toimivat ja minkä vuoksi he saivat niin suuren kannatuksen ja miksi koko Saksa (ja monet muut maat heidän rinnallaan) edistivät kaikin voimin natsien sotaponnistuksia sen sytyttyä, uutta yhteiskuntajärjestystä, uutta Eurooppaa ja lopulta holokaustiakin.
Ymmärrys ja ymmärrykseen pyrkiminen on eri asia kuin hyväksyminen tai samalla kannalla oleminen.
Mitähän tulevaisuuden ihmiset tulevat sanomaan meistä, jos onnistumme tuhoamaan sivilisaatiomme ekokatastrofissa. Mehän pyrimme vain ja ainoastaan hyvään kaikkia kansakuntia ja ihmisiä kohtaan, vaikka tiesimme alusta alkaen millaisen riskin otimme suureellisessa visonäärisessä projektissamme materiaalisen hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen kasvattamisessamme. Minähän vain halusin elää hyvää elämää, kuten kaikki muut ja kuten koulussa opetettiin.
Samalla tavalla mitä tahansa tuhoon johtanutta ilmiötä tulee lähestyä, koettaen ymmärtää mitä ihmisten päässä liikkui ja mihin tarpeisiin ideologia vastasi ja miten se onnistuttiin markkinoimaan vastauksena osin aitoihin ongelmiin.
En väitä meidän olevan natseja, haluan rinnastaa, jotta ymmärtäisimme paremmin.
Natsien omanlaisensa nerokkuus piili heidän hitaasti ja askel askeleelta toteutetussa Saksan kasvattamisessa kansallissosialismiin. Holokausti toimii tästä erinomaisena esimerkkinä, jossa juutalainen (+ romanit, vammaiset yms.) väestö eristettiin pikkuhiljaa niiksi toisiksi, joille voi lopultakin tehdä mitä tahansa. Vastarintaa esiintyi, mutta koskaan ei otettu kerralla niin suurta askelta, että kansa olisi halunnut, uskaltanut tai ymmärtänyt nousta natseja vastaan.
Kovin harva ymmärsi 1933 natsien noustessa laillisesti valtaan millaiseen tilanteeseen he tulevat heräämään toukokuussa 1945 kaiken sorruttua ja paljastuttua. Vallankumouksilla ja sodilla on tapana kärjistyä ja radikalisoitua mitä pidemmälle ne etenevät.
Sivumennen sanottuna meidän on helppo tuomita natsit, koska maailma on nyt hieman erilainen. Esim. 1930-luvun brittiläiset ja ranskalaiset siirtomaaimperiumit eivät poikenneet oleellisesti siitä millaiseen natsit pyrkivät. Natsien erehdys oli koettaa saattaa valkoisia kansoja värillisten alistettuun asemaan omine holokausteineen, joiden uhriksi moni muu kansa oli jo joutunut tulevien hyvisten ja voittajavaltojen toimesta. Saksalaisten ansioksi voi kenties kaikessa hirvittävyydessään laskea ehkä sen, että he tekivät kansanmurhasta teollisuutta kaikkien fordismin ja taylorismin parhaiden periaatteiden mukaan aiempien enempi kaoottisten toimien sijaan, joita harjoitettiin hetki aiemmin mm. Afrikassa.
Erinomainen kirjoitus. Iron Sky teki minuun voimakkaan vaikutuksen kaiken huumorin ja pöljyyden taustalla piilleen humaanin sanoman vuoksi. We Come in Peace. Niinpä.
Oikein hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus!