Pois asevelvollisuudesta

Kaikki tietävät, että Suomi on suuri ja harvaan asuttu maa, jolla on suurikokoinen epävakaa naapuri. Tämä luo omat erityispiirteensä puolustuksen järjestämiselle. Liberaali näkökulma on se, että pakkotyö ei kuulu liberaalin demokratian toimintatapoihin. Asevelvollisuus on pakkotyötä, eettisesti väärin, yksi merkittävistä sukupuolten tasa-arvon ongelmista (eikä pelkästään miehille) ja yhteiskunnalle taloudellisesti kallista ja tehotonta.

Kun asevelvollisuudesta sitten päätetään luopua, on aiheellista kysyä ja tutkia, mitä sitten tilalle? Tunnettuja vaihtoehtoja on kolme: palkallinen reserviarmeija, puhdas palkka-armeija ja ei armeijaa lainkaan. Valintaan vaikuttaa myös se, haluaako valtio pysyä liittoutumattomana vai liittoutua suuren sotilaallisen blokin kanssa.

Näistä vaihtoehdoista Suomen tapauksessa armeijattomuus ei ole vaihtoehto. Puhtaan palkka-armeijan avulla ilman sotilaallista liittoutumista lienee taloudellisesti mahdotonta ylläpitää riittävän suurta asevoimaa puolustamaan koko maata. Jäljelle jää palkallinen reserviarmeija, joka pohjautuu siihen, että suuri joukko jokaisesta ikäluokista rekrytoidaan varusmieskoulutukseen ja reserviin.

Kun näin rajua muutosta lähdetään puuhaamaan, pitää muistaa ettei kyse ole pelkästään taloudellisesta tai teknisestä ratkaisusta. Asevelvollisuus on, niin hyvässä kuin pahassakin, nivoutunut osaksi kulttuuriamme. Osasyy siihen, että puolustusvoimat saa älykkäitä ihmisiä houkuteltua reserviupseerikouluun on siinä, että erityisesti konservatiivisemmilla seuduilla on olemassa sosiaalinen paine siihen, että nuoret miehet menevät armeijaan ja hankkivat upseerin natsat. Tällä on mitattava vaikutus Suomen sotilaalliseen puolustuskykyyn.

Teknologian kehittyminen tuo vielä oman ulottuvuutensa keskusteluun puolustusvoimien tulevaisuudesta. Uudet aseteknologiat vievät maailmaa enevässä määrin suuntaan, jossa taistelukentällä se kriittinen rajallinen tekijä ei ole miesten määrä, vaan todella loistavasti koulutettujen erikoisosaajien ja teknologian yhdistelmä. Sotateknologia on todella kallista. Suomalaisessa varusmieskoulutuksessa päästään nykyaikaisen sotakoulutuksen kannalta kiinni lähinnä perusasioihin ja nekin taidot unohtuvat nopeasti kertausharjoituksen puutteessa. Sotaa voidaan siis käydä vähemmällä määrällä miehiä ja suuremmalla määrällä teknologiaa kuin aiemmin.

Asevelvollisuudesta pois siirtyminen pitää prosessina nähdä pragmaattisena ongelmana. Miten siirtyä uuteen järjestelmään siten, että samalla säilytämme tai parannamme kykyämme puolustaa Suomea uhkaavilta vaaroilta – ja erityisesti ennaltaehkäistä tällaisten ongelmien syntyä.

Ehdotan, että lähtökohdaksi voitaisiin ottaa seuraavanlainen järjestelmä. Lukijalle huomautan tässä vaiheessa, että tarkat reservin kokonaismäärät ovat asioita, jotka puolustusvoimien pitää itse pohtia. Tämä laskelma pohjautuu arvioon että noin 100 000 hengen reservi olisi riittävä. Lisäksi lähden siitä, että työn ja aktiivisen reservikoulutuksen yhdistäminen on pääsääntöisesti haastavaa joten aktiivinen reservivaihe tulisi olla ensisijaisesti henkilön opiskelukaudella.

Puolustusvoimat rekrytoi vuosittain noin 10 000 henkeä varusmieskoulutukseen. Nämä henkilöt ovat seuraavat 5 vuotta aktiivireservissä, jolloin kertausharjoituksia on runsaasti – ehkäpä 20-50 päivää vuodessa. Seuraavat 5 vuotta reserviläinen on varareservissä, jossa kertausharjoituksia yhä järjestetään, mutta sellaisella aikataululla, että ne on yleensä mahdollista sovittaa yhteen työn ja perheen kanssa. Yhteensä reservissä ollaan siis 10 vuotta.

Palkka maksettaisiin siten, että koulutusajalta maksetaan täyden työajan palkka, aktiivireserviajalta kunnollista palkkaa työn vaatiman ajan huomioon ottaen ja passiivireserviajalta maksettava korvaus tulisi lähinnä kertausharjoituksien päivärahoina ja palkkoina. Täysipäiväinen palkka lähtisi luonnollisesti juoksemaan välittömästi uudestaan, jos henkilö kutsutaan reservistä takaisin aktiivipalvelukseen.

Näin Suomella olisi jatkuvasti noin 50 000 sotilaan vahvuinen joukko, joka on parhaassa mahdollisessa iskukunnossa ja toinen 50 000 vahvuinen joukko, joka voidaan kutsua apuun suursodan kaltaisessa hätätilanteessa. Aktiivireservistä osa valittaisiin erillisen prosessin kautta nopean toiminnan joukkoihin, kuten nykyäänkin.

Ehdottamani järjestelmä ei ole valtiontalouden kannalta halpa. Luultavasti euromääräisesti puolustusvoimien kulut nousisivat selkeästi nykyiseen nähden. Kuitenkin kansantaloudellisesti järjestely voi olla paljon huokeampi ja parempi kuin nykyinen asevelvollisuus, johtuen esimerkiksi siitä että nyt asevelvollisuutta suorittavista merkittävä osa tekisi tuona aikana jotain muuta yhteiskuntaa hyödyttävää: opiskelevat, tekevät töitä ja niin edelleen. Siksi asevelvollisuuden lakkauttaminen ei voi olla osa valtion säästötalkoita – mutta se voi olla osa pakettia, jolla pyritään nostamaan talouskasvun edellytyksiä Suomessa.

Edit: muokkasin ehdotukseni tekstin sukupuolineutraaliksi, sillä tavoitteenani ei ole armeija, jossa harjoitetaan sukupuolisyrjintää. Kiitos huomiosta.

7 vastausta artikkeliin ”Pois asevelvollisuudesta

  1. Suuruusluokkatarkastelut menevät varmaan aika oikein ja tässä oli erittäin hyvin tarkasteltu kustannuksia nimenomaan kansantalouden vinkkelistä. Ongelmanaksi tässä ja muissa ei-kaikkia koskevissa malleissa tulee ensiksi sen vuosittaisen 10 000 miehen saaminen ruotuun sekä toiseksi sitten tuosta tiiviistä reservin harjoitusvaiheesta kiinnipitäminen. Miksi kyvykäs nuori antaisi vuoden elämästään armeijaan m/Mikko? Ruotsista näemme, että kun se homma ei koske kaikkia, niin pientäkään määrää on vaikea värvätä, eikä mukaan todellakaan saada parhaimmistoa. Ja sama koskee muitakin Euroopan maita, joissa yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttu.

    Sitten se toinen asia: kertausharjoitusten määrän rukkaaminen ei taida olla poliittista realismia. PV säästää aina ensimmäisenä kertausharjoituksista ja sen se tulee tekemään tulevaisuudessakin — myös siinä tulevaisuudessa, jossa pyhästi ensin sovimme, että nyt tehdään niinkuin Mikko sanoi. Niistä on yksinkertaisesti niin helppo säästää, kun siitä ei jää pahasti kiinni lyhyellä tähtäimellä.

    Hatunnosto vielä siitä, että Vihreän poliitikon blogissa käsitellään tätä aihetta tavalla, joka ei ainakaan minun silmääni näytä ketunhäntä kainalossa tehdyltä myyräntyöltä, vaan ihan vakavalta asialta! ;)

  2. Aloitetaan siitä kysymyksestä johon on helpompi vastata: varusmieskoulutus pitää organisoida siten että se ensimmäinen 5 vuotta on oikeasti se pätkä, jolle kullekin varusmiehelle on ns. valmis ohjelma. Tästä ensimmäinen 6-12 kk on sitten täyspäiväistä.

    PV:lle pitää samalla saada taottua päähän se, että jos siirrytään nykyisestä pieneen teknologiseen ja huippuosaavaan armeijaan, niin porukkaa pitää kouluttaa ihan oikeasti. En pidä tätä oikeasti ihan yhtä isona ongelmana kuin sinä, koska nykytilanteessa puolustusvoimien kapparit tietävät ihan hyvin sen, ettei varusmiehistä joilla on useampi vuosi koulutuksesta kuitenkaan ole rintamalla kovin paljoa hyötyä.

    Esim. Grossman siteeraa kirjoissaan On Killing ja On Combat arvioita (en nyt pääse tarkistamaan kummasta tämän luin), joiden mukaan a) taistelutilanteessa ampumisen pitää tulla ns. selkärangasta ja b) yli puoli vuotta ruostunut taito on käytännössä taistelutilanteessa käytännössä täysin turha.

    Olet ehdottomasti oikeassa siinä, että isoksi ongelmaksi tulee mm. se, että jos tällainen muutos tehdään, puolustusvoimien budjetti valtion budjetista kasvaa. Tämä lisää poliittista painetta leikata puolustusvoimien menoja (nykyään merkittävä osa menoista on näkymättömiä – palkattoman pakkotyön muodossa). Valitettavasti mulla ei ole tähän mitään viisastenkiveä.

    Samoin olet ihan oikeassa, että tuon värväämisen onnistuminen on asia, joka ei todellakaan ole helppo ratkaista. Ensimmäiseksi pitäisi tehdä vähän tutkimusta siitä, miten muissa maissa on tässä onnistuttu ja epäonnistuttu.

    Asiaa voisi varmasti helpottaa monilla tavoilla, mutta en ole mitenkään varma, onko mikään niistä riittävä. Vähintäänkin pitäisi järjestää aktiivireserviaika siten, että sen yhdistäminen opiskeluun olisi mahdollisimman helppoa. Ehkäpä palvelukseenotossa voitaisiin katsoa myös sitä, mihin kaveri on menossa opiskelemaan ja pyrkiä roolijaotteluun, jossa opiskeltu ala ja reservin hommat tukevat toisiaan.

    Kuitenkin ehkä se tärkein asia on siinä, miten saamme ylläpidettyä sen sosiaalisen järjestelmän, jossa varusmieskoulutusta pidetään tärkeänä. Tiedän hyvin, että moni suuressa kaupungissa kasvanut väheksyy tätä puolta, koska suurissa kaupungeissa me olemme suurelta osin jo menettäneet tämän sosiaalisen kulttuurin. Siltä osin Suomen armeijaa pitävät enemmän pystyssä maaseudun ja pienten kaupunkien ”tiukka sosiaalinen kuri, jossa poikkeavia yksilöitä ei suvaita”.

    Eli lyhyesti sanottuna: meillä on oikeasti monta käytännön ongelmaa, joihin ei ole kunnollisia tai kelvollisia ratkaisuja. Pitäisi laittaa hihat heilumaan ja etsiä ne ratkaisut, jotta asevelvollisuudesta päästään eroon. Mulla valitettavasti ei ole viisasten kiveä kaikkiin näiden ongelmien ratkaisemiseen.

    Samaan aikaan vuosi vuodelta meidän varusmiesarmeijamme käy heikommaksi ja heikommaksi pelotteeksi, joten jotain olis pakko tehdä.

  3. Tarkennan vielä: suurikokoinen reservi kelpaa nykyaikanakin merkittäväksi pelotteeksi miehittäjää vastaan, koska miehityksen jälkeinen sissisota on mille tahansa miehittäjälle merkittävä uhka.

    Toisaalta jos hyökkääjä ei ole kiinnostunut miehityksestä, vaan käyttää voimaa painostusmenetelmänä, tällöin nykymuotoinen armeija on huomattavasti heikommilla – ja aseteknologian kehittyessä luultavasti tulevaisuudessa tilanne ei parane.

  4. Hyvä kirjoitus, tärkeästä aiheesta.

    Kannattaa kuitenkin heittää sikseen puheet ampumistaidon tärkeydestä. Toki se on tärkeää jalkaväen rivisotilaalle, mutta suurin osa armeijan väestä ei ole siinä tehtävässä. Tykkimies, viestimies, pioneeri, lääkintämies, teknikko, tai upseeri on sitä hyödyllisempi, mitä vähemmän hän kiväärillä ampuu.

    -I

  5. Joo, ampumistaito on oikeastaan erikoistapaus – toki tärkeä sellainen. Noin yleisemmin voidaan todeta, että sotavoimissa tehdään nykyään vahvasti teknologia-avusteisesti (yksi ihminen tekee siis paljon) korkean stressin ja paineen alla nopeita päätöksiä. Siinä on iso kasa tekijöitä, jotka vahvasti puoltavat korkeatasoista ammattiosaamista.

  6. Vielä mietintää tuosta hahmottelemastasi aktiivireserviajasta: järjestelmä olisi tehty sillä tavalla, että tuo olisi suurin piirtein opiskeluaika, jolloin työpaikan kiireet eivät häiritsisi noita aktiivikertauksia, eikä lapsiakaan vielä todennäköisesti olisi. Tämä olisi kätevää monessakin suhteessa. Reserviaika pitäisi kuitenkin tällöin suunnitella siten, että kertaaminen sujuu vaikkei asuisikaan joukko-osastonsa keskityspaikkakunnalla – opiskelupaikkoja on paljon laajemmin hajallaan pitkin maata kuin varuskuntia.

    Toinen juttu joka kannattaa huomata on, että koska ehdottamasi järjestelmä sopisi erityisesti n. 19-vuotiaana käytävälle armeijalle jonka jälkeen ollaan 5 vuotta aktiivireservissä, sopisi tämä ylivoimaisesti parhaiten korkeakoulutason opiskelijoille. Ammattikoulu käydään useimmin ennen tuota ikävuotta, jolloin juuri aktiivireserviaikaan ammattihenkilön pitäisi tehdä töitä eikä häipyä työpaikalta kertailemaan.

    -I

  7. Mites jos hetkeksi, vähän epäkonventionaalisesti, unohdetaan tarkemmin määrittelemätön idän suunnasta hyökkäävä vihollinen, ja mietitään sisällissodan mahdollisuutta? Edellisestä sisällissodastamme on alle 100 vuotta, ja muualla Euroopassa ja lähitienoilla viime aikoina sisällissodat ovat olleet maidenvälisiä sotia suositumpi ajanviete.

    Mitä eroa olisi, palkka-armeija vs. asevelvollisuusarmeija, jos naapurin sijaan päätettäisikiin ottaa matsia keskenämme?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>