Pyörä on jo keksitty

Vietin nuoruuteni Valkeakoskella, runsaan kahdenkymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa. Pikkukaupungin standardein Valkeakoskella lienee varsin hyvin toimiva joukkoliikenne, mutta käytännössä polkupyörä oli ensisijainen kulkumuoto paikasta toiseen siirtymiseen. Eikä ihme, tyypillisesti etäisyydet olivat noin 1-5 kilometrin luokkaa, joka on oikeastaan optimaalinen polkupyörälle. Tunnustan, että olen nuoruudessani esimerkiksi käynyt kaupasta ostamassa uusia sarjakuvalehtiä ja aloittanut lehden lukemisen samalla, kun poljin kotiin.

Kun muutin opiskelemaan Otaniemeen, pyöräily jotenkin unohtui. Matkat Helsingissä tuntuivat valtavilta: asuin aluksi Kilossa, kävin Otaniemessä opiskelemassa ja kerran viikossa roolipelaamassa Hakunilassa. Samalla opin hyvin nopeasti joukkoliikenteen käyttäjäksi, vaikkei siinäkään suurta hurraamista ollut. Iltaisin Otaniemestä Kiloon pääsi ainoastaan kulkemalla ensin Helsingin keskustaan, jossa joutui odottamaan lähes tunnin junaa, jolla sitten pääsi kotopuoleen.

Vanhempana pääsin (ja jouduin) kokeilemaan myös autoilua. Ensikäyttö oli lähinnä kämppikseltä auton lainaamista pidemmille matkoille (kiitos Ville!) ja vanhempana perheellisenä päivittäistä työajoa ja lasten hoitoon viemistä.

En kuitenkaan koskaan oikein ihastunut autoiluun. Omasta näkökulmastani autoilussa on ihan liikaa vaivaa, jotta jaksaisin sitä tehdä päivittäin. Pitää saada kiukuttelevat lapset istuimiin ja sitten riisuttua ylimääräiset vaatteet, joita tarvitaan ulkopakkasilla. Seuraavaksi sitten on bensa loppu ja pitää löytää päivän hektisestä kalenterista aikaa pysähtyä huoltoasemalla.

Keskustaan tullessa on aina päällimmäisenä ongelma, mistä löytää parkkipaikan. Onnekseni olen asunut keskustassa useamman vuoden ja tiedän paikkoja, joista yleensä löytää tilaa – ilmaiseksi, jos vaan on valmis kulkemaan viimeisen vajaan kilometrin jalan tai julkisilla. Helsingin keskustaa ei ole tehty autoille. Ja hyvä niin – jos keskustan pitäisi mahduttaa valtavat autovirrat ja pysäköintitilat, ei tilaa enää jäisi kaikelle sille, miksi keskustaan kannattaa tulla. Tästä on monessa Yhdysvaltalaisessa kaupungissa kokemusta.

Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa lähes kahteen kymmeneen vuoteen noussut aktiivisesti pyörän selkään. (Pyöräilin jonkin verran työmatkoja Otaniemeen viime- ja toissakesänä). Suurin yllätys minulle oikeastaan oli se, kuinka kätevä kulkuväline polkupyörä on nimenomaan keskustassa. Olin eilen kaupunkisuunnitteluvirastossa Kansakoulukadulla palaverissa, kun puolisoni soitti ja ehdotti kahville menemistä. Siitä, kun astuin ulos viraston ovesta kesti viisi minuuttia siihen, että olin Cafe Esplanadissa sisällä valitsemassa itselleni myöhäistä lounasta. Yritäpä keksiä mitään muuta kulkupeliä, jolla keskustamatkat taittuisivat yhtä nopeasti!

Eilinen kokemus koukutti minut. Etukäteen olin pelännyt sitä, miten ajaminen sujuu keskustassa, jossa pyörätiejärjestelyt ovat aivan kammottavat. Loppujen lopuksi ajoin pääasiassa ajoradalla, kuten tutut pyöräaktiivit ovat neuvoneet. Näillä keskustan pikkukaduilla autojen nopeudet harvoin nousevat yli 20km/h:n, joten pyörällä pysyy erinomaisesti letkassa mukana. Kyllä tuo ajaminen pelotti, mutta pelko lienee enemmän omassa päässäni kuin ympäristön vaarallisuudessa.

Yhden vinkin haluan antaa niille, jotka haluavat kokeilla. Älkää missään tapauksessa ajako ajoväylän reunassa. Itse erehdyin tekemään tuon virheen pari kertaa ja joka kerta ohitseni suhasi autoilijoita noin puolen metrin päässä. Sen sijaan kannattaa ajaa keskellä ajorataa. Ensinnäkin tällöin takana oleva autoilija hahmottaa, että ohittaakseen pitää tehdä ohitus. Lisäksi, jos joku yrittää ajaa ohi liian läheltä, on tilaa väistää.

Kokemuksien perusteella voin siis lämpimästi suositella keskustapyöräilyä muillekin alueella asuville ja liikkuville. Ainakin metrossa saa tuoda pyörän mukanaan, samoin junassa, jos ei liiku ruuhka-aikaan, joten kauempaa tulevienkaan ei ole pakko pyöräillä kymmentä kilometriä suuntaansa.

5 vastausta artikkeliin ”Pyörä on jo keksitty

  1. Hyviä pointteja ja samanlaisia kokemuksia minullakin. Pääkaupunkiseudun matkat ovat valitettavan pitkiä, ja tiepölyvapaata reittiä saa etsiä (saaristo ja sillat hankalia, joutuu autoliikenteen viereen).

    Käytännön pulma tuohon ajoradalla ajamiseen: mistä löytyisi pyöräkartta, joka osaisi varottaa mukulakivikaduista? Toki tottumuksella nuo oppii välttämään, mutta helpottaisi aloitusta.

    -I

  2. Musta mukulakivikatujen osalta pitäisi mahdollisimman pian päästä siihen, että meillä olisi tasaisemmasta materiaalista tehdyt pyöräkaistat…ja joo, Bulevardilla oli ihan hirveää ajaa, kun piti valita vaarallisen asfaltoidun pyörätien ja mukulakiven välillä. Vähän niinkuin valitsisi kumman haluaa: kupan vai tippurin.

    • Kyse on lähinnä Helsingin ongelmasta ja todellakin puhun samasta kaupungista, missä pyöräilyä suunnitellaa sokeiden jalankulkijoiden ehdolla. On reunatukia ja pyöräilijöitä varten suunniteltuja viistettyjä reunatukia. Missä muussa pyöräilykaupungissa näkee tuollaista järjettömyyttä?

      Niin ja niihin mukulakivikatuihin: Tukholmassa on tapana tehdä laadukkaampaa jälkeä ja diagonaaliin. Kiviä on turha syyttää, vaan tekijöitä. http://g.co/maps/yb2fx
      Tietenkin tämä jo kaupunkifillarissakin ehdotettu poistaisi kalliimpien kivimiesten palkkaamisen. Isompaa laattaa niitä tarvitseville jalankulkijoita unohtamatta. http://g.co/maps/ke29n

      -jari

  3. Harkitsin viime keväänä sähköavusteisen polkupyörän ja sähköskootterin välillä. Päädyin sähköskootteriin, koska sähköavusteisissa polkupyörissä on avustettu nopeus rajoitettu 25 km/h ja tuolla keskinopeudella liikun ilman avustustakin. Ongelmaksi silloin tulee vaan runsas hikoilu ja suihkun tarve työmatkan päätteeksi.

    Keskustassa pyöräilystä minulla ei ole kokemusta. Nykyisin siellä tulee muutenkin käytyä hyvin harvoin. Lähiruokakauppaan on 300 m ja nettikaupat lähettävät muut tavarat lähipostiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *