Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Autoilun tarve maalla ja kaupungissa

Mikä tekee liikenneratkaisusta hyvän asukkaalle? Se on palvelu, johon voi luottaa ja joka tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden päästä sinne minne haluaa milloin haluaa. Tämä teksti on ajaton joskin huonosti otsikoitu viesti siitä, millä perusteilla liikkumisjärjestelmää pitää arvioida.

Helsinki ottaa uuden yleiskaavan, raidejokerin ja Laajasalon raitiotien myötä harppauksen kohti liikennejärjestelmää, jossa ihmiset pystyvät helpommin liikkumaan paikasta toiseen.

Autoilun tarve maalla ja kaupungissa
Mikko Särelä

Hyvin toimiva liikennejärjestelmä toteuttaa seuraavat vaatimukset:*

1. Se kuljettaa minut minne haluan.
2. Se kuljettaa minut silloin kun haluan.
3. Palvelu on käyttämäni ajan arvoista
4. Palvelu on käyttämäni rahan arvoista
5. Sen käyttäminen on mukavaa
6. Voin luottaa siihen.
7. Se antaa minulle vapauden muuttaa suunnitelmiani.

Maaseudulla

Maaseudulla henkilöauto toteuttaa nämä vaihtoehdot ehdottomasti parhaiten. Autolla pääsee lähes kaikkialle (1). Auto on pihassa tai autotallissa, kun sitä tarvitsee (2). Henkilöauto on yleensä nopein tapa liikkua alueella, jossa on vähän autoilijoita (3) ja autolla liikkuminen on kohtuullisen kustannustehokasta (4). Autoilu on monien mielestä kohtuullisen mukavaa, ja auton mukavuuteen voi panostaa valitsemalla itselleen sopivan auton, (5) ja kukin voi auton huoltamisella itse vaikuttaa sen luotettavuuteen (6). Autolla liikkuessa suunnitelmien muuttaminen kesken matkan on helppoa (7).

Maaseudulla on siis hyvin luonnollista, että auto on ensisijainen kulkuväline. Toki on huomattava, että myös polkupyörä tai sähköavusteinen polkupyörä toteuttaa esitetyt vaatimukset kohtuullisesti, mutta lähtökohtaisesti harvaan rakennetulla alueella auto on yleisin tapa liikkua.

Tiiviissä kaupungissa

Siirrytään seuraavaksi suurehkoon ja tiiviisti rakennettuun kaupunkiin ja jätetään esikaupunkialueiden käsitteleminen viimeiseksi.

Helsingin kantakaupungin kaltaisessa tiiviissä kaupunkikeskustassa nämä samat seitsemän vaatimusta selittävät sen, miksi joukkoliikenne on ensisijainen kulkutapa. Ratikat ja metro kulkevat muutaman minuutin välein ja juuri sinne minne olen menossa (1 ja 2). Joukkoliikenteellä kulkeminen on monessa tapauksessa nopeampaa kuin autoileminen (3). Joukkoliikenteen käyttäminen on halvempaa kuin autoilu (4). Joukkoliikenteen käyttäminen ei aina ole erityisen mukavaa (5), joten tämän vaatimuksen täyttämisessä joukkoliikenne on ehkä heikoimmillaan ratikoiden hitauden lisäksi. Helsingin kantakaupungin joukkoliikenne on varsin luotettavaa, vaikkakin pintaliikenteen täsmällisyydessä olisi paljon parannettavaa (6). Erityisen tärkeää on kuitenkin se, että ratikoilla ja metrolla kulkeminen antaa paljon laajemman liikkumisen vapauden kuin henkilöautoilu johtuen siitä, että autoilija joutuu keskustassa tuskailemaan parkkipaikan löytämisen kanssa (7). Helsingin joukkoliikenteen järjestämisessä on kuitenkin paljon parannettavaa kaikkien seitsemän tarpeen osalta.

Tiiviissä kaupunkikeskustassa suurin osa ihmisistä käyttää joukkoliikennettä, koska se kykenee täyttämään matkustajien tarpeet paremmin kuin henkilöauto. Henkilöauton puutteet tiiviissä kaupungissa ovat erityisesti seuraavat: suuren tilantarpeen vuoksi autotiet ruuhkautuvat (3 ja 6), parkkipaikat vaativat paljon tilaa, joten ne ovat kalliita ja niitä on liian vähän (1,2,4 ja 7).

Lähiöissä

Lähiöt ovat kolmas asutukseltaan tai pinta-alaltaan merkittävä yhdyskuntarakenteen muoto. Lähiöt on pääsääntöisesti rakennettu siten, että asukkaat asuvat riittävän väljästi, jotta autoilu pysyy helpoimpana ja sujuvimpana tapana liikkua. Samalla lähiöiden asukastiheys jää usein niin alhaiseksi, että edes keskinkertaista joukkoliikennettä voidaan ylläpitää ainoastaan kohti keskustaa. Lopputuloksena on se, että autoilusta muodostuu hallitseva kulkumuoto kaikkialle paitsi keskustaan suuntautuvilla matkoilla ja merkittävä kilpailija joukkoliikenteelle myös keskustaan suuntautuvilla matkoilla.

Tämä yhdistelmä aiheuttaa merkittävän osan poliittisista konflikteista autoilijoiden ja joukkoliikenteen käyttäjien välillä. Lähiössä asuva autoilija ei kykene ymmärtämään, miten kukaan voisi elää ilman autoa. Totta kai auto on välttämättömyys! Siksi autopaikkoja ja kaupunkimotareita pitää rakentaa lisää!

Yhteenveto

Kantakaupungissa asuva joukkoliikenteen käyttäjä taas näkee sen, kuinka tiiviissä kaupungissa liikkuminen on kätevintä kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä. Lähiöiden autoilijat tulevat vain tuhoamaan viihtyisän kaupunkiympäristön autoillaan. Kuvaavaa on, että kaupungin paraatipaikka Esplanadi toimii keskustan läpi suuntautuvan henki- löautoliikenteen pääväylänä. Autoilun edistäjät valtuustossa väittävät pokkana, että autoilijoiden liikkumistarpeisiin pitää sijoittaa miljardi euroa, jotta Esplanadi voisi olla edes hitusen nykyistä viihtyisämpi puisto! Miljardi on aika karu hinta siitä, että asukkaat saavat nauttia yhdestä puistosta – varsinkin, kun suunniteltu muutos ei edes vähentäisi Esplanadin autoliikennettä nykyisestä.

Surullisinta tässä tappelussa on se, että molemmat ovat osittain oikeassa. Meidän lähiömme on rakennettu siten, että niissä elämä ilman autoa on hankalaa ja kantakaupunki siten, että päivittäisessä elämässä autosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Henkilökohtaiset olosuhteet tietenkin vaikuttavat auton hyödylliseen.

Kun asuimme Töölössä, autoilin päivittäin Olariin viemään lapsen päiväkotiin ja jatkoin sieltä matkaani Kirkkonummella sijaitsevalle työpaikalleni. Ei tästä urakasta olisi selvinnyt ilman autoa. Kyse ei ole siitä, etteikö tällaisia erikoistapauksia olisi, vaan siitä, että suurin osa kantakaupungin asukkaista saa paremman palvelutason joukkoliikenteellä kuin autolla. Ja hyvä niin. Joukkoliikenteen tavoitteena on vastata mahdollisimman monen asukkaan liikkumistarpeisiin verorahat mahdollisimman tehokkaasti käyttäen. Sen sijaan autoilu sopii luonteeltaan täydentäväksi kulkutavaksi niihin liikkumistarpeisiin, joihin kävely, pyöräily ja joukkoliikenne eivät kykene vastaamaan.

Helsingin on aika päättää, onko Helsinki tulevaisuudessa laajalle leviävä autoilukaupunki, jossa normaalit työ- ja harrastusmatkat ovat kymmeniä kilometrejä. Jo nyt Helsingin työssäkäyntialue on kooltaan yhtä suuri kuin Lontoon.

Vaihtoehtona on laajentaa Helsingin nykyistä tiivistä keskustaa kattamaan yhä suuremman joukon asukkaita, jotka haluavat urbaania asumista hyvien palvelujen äärellä. Tiiviissä kaupungissa henkilöautoilu ei voi olla ensisijainen kulkumuoto. Sille ei yksinkertaisesti ole tilaa.

* Human Transit, Jarrett Walker
-Alaotsikot lisätty jälkikäteen lukemisen helpottamiseksi

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä on syksyllä 2012 minun, Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen julkaisema pamfletti siitä, miten Helsinkiä tulisi kehittää
Edellinen luku: Kaupunkilaiset elämäntavat
 Seuraava luku: Pärjääkö lapsiperhe ilman autoa?

2 vastausta artikkeliin ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Autoilun tarve maalla ja kaupungissa

  1. Ajatuksia herättävä kirjoitus. Rakennetaan lisää kantakaupunkia Helsinkiin ja huolehditaan, että autoilun tarve oikeasti vähenee. Suositaan joukkoliikennettä ja sujuvoitetaan sitä. Busseille on jo annettu oma kaista, se on asetettu henkilöautoilun edelle. Metrolla on nopeat raiteet. Fillarin vieminen metroon oli aikoinaan merkittävä parannus liikkumiseen.

    Lähijuniin siirtymistä voisi tehdä taloudellisesti houkuttelevammaksi, koska autoilija ei helposti junaan vaihda. Ratikoita on moitittu liiasta hitaudesta kiireisessä työmatkaliikenteessä ja niiden esteetöntä kulkua tulisi helpottaa liikennejärjestelyin.

  2. Metron kapasiteettia vähennettiin juuri kolmanneksella ja lähijunien asemia lakkautetaan vähän väliä. Onneksi pyörillä sentään vielä pääsee liikkumaan ainakin osan vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *