Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Kaupunkilaiset elämäntavat

Kirjan ensimmäisessä luvussa Otso Kivekäs kirjoittaa kaupunkilaisista elämäntavoista. Tai tarkemmin sanottuna kaupunkilaisista liikkumisen elämäntapavalinnoista, jotka on jaettu kolmeen osaan: (1) autoton, kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen pohjautuva, (2) työ/koulumatkat joukkoliikenteellä, harrastukset ja vapaa-aika autolla ja (3) autolla liikkumiseen pohjautuva elämäntapa.

Viisi vuotta sitten julkisessa keskustelussa joutui taistelemaan siitä, että kävelyyn ja joukkoliikenteeseen pohjaava elämäntapa on olemassa. Nyt Helsingin tavoitteena on rakentaa autoriippumatonta ympäristöä eli mahdollistaa Helsingissä asuva voi itse päättää haluaako omistaa auton vai ei ja haluaako kulkea autolla harrastuksiin tai työhön.

Helsinkiläisten valinnanvapaus kasvaa.

Kaupunkilaiset elämäntavat
Otso Kivekäs

Sleepy Sleepers lauloi aikoinaan, että on vain kaksi tapaa harrastaa seksiä. Kaupungissa elämisen tapoja sen sijaan on kolme.

Ensimmäinen tapa on asua kaupungissa ilman autoa niin, ettei käytä autoa päivittäisessä arjessaan. Töihin, kauppaan, kouluun, harrastuksiin ja kavereille mennään kävellen, pyörällä tai julkisilla. Tämä on se tapa, jolla itse elän, ja jolla suuri osa tutuistani elää. Sinkut, pariskunnat ja lapsiperheet. Kun paikat, joihin haluaa mennä, ovat järjellisen lähellä ja yhteydet niihin kunnossa, pääsee kaikkialle helposti. Ja kun lapset ovat sen ikäisiä, että he alkavat harrastaa itsenäisemmin ja tapailla kavereita, alkavat he myös liikkua omin päin. Kaupunki avautuu taas uusille ihmisille.

Toinen tapa on kulkea töihin tai kouluun julkisilla, mutta rakentaa muu elämä auton varaan. Suora bussi tai metro vie aamulla työpaikalle ja iltapäivällä sieltä takaisin. Tai ehkä autolla ajetaan juna-aseman liityntäparkkiin. Iltapäivällä voikin sitten töistä tullessa poiketa kätevästi hakemassa citymarketista viikon ruokaostokset. Auton tarvitsee jo lasten takia, kun niitä pitää heittää harrastuksiin pitkin kaupunkia.

Kolmantena on täysin autoon perustuva elämäntapa. Perheessä on yhtä monta autoa kuin täysi-ikäisiä jäseniä, ja kaikki matkat tehdään autolla. Autottomat ihmiset, kuten lapset, vanhukset ja mahdolliset vierailijat, ovat kyytiläisiä, eivätkä kykene liikkumaan itsenäisesti.

Ero elämäntapojen välillä on tietenkin asuinpaikka. Kantakaupungissa ja metro- sekä juna-asemien lähellä ensimmäinen elämäntapa on vallitseva, ja toinenkin yleinen. Muilla alueilla, joita joukkoliikenne palvelee hyvin, useimmat rakentavat elämäntapansa joukkoliikenteen varaan, mutta autokin omistetaan. Alueilla, joilla joukkoliikenne toimii huonosti, lähes kaikilla on autot, koska se on käytännössä ainoa järkevä tapa liikkua.

autonomistus

Kuva 1: Keltaisella alueella hallitseva on autoton elämäntapa, punaisella taas elämäntapa-autoilu. Kuva tutkimuksesta ”yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet”.

Suomen Ympäristökeskuksen vetämässä Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet -tutkimuksessa pääkaupunkiseutu ja Uusimaa jaettiin vyöhykkeisiin liikennemahdollisuuksien mukaan. Erilaisia vyöhykkeitä löytyi kolme: jalankulku, joukkoliikenne ja autoilu. Käytännössä autoilumäärät seurasivat hyvin suoraviivaisesti asuinpaikan vyöhykkeestä. Tietyillä vyöhykkeillä asuvat autoilivat enemmän kuin toisilla.

Tästä seuraa kaksi tärkeää huomiota. Ensinnäkin, kaikki mainitut elämäntaparyhmät ovat olemassa. Itse asiassa ne ovat likimain samansuuruisia.

Liikenne- ja viestintäministeriön KULKURI-tutkimuksesta selviää, että ensimmäisellä tavalla elää pääkaupunkiseudun asukkaista 34 prosenttia, toisella tavalla 30-40 prosenttia ja kolmannella 30-40 prosenttia. Karkeasti ottaen ryhmät ovat siis saman suuruisia. Helsin- gissä autoton elämäntapa on yleisempi (54 prosenttia talouksista on autottomia), Espoossa ja Vantaalla hiukan harvinaisempi.

Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvat ihmiset tuntuvat usein kuvittelevan, että kaikki elävät heidän tavallaan. Yksi tämän harhan muoto on unohtaa autottoman elämäntavan olemassaolo. Ajatus saa muodon ”kaikkihan tarvitsevat auton”, ”viimeistään kun saa lapsia, on auto pakko hankkia” tai ”kyllähän työssäkäyvillä on kaikilla auto”. Kaikki nämä väitteet ovat virheellisiä. Eivät tarvitse, ei ole pakko ja ei ole. Lähes puolet helsinkiläisistä elää ilman autoa, siihen joukkoon mahtuu runsaasti vaikka missä elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Tämä sama harha vallitsee valitettavasti osassa virkamieskuntaakin. Se näkyy siinä, miten uskotaan parkkinormin olevan välttämätön keskustassakin tai ajatellaan, ettei nelosen yöliikenteen poistaminen ole mikään ongelma. Eihän se olisikaan, jos ihmiset kävisivät autolla vain töissä. Mutta Munkkiniemessäkin eletään lähinnä ilman autoa, ja silloin kyky liikkua myös illalla on tärkeä. Erittäin tärkeä.

kaksi tapaa elaa

Kuvat 2 ja 3: Kahta erilaista kaupunkia. Asuinpaikkansa saa valita itse. Tämä ymmärtämättömyys on ongelma, koska se johtaa päätöksiin, joilla autoton elämäntapa tehdään monilla alueilla vaikeaksi tai lähes mahdottomaksi. Elääkseen ilman autoa kun tarvitsee riittävät lähipalvelut ja riittävän julkisen liikenteen (ellei ole himopyöräilijä). Jos rakennetaan nukkumalähiötä, siellä jokainen tarvitsee auton. Autoton elämäntapa edellyttää kaupunkia.

Tästä tullaankin siihen toiseen huomioon. Näistä kolmesta elämäntavasta ensimmäinen on kaupungille ja yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ylivoimaisesti halvin. Elämäntapa-autoilu vaatii massiivisen tieinfran, joka maksaa moninkertaisesti joukkoliikenteen tai pyöräilyn infran hinnan. Moottoritiet myös vaativat valtavasti tilaa, johon voitaisiin rakentaa kaupunkia. Autoilu pakottaa hajanaiseen rakentamiseen*.

Joukkoliikenteeseen tukeutuva elämä ei tule yhtä kalliiksi, koska kadut mitoitetaan työmatkaruuhkan mukaan. Teitä ei tarvitse leventää, jotta bussilla töihin kulkeva asukas mahtuisi niille illalla suunnistamaan ajaessaan, koska illalla kaduilla on kyllä tilaa. Sen sijaan hänen autonsa säilytys maksaa jopa 70 000 euroa, ja sen maksavat naapurit tai kaupunki. Parkkipaikkavaatimukset osaltaan hajauttavat kaupunkirakennetta ja pakottavat ihmiset muuttamaan kauemmas.

Siksi on kaupungin ja meidän kaikkien etu sallia ihmisten elää ilman autoa. Jokainen saa valita elämäntapansa itse, mutta pitää rakentaa kaupunkia, jossa myös muiden kannalta parhaan tavan voi valita, eikä pakottaa kaikkia elämäntapa-autoiluun. Riittävän suuri osa autottomia asukkaita on tiiviin, kaupunkimaisen rakentamisen edellytys. Autoton elämäntapa mahdollistaa kaupungin.

*kts. XIII Länsimuuri

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä on syksyllä 2012 minun, Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen julkaisema pamfletti siitä, miten Helsinkiä tulisi kehittää.

Edellinen luku: Esipuhe
Seuraava luku: Autoilun tarve maalla ja kaupungissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>