Seuraavat 400 000 helsinkiläistä on julkaistu
Vaalipamflettimme on nyt julkaistu!
Sen saa sähköisessä muodossa täältä. Kokeilemme nettiversiossa mikrorahoitusta, eli toivomme kirjan lataajilta vapaaehtoista viiden euron lahjoitusta. Rahat käytetään pamfletin tekijöiden vaalikampanjaan. Vapaaehtoisen maksun voi tehdä tilille FI44 1200 3500 3052 14 . Tilin omistaja on Otso Kivekäs.
Kirjan paperiversio tulee myyntiin viiden euron kappalehintaan, kunhan saamme sen painosta ulos. Kirjan voi myös tilata Odelta kotiin postitettuna hintaan 10€.
Tekijöinä ovat Otso Kivekäs, Mikko Särelä, Osmo Soininvaara ja Mari Holopainen. Taitosta vastasi Lilja Tamminen.
Pamfletin johdanto kertoo mistä on kyse. Toivon, että pamflettimme herättää ajatuksia ja keskustelua. Mukavia lukuhetkiä.
Seuraavat 400 000 helsinkiläistä
Yksi politiikan suurista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.
Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. pääosin Helsingin seudulla. HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelmassa taas on lähtökohtana 465 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä 14 kunnan alueella. Eri ennusteiden suuruusluokka on sama: tänne pitää saada uusia asuntoja 400 000 ihmiselle.
Jos kaiken annetaan jatkua niin kuin ennenkin, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen ja Kirkkonummelle. Liikenne perustuu lähinnä henkilöautoihin, joita on useimmilla perheillä kaksi, jopa kolme. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Tämä on taloudellisesti kallis ja ekologisesti tuhoisa skenaario.
Siksi suurin osa uusista asunnoista pitää rakentaa Kehä I:n tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienentää päästöjä. Kaikki voittavat.
Helsingin seutu on kansainvälisesti vertaillen harvaan asuttu. Pääkaupunkiseudun tiheys on 952 henkilöä neliökilometrillä ja koko Helsingin seudun 365. Vertailun vuoksi, Tukholman seudun tiheys on 3597 asukasta neliökilometrillä. Yksittäinen luku ei kerro kaikkea, mutta on selvää, että Helsingissä on kyllä tilaa. Punavuoren tiheydellä koko Suomi mahtuisi Kehä I:n sisään, joskin siihen ei onneksi ole tarvetta.
Tämä pamfletti käsittelee sitä, missä nuo 400 000 uutta helsinkiläistä asuvat, ja miten kaupunkia tulee rakentaa seuraavina vuosikymmeninä, jotta he sopivat tänne.
Ensimmäinen osa puhuu elämäntavasta: miten kaupungissa voi elää auton kanssa tai ilman, mitä elämäntavasta seuraa liikenneratkaisujen suhteen ja kuinka lapset sopivat kaupunkiin.
Toinen osa käsittelee liikennettä: miten liikennepolitiikka määrää rakentamista ja luo itseään ruokkivan kierteen, kuinka autoliikenne ja toisaalta joukkoliikenne saadaan toimimaan tulevassa Helsingissä ja mikä siinä on pyöräilyn rooli.
Kolmantena paneudumme rakentamiseen: minne ja miten asuntoja nyt rakennetaan ja mikä kaikki siinä on pielessä, sekä valintaan parkkipaikkojen ja asuntojen välillä.
Viimeisessä osassa puhumme moottoriteistä: siitä kuinka ne vievät tilaa ja kuinka niiden tilalle voisi rakentaa nuo puuttuvat sadat tuhannet asunnot tai ainakin osan niistä. Samalla säästetään tärkeitä viheralueita ja tehdään viihtyisämpää kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä.
Toivomme, että tämä kirjanen herättää ajatuksia ja saa miettimään, kuinka Helsinkiä tulisi rakentaa lisää. Aihepiiriä käsitellään myös Ihmisten kaupunki -blogissa, jota suosittelemme jatkolukemiseksi ja keskustelupaikaksi kaikille pamfletistamme innostuneille.
www.ihmistenkaupunki.fi
Tekijät
[…] ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä”. Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran, Mikko Särelän ja Mari Holopaisen kirjoituskokoelman on Lilja taitanut pamfletiksi, jonka voi lukea ilmaiseksi tai […]
[…] Tämä teksti on julkaistu minun, Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen kaupunkisuunnittelupamfletissa ”Seuraavat 400.000 helsinkiläistä”. […]
[…] tehty runsaat neljä vuotta. Yleiskaavatyön aloittamisesta päätettiin tammikuussa 2012 ja se oli vaaliteema vuoden 2012 vaaleissa. Kaavasta on kerätty näkemyksiä niin poliitikoilta kuin kaupunkilaisilta kaikissa kaavan […]
[…] 2012 julkaisimme Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen kanssa yhteisen pamfletin Seuraavat 400 000 helsinkiläistä. Siinä esitimme mm. motareiden muuttamista bulevardeiksi ja laajan pikaraitiotieverkon […]