Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Pärjääkö lapsiperhe ilman autoa?

Minulle itselleni on tärkeää, että meidän kolme poikaamme oppivat nuoresta pitäen kulkemaan kaupungissa itsenäisesti. Kävelyn, pyörän ja joukkoliikenteen käyttäminen tarjoaa lapsille mahdollisuuden itsenäistyä omaa tahtiaan, itseluottamusta, onnistumisen kokemuksia ja lisäksi helpottaa vanhempien elämää, kun lapsia ei tarvitse kuljettaa kaikkialle.

Kuusi vuotta sitten luovuimme perheen autosta muuttaessamme lähiövyöhykkeeltä keskeisemmälle paikalle. Hetkeäkään ei ole autosta luopuminen harmittanut. Arki sujuu täällä kaupungissa asuessa helpommin ilman ja vuokra-auton saa alle silloin, kun sitä tarvitsee. Myös palvelut ovat viidessä vuodessa parantuneet. Ruokaostokset saa halutessaan kotiinkuljetettuina muutamalla eurolla ja laadunvalvontakin on kokemukseni mukaan kunnossa.

Lapsiperheiden arki pyörii usein vahvasti kodin, päiväkodin, koulun, työpaikan ja kaupan välillä. Tässä tekstissä analysoin sitä, kuinka paljon kotiympäristön tiiviydellä on tosiaan väliä. Kun leikki-ikäisen kanssa pari sata metriä muuttuu puoleksi kilometriksi tai kilometriksi, muuttuvat liikkumisen haasteet hyvin monilla tavoilla. Luultavasti kulkutapakin vaihtuu – ja samalla elämäntapa. Ympäristö vaikuttaa meihin enemmän kuin uskommekaan.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä
Pärjääkö lapsiperhe ilman autoa?
Mikko Särelä

Usein sanotaan, että kyllä vähäautoisen kaupungin rakentaminen on hyvä idea, mutta lapsiperheet tarvitsevat autoa, jotta saa ostettua ruoat ja vietyä lapset päivähoitoon, kouluun ja harrastuksiin. Tällaisissa lauseissa mutta-sanan merkitys on kertoa, että sanoja ei halua muiden vihaa päällensä vastustamalla ensimmäisen lauseen sanomaa ja haluaa silti vastustaa sitä. Tutkitaanpa väitteen todenperäisyyttä.

Lapsiperheessä liikkuminen on haastavampaa kuin ilman lapsia. Meillä on kotona ala-asteella oleva koululainen, leikki-ikäinen ja vauva, joten kokemusta on kertynyt varsin runsaasti. Päivittäisissä matkoissa erityisesti päiväkodin, koulun, leikkipuiston ja vanhempien työpaikkojen sijainnilla on suuri merkitys. Näiden lisäksi ruokaa joutuu kantamaan kaupasta paljon enemmän kuin sinkkutaloudessa, eli kaupan etäisyydellä on väliä. Jotta kodin, koulun ja kaupan väliä jaksaisi kulkea jalan tai pyöräillen, olennaisten paikkojen täytyy sijaita riittävän lähellä.

Tiiviyden merkitys päivittäiseen liikkumiseen

Rakentamisen tehokkuudella ja asuinalueen asukastiheydellä on hyvin suuri merkitys siihen, kuinka pitkiksi nämä päivittäiset matkat muotoutuvat. Rakennetaan uutta kaupunkia Punavuoren tai Harjun tapaan; noin 25 000 asukasta neliökilometrillä (+ työpaikat). Kokemukset osoittavat, että uusille alueille muuttaa aina paljon lapsiperheitä; niin kantakaupungissa kuin esikaupungeissakin.

Helsingissä on alle kouluikäisiä noin seitsemän prosenttiä asukkaista ja peruskouluikäisiä noin 9 prosenttiä asukkaista. Jos uusille rakennettaville alueille muuttaa Helsingin keskiarvon verran lapsiperheita, näissä kaupunginosissa asuu 1750 päivähoitoikäistä ja 2250 koululaista neliökilometrillä.

Keskimäärin puolet alle kouluikäisistä on päivähoidossa, joten 50 lapsen päiväkoteja neliökilometrillä olisi 17. Maksimietäisyys lähimpään päiväkotiin on runsaat 100 metriä.

Punavuoren tai Harjun asukastiheydellä koulujen pitäisi sijaita lähes yhtä lähellä. Kullakin luokka-asteella on 250 lasta, eli 15-20 oppilaan rinnakkaisia luokkia on 13-16. Jos alueella on vain neljä koulua, lähikoulu on pisimmillään noin 250 metrin etäisyydellä. Nämä ovat matkoja, jotka on vielä helppo kävellä pientenkin lasten kanssa.

Tällainen käveltävä kaupunki vaatii varsin suurta asukastiheyttä ja riittävää asukasmäärää tiheästi rakennetulla alueella. Jos asukastiheys puolitetaan, niin kävelyetäisyydet kasvavat noin kolmanneksen. Ja jos alueen koko on liian pieni, ei palveluille riitä kysyntää. Siksi Helsinginkin arvostetuimmat alueet ovat suhteellisen suuria tiiviisti rakennettuja alueita, joiden reunalla on suuret puistot. Näin puisto on lähellä asukkaita, mutta ei kasvata kävelymatkoja lähipalveluihin.

Miltä tuntui muuttaa lähiöstä Kallioon?

Meidän perheemme asuu nykyään Kallion seudulla. Aiemmin asuimme lähiössä, jossa auto oli välttämätön lapsen päivähoitomatkojen hoitamiseen. Siihen rumbaan emme halua enää ryhtyä.

On ihanaa asua paikassa, jossa meidän tokaluokkalaisen koulu on kävelymatkan päässä. Kaksivuotias poikamme opettelee innokkaasti kadulla kävelemistä ja ratikoiden käyttämistä, kun omat rattaat muuttuivat vauvan vaunuiksi. Kaupungin palvelut helpottavat elämää, kun kiireisenä päivänä voi siirtää illallisen mihin tahansa kymmenistä lähellä olevista ravintoloista ja lähimpään kauppaan on 200 metriä matkaa.

Omat työmatkani Otaniemeen sujuvat kiireisenä päivänä ratikalla ja bussilla töitä tehden – muulloin pyrin tekemään ainakin osan matkasta pyörällä kuntoani ylläpitääkseni. Kolmen lapsen vauvaperheessä aikaa erilliseen kuntoiluun ei ole helppoa löytää.

Tulevaisuudessa huolestuttaa lähinnä alueen päiväkotien tilanne. Niitä on aivan liian vähän ja jonot ovat pitkiä. Leikkipuistossa vanhemmat kertovat toisilleen kokemuksia päivähoidon hakemisesta. Joku on onnellinen saatuaan lapsen haluamaansa päiväkotiin ja toinen murehtii sitä, että hänelle on tarjottu paikkaa Länsi-Pasilasta, keskuspuiston viereltä tai Punavuoresta. Helsinkiin on kasvanut uusi sukupolvi kaupunkilaisia, jotka eivät halua muuttaa pois kaupungista lasten synnyttyä.

Tarvitseeko lapsiperhe siis autoa?

Tarvitseeko lapsiperhe siis autoa? Kaupungissa asuvalle perheelle auto ei ole mitenkään pakollinen. Siitä on paljon iloa, kun lähdetään 150 kilometrin päähän mummilaan tai mökille, ja näille reissuille mekin usein lainaamme tai vuokraamme auton. Päivittäiseen elämään sitä ei kaipaa. Parempi ilman. Pääsevät autoa oikeasti tarvitsevat vähän nopeammin perille.

Seuraavat 400 000 helsinkiläistä on syksyllä 2012 minun, Otso Kivekkään, Osmo Soininvaaran ja Mari Holopaisen julkaisema pamfletti siitä, miten Helsinkiä tulisi kehittää.

Väliotsikot lisätty luettavuuden lisäämiseksi
Edellinen luku: Autoilun tarve maalla ja kaupungissa 
Seuraava luku: Autoilun noidankehä 

 

3 vastausta artikkeliin ”Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Pärjääkö lapsiperhe ilman autoa?

  1. Samaa mieltä tiheyden merkityksestä. Lasten harrastukset tekevät asiasta kuitenkin huomattavan monimutkaisen. Esimerkiksi musiikkiopistoja tai jalkapallojoukkueita joutuu hakemaan kauempaa, varsinkin ottelut muita joukkueita vastaan sekä jalkapallojoukkueen harjoitusajat sisäpelikautena (nimim. kokemusta on kummastakin).

    Puhumattakaan sitten vanhempien tarpeesta laittaa lapsi esimerkiksi saksalaiseen, kansainväliseen tai steinerkouluun.

  2. Tänään voi Hesarista taas laskeskella kuinka paljon pitää/haluaa maksaa siitä, että arkimatkatahokkaan yksi kulma eli kauppa on lähellä. Alepan hinta on 50% enemmän kuin ”lähiövyöhykkeen” Prisman.
    Eihän se haittaa, jos rahat ei tee tiukkaa, mutta autottomuuden hintaan se kyllä vaikuttaa.
    Ehkä jo lapsenlapsemme voivat ajaa laatikkopyörällä suoraan lähijunaan, joka vie sinne haluttuun hypermarkettiin. Joka tosin siihen mennessä on muuttunu nostalgiahipstereiden retromestaksi.
    Siihen aikaan Kallion wanhoissa kivijaloissa käy kova kuhina, kun verkkokeltsuja siirretään pohjakerroksista käyttämättömiin parkkiluoliin, jotta saadaan joka kämpälle oma pakettipostilaatikko, jonne robottikuriirit ostokset toimittavat.
    Kun tämä rempparakentajien kullanvuolenta saadaan päätökseen, ottaakin orgaaninen 3d-printtaus harppauksen ja se integroidaan jääkaappiin. Ruuan teleportaatio on näennäisesti toteutunut unelma.
    Jossaan vaiheessa joku vanha parta miettii, että ehkä joskus megatrendeihin pitäisi reagoida etupainotteisesti…

  3. Päivitysilmoitus: Sivua ei löydy | Mikko Särelä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>