Tarina etuoikeuksista

Olipa kerran valtakunta kauan, kauan sitten. Valtakunnassa ihmiset olivat onnellisia ja hyvinvoivia. Valtakuntaa ravisti kuitenkin kriisi. Jotkut naiset puhuivat siitä, että miehet ovat etuoikeutettuja, kun näillä on oikeus äänestää. Tässä valtakunnassa nimittäin äänioikeus oli vain miehillä.

Moni mies oli hämmentynyt ja vihainen tästä väitteestä: ”Minäkö muka etuoikeutettu? Katsokaa noita rikkaita, joiden maksama mainonta antaa heille paljon enemmän valtaa kuin minulle!” Salaa he ajattelivat, että pitääkö heidän nyt vielä tästäkin luopua eivätkä lainkaan käsittäneet mistä oli puhe.

Näiden naisten tarkoituksena ei nimittäin ollut sanoa, että miesten äänioikeudessa olisi jotain väärää. Sen sijaan se, että äänioikeudesta oli tehty etuoikeus, oli väärin. Näiden radikaalien ajama äänioikeus kuului kaikille. Alas etuoikeus ja ylös tasa-arvo.

Sama väärinkäsitys vaivaa myös nykyään keskustelua tasa-arvosta ja etuoikeuksista. Minä miehenä nautin monista etuoikeuksista tässä yhteiskunnassa. Voin kävellä kadulla ilman, että minun tarvitsee pelätä turvallisuuteni puolesta; voin käydä treffeillä ilman, että minun tarvitsee olla kovin huolissani turvallisuudestani; voin kritisoida ja tuoda esille näkemyksiäni työyhteisössä ja politiikassa ja minua kuunnellaan; voin hakea työpaikkaa eikä sukupuoleni vaikuta negatiivisesti mahdollisuuksiini saada työ – päinvastoin, tutkimusten mukaan yhtä mies arvioidaan pätevämmäksi kuin yhtä pätevä nainen. (Tuohon viimeiseen muuten sortuvat yhtälailla miehet kuin naisetkin.)

Minä haluan elää maailmassa, jossa nämä eivät ole etuoikeuksia, vaan oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille. Nykytilanne tekee maailmasta huonomman paikan meille kaikille ja tasa-arvo ei ole nollasummapeliä, jossa yhden voitto on toisen häviö. Siksi olen feministi.

ps. sama koskee myös tasa-arvokysymyksiä, joissa miehet ovat ensisijaisesti kärsivässä roolissa. Se ei kuitenkaan ollut tämän kirjoituksen aihe.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *