Tarvitsemme uuden yleiskaavan – nyt

Helsinki on kasvava kaupunki. Uudet asukkaat tarvitsevat asuntoja. Helsinki tarvitsee uuden yleiskaavan viimeistään 2012. Paremman puutteessa nyt heti kelpaa myös.

Yleiskaavaa on nyt tehty runsaat neljä vuotta. Yleiskaavatyön aloittamisesta päätettiin tammikuussa 2012 ja se oli vaaliteema vuoden 2012 vaaleissa. Kaavasta on kerätty näkemyksiä niin poliitikoilta kuin kaupunkilaisilta kaikissa kaavan vaiheissa. Suurimmat päätökset tehtiin visiovaiheessa, kun kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että yleiskaavatyötä jatketaan siten, että Helsingin kasvu pohjautuu ensisijaisesti bulevardeihin ja olemassaolevien alueiden täydennysrakentamiseen.

Yleiskaava tarvitaan siksi, että yleiskaava määrittelee sen mitä eri alueille saa asemakaavoittaa ja asemakaava sen mitä saa rakentaa. Vanha, vuoden 2002, yleiskaava on tullut siihen pisteeseen, että kohta sen avulla ei voida enää kaavoittaa uutta asuntorakentamista. Jos siihen joudutaan, Helsingin asuntotuotanto pysähtyy.

screen-shot-2016-10-12-at-2-57-57-pm

Arvioitu yleiskaavavaranto. Perustuu ”Yleiskaavan lähtökohdat ja työohjelma 13.11.2012” -raportin sivulla 14. olevaan kuvaan.

Helsingissä on asuntopula ja tämä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, asunnottomuutta ja epätasa-arvoisuuden kasvua. Siksi valtuusto päätti keväällä asumisen ja maankäytön ohjelmassa käytännössä yksimielisesti, että asuntoja pitää kaavoittaa ja rakentaa paljon nykyistä nopeammin – 6000-7000 asuntoa vuodessa. Ilman asuntoja ei voi olla kohtuuhintaisia asuntoja. Ilman asuntorakentamisen sallivia asemakaavoja ei saada uusia asuntoja.

Yleiskaavavaranto loppuu muutaman vuoden kuluttua. Jos emme saa uutta yleiskaavaa voimaan, pysähtyy kaavoitus. Kun uusi yleiskaava hyväksytään, kestää vielä muutama vuosi ennen kuin se tulee voimaan hallinto-oikeuden käsitellessä valituksia. Siksi yleiskaavapäätöksellä on kiire.

Uusi yleiskaava on valtava voitto erityisesti meille Vihreille. Yksi Vihreän liikkeen tavoitteista on alusta alkaen ollut rakentaa kaupunkia kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen ehdoilla. Nyt tehty yleiskaava on vallankumous siinä, miten kaupunkia voidaan rakentaa. Tämä on käänne uusien autokeskeisten lähiöiden rakentamisesta kestävään kaupunkirakenteeseen, jossa panostetaan ratikoihin, pyöräilyyn ja kävelyyn.

Helsinki on nyt maailmanlaajuinen edelläkävijä, jonka toimia seurataan ja ihaillaan aktiivisesti maailmalla. Tämä tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa Helsingistä keskeinen paikka maailman kaupungistumiseen. Näin voidaan rakentaa Helsinkiin tuottavaa yritystoimintaa ja nopeuttaa monen kaupungin kehittymiseen nykyistä kestävämmäksi   Määrätietoisesti kaupunkia kehittävä Helsinki näkyy elinvoimaisena kaupunkina, joka kykenee tekemään päätöksiä, kykenee keksimään itsensä uudelleen ja näyttämään suuntaa maailman kaupungeille.

Toivon viisautta kaikille päättäjille, jotka valtuustossa yleiskaavasta päättävät. Hyväksykää yleiskaava nyt.

 

3 vastausta artikkeliin ”Tarvitsemme uuden yleiskaavan – nyt

  1. Terve Mikko ! Toivon myös henkilökohtaisesti viisautta päättäjille. Yleiskaava tarvitaan se on selvä. Mutta painotuksia pitää mielestäni kiihkottomasti tarkastella. Helsingin pinta-alasta on 85% maa-alueita joihin voisi rakentaa siis 85%…huikea alue. Ja ko lukuun eivät sisälly esim puistoiksi kaavotetut alueet. Miksi rakentaminen pitää aloittaa esim Vallisaaresta, Tuomarinkylästä, Keskuspuistosta tai Malmilta ? Eikös ne kannata pitää ”reservissä” jos tarvetta tulee…..? Kaupunki on paljon muutakin kuin asuntoja ! Helsinki on pohjolan vihreä (en tarkoita puoluetta) pääkaupunki eli eikös siitä kannata pitää kiinni ? Se ei poista sitä tosiasiaa että asuntoja tarvitaan lisää. Eikös tässä vaiheessa pitäs tiivistää kaupunkia eikä laajentaa ? Jo nyt tiedetään että kauppakeskuksia tulee lisää ja pikkukaupat katoaa. Onhan se varma juttu etteivät ihmiset autoista luovu vai käyvätkö julkisilla/pyörillä/kävellen noissa keskuksissa ? Toivon myös Teiltä puolueena että ymmärrätte tämän asian. Vielä totean ”tiivistäminen on eri asia kuin laajentaminen”

  2. Yleiskaava ei ollut mikään vaaliteema vuoden 2012 vaaleissa, koska minkäänlaista kaavaehdotusta ei ollut vielä esitelty. Vai tyhjästäkö tämä yleiskaavakeskustelu nyt on syntynyt?

    Yleiskaava pitäisikin palauttaa uuteen valmisteluun, jossa ylimitoitettuja asukastavoitteita tarkistetaan ja myös kaupungin asukkaiden näkemykset kaupungin kehittämisestä huomioidaan.

    Uudelleenvalmistelusta ei ole mitään haittaa kenellekään lukuunottamatta nykyisiä valtuutettuja, joilla on hillitön kiire saada kaava hyväksyttyä vielä ennen ensi kevään kunnallisvaaleja.

    • Helsingin kaupungin voimakas tiivistäminen oli vaaliteema. Samoin laaja ratikkaverkko ja moottoriteiden muuttaminen bulevardeiksi. Yleiskaava on vain se väline, jolla kaikki tämä toteutetaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *