Seuraavat 400 000 helsinkiläistä: Tiivis kaupunkirakenne säästää viheralueita
Lopuksi Seuraavat 400 000 helsinkiläistä pamfletin viimeinen luku ”Tiivis kaupunkirakenne säästää viheralueita”.
SEURAAVAT 400 000 HELSINKILÄISTÄ ON SYKSYLLÄ 2012 MINUN, OTSO KIVEKKÄÄN, OSMO SOININVAARAN JA MARI HOLOPAISEN JULKAISEMA PAMFLETTI SIITÄ, MITEN HELSINKIÄ TULISI KEHITTÄÄ. ALLA KIRJAN SEURAAVA LUKU ON OTSO KIVEKKÄÄN ”LÄNSIMUURI ”. HYVIÄ LUKUHETKIÄ.
Seuraavat 400 000 helsinkiläistä
Tiivis kaupunkirakenne säästää viheralueita
Mari Holopainen
Pääkaupunkiseudulla asuntorakentamisen ja viheralueiden säilyttämisen välillä tuntuu olevan ristiriita. Uusia asuntoja kaavaillaan helsinkiläisille tärkeiden viher- ja virkistysalueiden päälle. Helsingin seuraavassa ja mahdollisesti viimeisessä omassa yleiskaavassa ratkaistaan monen julkisessa keskustelussa kiistanalaisena olleen viher- ja virkistysalueen kohtalo.
Onko mahdollista tiivistää kaupunkia, eli rakentaa lisää asuntoja ja samalla säästää ne viheralueet, jotka asukkaat ovat arvioineet kaikkein tärkeimmiksi? Vai onko hajanainen yhdyskuntarakenne ainoa tapa tarjota asukkaille viher- ja virkistysalueita?
Käännetään asia toisinpäin. Hajanainen kaupunkirakenne vaatii enem- män tilaa liikenteelle, joka vie tilaa viheralueilta. Liikenteen vaatimat suojavihervyöhykkeet maanteiden reunoilla ovat virkistyskäyttömahdollisuuksiltaan onnettomia. Hajanainen rakenne ei mahdollista joukkoliikenteen hyödyntämistä samassa määrin kuin tiivis kaupunki. Samalla autojen pysäköinti vaatii enemmän tilaa.
Kaupunkia ja puistoja vs. maanteitä ja pöpelikköä
On olemassa eläviä esimerkkejä siitä, että tiivisti voi rakentaa muullakin tavoin kuin pistämällä ympäröivät puistot betoniksi tai omakotitalomatoksi, jossa ei ole laajoja yhtenäisiä viheralueita. Esimerkiksi Alppiharjussa, jossa asukkaita on yli 13000 per km2, lähes kolmannes pinta-alasta on puistoja. Helsingin keskimääräinen asukastiheys on vain reilut 3000 asukasta neliökilometrillä.
Kun kaupunki kasvaa, nykyisten kaupunkimotarien muuttaminen kaupunkibulevardeiksi on mitä luonnollisin ja yksinkertaisin keino vastata asuntopulaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teitä muutetaan kaduiksi, joiden ympärille voi rakentaa esimerkiksi town house –asuntoja ja viihtyisiä kerrostaloalueita, joissa palvelut ovat lähellä. Tuskin kukaan kaipaa Mechelininkadun tai Mannerheimintien muuttamista moottoriteiksi. Samalla tavalla Länsiväylä voisi muuttua miellyttäväksi ja tehokkaaksi kaupungiksi Lauttasaaren kohdalla.
Kaupunkibulevardien laajentumisen myötä Helsingille vapautuisi mittavasti kaivattua rakennusalaa. Näin arvokkaat kaupunkimetsät ja virkistysalueet voitaisiin säästää rakentamiselta.
Viheralueiden arvo ja arvostus
Riittävien viheralueiden säilyminen tulisi nähdä laajassa merkityksessä: luonnon ja asukkaiden hyvinvointina ja osana kaupungin menestystä. Usein unohdetaan, kuinka riippuvaisia kaupungit ovat luonnosta. Liikenteen aiheuttamat päästöt muodostavat monissa kaupungeissa merkittävän terveysriskin, jota viheralueet vähentävät. Keskuspuisto puhdistaa meille ilmaa, ja niin tekevät myös katujen varsia reunustavat puut. Ekosysteemipalveluiden hyötyjä kaupungeissa on tutkittu jo pitkään. Viheralueet puhdistavat, jäähdyttävät mikroilmastoa, torjuvat melua ja imeyttävät sadevettä. Viheralueet myös kohentavat kaupunkikuvaa, virkistävät asukkaita sekä tarjoavat mahdollisuuden harrastaa kulttuuria ja liikuntaa.
Helsingissä ei ole tarjottu juuri lainkaan tietoa viheralueiden merkityksestä päätöksenteon tueksi. Lähiviher- ja virkistysalueiden taloudelli- sia hyötyjä ei mitata. Esimerkiksi liikennesuunnittelijan kustannus- ja hyötyvertailuissa ei huomioida laisinkaan sitä, jos toisessa vaihtoehdossa tärvellään viheralue ja toisessa ei. Asialla luulisi olevan merkitystä, sillä lähiviheralueet vaikuttavat siihen, miten ihmiset viihtyvät asuinpaikallaan.
Vihreä on kuuma väri, kun kaupungit kilpailevat niistä kuuluisista hyvistä veronmaksajista. Esimerkiksi New Yorkin Battery Park Cityn alueella rakennuksissa, joissa oli viherkatot olivat vuokrat keskimäärin 16 prosenttia korkeampia kuin niissä rakennuksissa, joissa ei ollut viherkattoja
Viheralueet ovat sosiaalisesti tärkeää ja avointa tilaa kaupungissa. Puistoja ja viheralueita käytetään kaupungeissa mitä moninaisimmin tavoin. Niissä lenkkeillään, hiihdetään, ulkoilutetaan koiria, järjestetään kirpputoreja ja esimerkiksi Alppipuistossa Kallion koululaiset käyvät jopa suunnistamassa. Kaupunkiviheralueilla saadaan kosketus luontoon ja torjutaan stressiä.
Puistojen ja viheralueiden kunnossapito on kaupungille edullista, liikkuminen niissä on mahdollista kaikille eikä pääsymaksua peritä. Lähiviheralueilla on merkitystä etenkin pienituloisten hyvinvointiin. Ristiriitaista kyllä, keskimääräistä köyhempien asuinalueiden viheralueille yritetään rakentaa kovan rahan asuntoja, jotta voitaisiin torjua alueellista segregaatiota. Näin viheralueita pilkotaan juuri siellä, missä asukkaiden mahdollisuudet muuhun liikkumiseen ovat vähäisemmät.
Caset Meri-Rastila ja Mustavuori
Viheralueiden säilyttäminen on mahdollista vain, jos kaupunkisuunnittelua pystytään veivaamaan eri asentoon kuin nyt. Uudesta ajattelusta ja prosessista hyvä esimerkki on monikielisen ja –kulttuurisen Our City -hankkeen suunnittelijoiden, arkkitehtiopiskelijoiden ja asukkaiden kanssa yhteistyössä tehty Meri-Rastilan vaihtoehtokaava (kuva 26). (http://meidankaupunki.wordpress.com/) Keskeisenä erona kaupunkisuunnitteluviraston viralliseen esitykseen on, että nykyistä kaupunkirakennetta tiivistettäisiin ja Meri-Rastilan arvokkain alue, länsiranta, säilytettäisiin virkistyskäytössä. Our Cityn vaihtoehtoisessa kaavassa oli luonnosteltu asuntoja osapuilleen yhtä paljon kuin kaupunkisuun- nittelunviraston esityksessä. Vaihtoehtokaava nojaa olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen, jolloin uutta tonttimaata tarvitaan vähemmän. Pysäköintiä ei mahtuisi nykyisten normien mukaisesti, mutta se ei ole ongelma. Metroasema on muutaman sadan metrin päässä.
Myös kaupunkisuunnitteluviraston tuoreissa Keski-Vuosaaren kehittämissuunnittelmissa uusia rakentamisen paikkoja ja rakentamisen periaatteita etsittiin alueen arvot huomioon ottaen. Alueen suunnitteluun osallistuivat sen käyttäjät avoimen internet-tutkimuksen kautta. Nettikartalle sai merkitä paikkoja, jotka olivat arvokkaita ja miellyttäviä ja joihin ei tulisi rakentaa, paikkoja, jotka kaipaisivat kohentamista sekä paikkoja, joille voisi rakentaa lisää. Huomattiin, että asukkailla oli paljon arvokasta tietoa, jota voitiin hyödyntää. Mustavuoren metsä nousi selvästi esiin paikkana, joka tarjoaa tärkeää virkistystoimintaa. Mustavuori arvioitiin myös luontoarvoiltaan alueen tärkeimpiin kohteisiin.
Täydennysrakentamiselle löytyi useita sopivia paikkoja. Esimerkiksi Kallvikintien ja Porslahdentien ympäristöä voidaan tulevaisuudessa täydentää kaupunkimaisina katuina ja säilyttää näkymissä myös Keski-Vuosaarelle tyypillisiä metsäisiä osuuksia. Tiivistämällä pystytään Vuosaaren keskuspuisto säilyttämään alueen vihreänä selkärankana ja samalla suunnitelma tukee raideliikenteen yhdistämää verkostomaista kaupunkirakennetta. Asuntojen ja viheralueiden yhdistäminen ei siis ole lainkaan mahdotonta.
