Valtuustoaloite erityislasten palveluiden parantamisesta

Tein keskiviikkona 8.5. Helsingin kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen erityislasten ja näiden perheiden palveluiden parantamisesta.

Oma kokemukseni erityislasten vanhempana on, että palveluita on, mutta niiden saaminen ja käyttäminen vaatii vanhemmilta liian paljon aikaa ja energiaa. Vastuu kokonaisuudesta jää tyypillisesti vanhemmille, jotka ovat muutenkin erittäin kuormitettuja erityislapsen vanhemmuudesta.

Niille, joille erityisvanhemmuus ei ole tuttua, mukailen erään lastenpsykiatrin sanoja: suurimmalle osalle lapsia paras vanhemmuusfilosofia on ”ota rauhallisesti”. Lapsista kasvaa fiksuja aikuisia, kunhan olosuhteet ovat suurin piirtein ok. Sitten on se joukko erityislapsia, jotka tarvitsevat liki täydellistä vanhemmuutta, jotta saavat mahdollisuuden hyvään elämään. 

Palvelut ovat myös usein huonosti sopivia erityislasten perheille. Uupuneille vanhemmille voidaan esimerkiksi tarjota kotihoitoa, joka pitää kolmen kuukauden välein hakea uudestaan, koska mitä jos se lapsen autismi olisi välissä parantunut.

Toimintaterapia saatetaan tarjota tunnin matkan päähän lapsen kotoa tai koulusta ja kuljettaminen on vanhemman vastuulla, eikä kukaan kerro, että toimintaterapeutti voi tulla tekemään terapian päiväkotiin tai kouluun. Ja kun asia selviää, on vanhemman vastuulla varmistaa, että lääkäri kirjoittaa Kelalle oikeanlaisen lausunnon ja että koulu järjestää tilat ja terapeutti kykenee liikkumaan lapsen luo.

Erityislapsen luokka saatetaan lakkauttaa ilman ennakkovaroitusta ”koska alueen koululaiset tarvitsevat luokkatilan” (tosi kertomus) tai laittaa isoon luokkaan integroituna oppilaana vailla käytännössä mitään tukea omille haasteilleen.

Suomi ja Helsinki on yhä monin tavoin epäreilu erityislapsia kohtaan.

Lopuksi lukuvinkki: Kolme tapaa tulla täydelliseksi vanhemmaksi.