Vauvan kanssa

Oman esikoiseni syntymän jälkeen vietin pari viikkoa kotona, tämän jälkeen viikon töissä ja sitten takaisin kotiin. Käytössä on melkein katkotta vuosiloma, edelliseltä vuodelta säästynyt talviloma ja kolmen viikon isyysvapaa. Synnytyssalissa oli hämmentävää katsoa sitä vauvaa ja kokea välittömästi se omaksi – tämä siitä huolimatta, että olin viettänyt 12h kestäneen synnytyksen kovassa migreenissä.

Ainakin alkuvaiheessa vauva ja vauvan tapa kommunikoida muuttuu vaivihkaa päivittäin. Tämän sain huomata tuon työviikon aikana. Ennen työviikkoani ymmärsin pienestä vihjeestä (kitinä, jalkojen heiluttelu, tms.) – lähes aina oikein – onko vauvalla nälkä, pissa/kakkahätä, väsymys, seuranpuute, vai jokin muu vaiva. Töihin mentyäni illalla kotona odotti vauva, jota en ymmärtänyt lainkaan. Puolisoni oli yhtäkkiä kehittänyt maagisen minulle täysin käsittämättömän kyvyn lukea vauvan viestejä. Onneksi vauvan viestit alkoivat taas uudestaan aueta minulle muutaman päivän turhautumisen ja yrittämisen jälkeen.

Yhteiskunnassamme vallitsee yhä myytti siitä, että hoivavietti on naisilla – ei miehillä – ja että siihen kuuluu lähes yliluonnollinen kyky lukea vauvan tarpeita. Oman kokemukseni pohjalta kehtaan väittää, että kyse on enemmän siitä, että poissaolevalla vanhemmalla ei yksinkertaisesti ole riittävästi aikaa olla vauvan kanssa oppiakseen viestinnässä päivittäin tapahtuvat muutokset.

Harvalla miehellä on mahdollisuus olla täysipainoisesti kotona vauvan syntymän jälkeen edes kuukautta. Kannatankin miehille oikeutta kuukauden mittaiseen vauvavapaaseen, joka on käytettävissä vain heti vauvan syntymisen jälkeen.