Kuukausi: huhtikuu 2012

Spagetista hämähäkinseittiin

”Helsingin joukkoliikenne on maailman parasta joukkoliikennettä” Kultaisella 70-luvulla asiat olivat hyvin. Vietettiin Putte-possun nimipäivää. Voi, kun elämä olisi vielä yhtä helppoa. Tarina kertoo, että Helsinkiä aloitettiin tuolloin kasvattamaan niin kutsutun sormimallin idealla. Kolme kuukautta syntymäni jälkeen Vantaanlaakson rata otettiin käyttöön; metro päätettiin rakentaa itä-Helsinkiin ja metrojohtajat laitettiin linnaan; lapset riemuitsivat uusissa lähiöissä Vantaalla ja Espoossa…

By admin 14.4.2012 11

Metrofarssi kolmessa näytöksessä

Ensimmäinen näytös ”Helsinkiläiset haluavat viedä itä-helsinkiläiset pummit lomalle Westendiin. Espoolaiset vastustavat suunnitelmaa.” Tänä sunnuntaina HKL:n johtokunta kokoontuu päättämään metron automatisaation kohtalosta. Tarina alkaa ajalta, kun länsimetroa ajettiin läpi Helsingin, Espoon ja valtion poliittisen prosessin. Valtio lupasi 30% tukea tiettyyn hintarajaan saakka. Espoo taivuteltiin mukaan, vaikka aiemmin esimerkiksi Kokoomus oli vastustanut metroa vimmatusti. Pahojen kielien mukaan…

By admin 10.4.2012 12

Motarit tunneliin vai kaduksi?

Haluaisitko mieluummin asua tai työskennellä täällä:  Keilaniemen tunnelirampit Länsiväylältä katsottuna  vai täällä? Karhusaarentie ja Länsibulevardi (Carlos Lamuela) Jälkimmäinen on muuten tiiviimpi siinä mielessä, että suunnitelmassa on noin 300 000 kerrosneliömetriä enemmän asuin- ja toimistorakentamista.

By admin 6.4.2012 7

Kaupunkimotareista kaupunkiin

Helsinki kärsii valtavasta asuntopulasta, joka nostaa asuntojen hinnat tavallisten asukkaiden ulottumattomiin. On kärsinyt jo vuosia. On päivän selvää, ettei nykyisillä konsteilla pystytä ongelmaa ratkaisemaan, ellei asuntopula kärjisty niin pahaksi, että Helsingin kasvu kääntyy taantumukseksi, kun tänne ei enää saa osaavia työntekijöitä. Kun kysyin, mistä hankitaan lisää kaavoitettavaa, kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkö levitteli käsiään ja sanoi, ettei sellaista…

By admin 4.4.2012 35