Helsingin kaupungin vaatimaton tavoite luoda asuntoja 5000 asukkaalle vuosittain on seudun pahin asuntopoliittinen virhe. Helsingin seudun väestö kasvaa eksponentiaalisesti kun taas tuo tavoite on lineaarinen. Tavoite oli ehkä riittävä 70-luvulla, mutta nykyään lopputuloksena on väistämättä se, että väestönkasvu purkautuu kehyskuntiin. Asuntopula nostaan asuntojen hintoja, heikentään Helsingin seudun kansainvälistä kilpailukykyä, pidentää työmatkoja ja lisää autoilua.
Vaatimattoman tavoitteen seuraukset näkyvät siinä, että poliitikot ovat tyytyväisiä, kun muutamalle tuhannelle uudelle asukkaalle saadaan asuntoja. Tämä näkyy siinä, että lähelle keskustaa kaavoitetaan matalaa ja väljää asuntokantaa ja myös asuntojen keskikokonormissa, joka estää pienten sinkkuboksien rakentamisen. Osmo Soininvaaran ehdotus korvata normi sillä, että vaaditaan tietty prosentti kerrosneliöistä perheasunnoiksi, onkin tässä suhteessa huomattavasti parempi.
Otetaan esimerkeiksi vaikkapa
| Alue |
k-m2 |
as |
pinta-ala |
tehok. |
| Jätkäsaari |
900 000 |
13 500 |
100ha |
0,9 |
| Hernesaari |
270 000 |
4 000 |
37ha |
0,73 |
| Koivusaari |
225 000 |
3 500 |
31ha |
0,73 |
| Keski-Pasila |
250 000+ |
3 000 |
18ha |
~1,5-2,5 |
| Kala-satama |
1 350 000 |
18 000 |
177ha |
0,76 |
| Etelä-Hermanni |
|
2 500 |
|
|
| Herttoniemenranta |
|
9 000 |
|
|
Lisäksi, Kulosaaren asukasyhdistyksen vastustuksesta johtuen ilmeisesti Itäväylän kattamisesta ja rakentamisesta (n. 2 000 asukkaalle) ollaan luovuttu; eikä Lehtisaareenkaan, joka on tulevaisuudessa metroväylän vieressä suunnitella lisärakentamista.
Hermannin ja Herttoniemenrannan osalta en löytänyt tietoja tarkoista kerrosneliömääristä tai alueen pinta-alasta. Asukkaita noille alueille mahtuisi siis yhteensä n. 55 000. Kuulostaa paljolta, jos ei oivalla sitä, että kantakaupunkiin tarvittaisiin asuntoja noin 200 000 asukkaalle (ja vastaava määrä toimistoja). Suurin osa on rakennustehokkuudeltaan noin 0,75, eli hyvää tiivistä lähiötä – ei tiivistä kaupunkirakennetta. Kaupungin päättäjät tai kaupunginsuunnittelijat eivät ilmeisesti ole havainneet sukupolvien välistä kuilua. 70-luvulla ja sen jälkeen syntyneet haluavat paljon suuremmissa määrin asumaan Kaupunkiin. Sinne missä on elämää ja palveluita. Sitä syntyy, kun hyvin rakennetussa alueessa asukastiheys on kohdallaan.
Vielä ei ole liian myöhäistä korjata suuntaa. Keski-Pasilaan suunnitellaan tornitaloja. Suunnitelman voisi päivittää kunnolliseksi tiivistä pilvenpiirtäjäaluetta? Asetetaan maksimikorkeudeksi vaikkapa Pasilan tv-torni ja haetaan rakennustehokkuutta vähintään 4-5. Alueelle voisi mahtua näin 40000-50000 työpaikkaa ja 10 000-15 000 asukasta. Raideliikenteen solmupisteenä sijainti on loistava työpaikoille ja asunnoille.
Ja kun kerran Koivusaari ollaan rakentamassa, voisi tehdä edes pienen ympäristöteon sillä, että rakentaisi alueen tiiviiksi. Länsirannalle on jo tulossa tornitaloja, joten pilvenpiirtäjät Koivusaaressa sopisivat mainiosti. Rakennustiheyden kolmi, nelinkertaistamisella saataisiin noin 10 000 ihmistä lisää suoraan kantakaupunkiin.
Vastaavasti Herttoniemen seudulle on muodostumassa merkittävähkö kaupunkialue. Sitä voisi jatkaa Helsingin itäisenä käytävänä Itäkeskukseen asti. Jos alueen rakentaisi tiiviinä kaupunkirakenteena työpaikkoja ja asukkaita, saataisiin Helsingille toinen oikea kaupunkikeskus. Kansainvälisten tutkimusten pohjalta arvioiden kunnollisen kaupunkiympäristön luominen vaatii n. 150 000 – 200 000 asukasta ja työpaikkaa, joten esimerkiksi Herttoniemen teollisuusalue ja Roihupellon teollisuusalueet pitäisi aikaa myöten vapauttaa tällaiseen käyttöön ja rakentaa tiheästi.
Valitettavasti, kun alueita suunnitellaan, kukaan ei kysy mielipidettä tulevilta asukkailta. Kukaan ei kysy niiltä kymmeniltä tuhansilta, jotka eivät kaupungin kaavoituspolitiikan takia mahdu kantakaupunkiin, asuisivatko nämä mieluummin tiiviisti rakennetussa kantakaupungissa vai väljässä lähiössä kaukana kaikesta.
