”Alemman tason miehet” ja seksuaalinen tasa-arvo

9.10.2010 8 By admin

Panu Horsmalahti käynnisti kirjoituksellaan keskustelun puutteessa elävien miesten seksuaalisesta tasa-arvosta (ja aiemmissa teksteissään iskutaitureista).  Tekstistä valitettavasti paistaa asenne, jossa naissukupuolta käsitellään yhtenä luokkana – miehet sentään jaotellaan kahteen kategoriaan: ylemmän tason miehiin ja alemman tason miehiin. Kirjoitus on saanut kommentteja yhdeltä jos toiselta (esim. Lilja TamminenMari Saario ja Kaj Sotala).

Mari Saario toteaa erinomaisesti

Ihon yksinäisyys on yksinäisyyden julma muoto, joka sairastuttaa niin laitosvanhuksen, laiminlyödyn lapsen kuin työikäisen aikuisenkin. Mutta aiheen kärjistäminen heteromiesten seksinpuutteeksi sai aikaan ajatuksen pohtia puutetta ja prostituutiota.

Erinomaisesti sanottu. Ihon yksinäisyys on julmaa, oli kyseessä sitten vanhus, lapsi, mies, tai nainen.

Sekä naisissa että miehissä on niitä, jotka ovat puutteessa ilman omaa haluaan. Kosketuksella ja seksillä on tunnetusti hyviä terveysvaikutuksia ihmisiin. 
Aikoinaan yksinäisyys oli stigma naisille. Onneksemme yhteiskunnallinen murros 1960- luvun jälkeen on muokannut asenneilmapiiriä siten, ettei naisen yksinäisyys tai seksinpuute ole enää (kovin) häpeällinen asia, vaan jotain mistä voi puhua. Toivon, että pääsemme vielä siihen, ettei seksuaalisuudesta nauttiminen ja seksuaalinen aktiivisuus olisi naiselle stigma, kuten se nykyään on. 
Tasa-arvon edistäminen on yhteistyölaji. Tavoitteena ei ole kahmia etuuksia toisen sukupuolen kustannuksella, vaan nähdä ja ratkaista sekä naisten, että miesten tasa-arvoon liittyviä ongelmia. Miesten ongelmien olemassaolon tunnustaminen ei tarkoita sitä, että naisten ongelmat olisivat vähempiarvoisia, eikä päinvastoin. Tällä kertaa keskityn kirjoituksessani Horsmalahden mainitsemaan puutteessa olevien miesten ongelmaan, joka on vain yksi ongelma monista seksuaalisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumisessa. 
Radikaali väitteeni on, että puutteessa elävät miehet ovat syrjitty seksuaalivähemmistö.  

Puutteessa olevien miesten syrjimisellä en tarkoita sitä, että ilkeät naiset eivät anna puutteessa oleville miehille seksiä, tai sitä ettei yhteiskunta järjestä näiden miesten asioita kuntoon. Yhdyn Mari Saarion ihmettelyyn:

Horsmalahti puhuu paljon “alemman tason miehistä”. Jos nämäkin saisivat setelin, en kyllä tajua, miten se viran puolesta määriteltäisiin. Toki voi huvitella ajatuksella kyselykaavakkeesta, joka täytetään Kela-kortilla netissä, joskaan en heti keksi, miten puutetila todennetaan. Entä seksittömässä liitossa olevat (koskee myös monia naisia)?

Tarkoitan yleistä suhtautumista puutteessa oleviin miehiin, jonka mukaan puutteessa oleva mies on luuseri. Esimerkiksi miesten seksilelut ovat surkimuksille, kun taas naisten seksilelut ovat seksuaalisesti vapautuneille ja aktiivisille naisille. (Ei, en toivo, että seksileluja käyttäviä naisia pidettäisiin surkimuksina). Väittääkö joku, ettei olisi kohdannut ympäristössään tällaista asennetta?

Seksuaaliseen saamattomuuteen lienee monia syitä;  sosiaalinen (tai seksuaalis-sosiaalinen) osaamattomuus lienee (TOISTOA) puutteessa olevilla miehillä listan kärjessä. Siitähän on kyse, kun iskemisen taitoa opetteleva sosiaalisesti kyvytön mies onnistuu loukkaamaan naista ensi sanoilla, kuvitellen tekevänsä hienon iskualoituksen. Muitakin syitä on varmasti, esimerkiksi ihmisen kyvyttömyys hyväksyä omaa mahdollisesti poikkeavaa seksuaalisuuttaan.

Olen tässä viime aikoina päässyt seuraamaan sitä, kun lapset leikkivät. Useimmat ovat jo lapsina päässeet kokeilemaan naapurin lasten, omien sisarusten ja vanhempien kanssa mitä tapahtuu, jos sanoo tai tekee sitä tai tätä – välillä aikuisen näkökulmasta aika ilkeästikin. Aivot ovat oppiva järjestelmä, ja sosiaalinen vuorovaikutuskin pitää oppia. Pikku hiljaa kasvaessaan lapsi oppii (sen), minkälaiset teot pahoittavat toisen mielen ja minkälaiset ovat kivaa leikkiä.

Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta oppia elämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Jotkut kasvavat tiukan autoritäärisessä perheessä,  tai ovat ympäristössään muiden lasten kiusaamia. Toiset kasvavat seudulla, jossa ei pahemmin ole muita lapsia, joiden kanssa oppia sosiaalisia taitoja. Joidenkin lasten vanhemmat eivät ehdi nähdä vaivaa auttaa lasta luomaan sosiaalisia kontakteja. Myös synnynnäisesti heikommat kyvyt tunnistaa muiden ihmisten tunteita (esim. asperger- ja autismispektrillä oleva lapset) vaikeuttavat näiden taitojen oppimista.

Valitettavasti sosiaalisia taitoja ei ole mahdollista oppia ilman, että joskus erehtyy – mahdollisesti montakin kertaa. Jos niitä ei pääse oppimaan lapsena, on ne valitettavasti pakko opetella aikuisena. Opetteluun kuuluu se, että uskaltaa kokeilla uutta, vaikka välillä epäonnistuukin.

Sosiaalinen taitamattomuus ilmenee kyvyttömyytenä ymmärtää kaikkia niitä nyansseja, joita ihmiset lukevat puheeseen, tekstiin tai toimintaan. Tällainen ihminen antaa tahtomattaan runsaasti aseita, joilla hänet voidaan saattaa naurunalaiseksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Aloitetaan vaikka sillä, ettei leimata puutteessa olevia miehiä surkimuksiksi, tai näiden yrityksiä  toteuttaa itseään seksuaalisesti säälittäviksi. Horsmalahdenkin mainitsema iskutaitureiden yhteisö on synnyttänyt, joitakin varsin hyvin kirjoja henkilökohtaiseen kehittymiseen (esim. Neil Strauss: The rules of the Game), jotka opettavat mm. henkilökohtaista hygieniaa ja sitä kuinka lähestyä tuntemattomia ihmisiä kaupungilla (sukupuolesta riippumatta).

Me lasten vanhemmat voisimme myös pysähtyä ja muistaa, että lapsen sosiaalinen kehitys vaatii sitä, että lapsella on joku jonka kanssa uskaltaa kokeilla ja välillä erehtyä tekemään jotain loukkaavaakin. Osittain siksi lapset usein saattavat sanoa tai tehdä jotain meitä vanhempia loukkaavaa. Kiusaamisen ja hauskan kiusoittelun ero on veteenpiirretty viiva, jonka tunnistamaan oppiminen vaatii paljon harjoitusta.

ps. arvelen, että tämäkin keskustelu tuo esille niitä, jotka haluavat pönkittää omaa egoaan mollaamalla puutteessa eläviä miehiä tai näiden puolustajia.