”Alemman tason miehet” ja seksuaalinen tasa-arvo
Panu Horsmalahti käynnisti kirjoituksellaan keskustelun puutteessa elävien miesten seksuaalisesta tasa-arvosta (ja aiemmissa teksteissään iskutaitureista). Tekstistä valitettavasti paistaa asenne, jossa naissukupuolta käsitellään yhtenä luokkana – miehet sentään jaotellaan kahteen kategoriaan: ylemmän tason miehiin ja alemman tason miehiin. Kirjoitus on saanut kommentteja yhdeltä jos toiselta (esim. Lilja Tamminen, Mari Saario ja Kaj Sotala).
Mari Saario toteaa erinomaisesti
Ihon yksinäisyys on yksinäisyyden julma muoto, joka sairastuttaa niin laitosvanhuksen, laiminlyödyn lapsen kuin työikäisen aikuisenkin. Mutta aiheen kärjistäminen heteromiesten seksinpuutteeksi sai aikaan ajatuksen pohtia puutetta ja prostituutiota.
Erinomaisesti sanottu. Ihon yksinäisyys on julmaa, oli kyseessä sitten vanhus, lapsi, mies, tai nainen.
Puutteessa olevien miesten syrjimisellä en tarkoita sitä, että ilkeät naiset eivät anna puutteessa oleville miehille seksiä, tai sitä ettei yhteiskunta järjestä näiden miesten asioita kuntoon. Yhdyn Mari Saarion ihmettelyyn:
Horsmalahti puhuu paljon “alemman tason miehistä”. Jos nämäkin saisivat setelin, en kyllä tajua, miten se viran puolesta määriteltäisiin. Toki voi huvitella ajatuksella kyselykaavakkeesta, joka täytetään Kela-kortilla netissä, joskaan en heti keksi, miten puutetila todennetaan. Entä seksittömässä liitossa olevat (koskee myös monia naisia)?
Tarkoitan yleistä suhtautumista puutteessa oleviin miehiin, jonka mukaan puutteessa oleva mies on luuseri. Esimerkiksi miesten seksilelut ovat surkimuksille, kun taas naisten seksilelut ovat seksuaalisesti vapautuneille ja aktiivisille naisille. (Ei, en toivo, että seksileluja käyttäviä naisia pidettäisiin surkimuksina). Väittääkö joku, ettei olisi kohdannut ympäristössään tällaista asennetta?
Seksuaaliseen saamattomuuteen lienee monia syitä; sosiaalinen (tai seksuaalis-sosiaalinen) osaamattomuus lienee (TOISTOA) puutteessa olevilla miehillä listan kärjessä. Siitähän on kyse, kun iskemisen taitoa opetteleva sosiaalisesti kyvytön mies onnistuu loukkaamaan naista ensi sanoilla, kuvitellen tekevänsä hienon iskualoituksen. Muitakin syitä on varmasti, esimerkiksi ihmisen kyvyttömyys hyväksyä omaa mahdollisesti poikkeavaa seksuaalisuuttaan.
Olen tässä viime aikoina päässyt seuraamaan sitä, kun lapset leikkivät. Useimmat ovat jo lapsina päässeet kokeilemaan naapurin lasten, omien sisarusten ja vanhempien kanssa mitä tapahtuu, jos sanoo tai tekee sitä tai tätä – välillä aikuisen näkökulmasta aika ilkeästikin. Aivot ovat oppiva järjestelmä, ja sosiaalinen vuorovaikutuskin pitää oppia. Pikku hiljaa kasvaessaan lapsi oppii (sen), minkälaiset teot pahoittavat toisen mielen ja minkälaiset ovat kivaa leikkiä.
Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta oppia elämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja. Jotkut kasvavat tiukan autoritäärisessä perheessä, tai ovat ympäristössään muiden lasten kiusaamia. Toiset kasvavat seudulla, jossa ei pahemmin ole muita lapsia, joiden kanssa oppia sosiaalisia taitoja. Joidenkin lasten vanhemmat eivät ehdi nähdä vaivaa auttaa lasta luomaan sosiaalisia kontakteja. Myös synnynnäisesti heikommat kyvyt tunnistaa muiden ihmisten tunteita (esim. asperger- ja autismispektrillä oleva lapset) vaikeuttavat näiden taitojen oppimista.
Valitettavasti sosiaalisia taitoja ei ole mahdollista oppia ilman, että joskus erehtyy – mahdollisesti montakin kertaa. Jos niitä ei pääse oppimaan lapsena, on ne valitettavasti pakko opetella aikuisena. Opetteluun kuuluu se, että uskaltaa kokeilla uutta, vaikka välillä epäonnistuukin.
Sosiaalinen taitamattomuus ilmenee kyvyttömyytenä ymmärtää kaikkia niitä nyansseja, joita ihmiset lukevat puheeseen, tekstiin tai toimintaan. Tällainen ihminen antaa tahtomattaan runsaasti aseita, joilla hänet voidaan saattaa naurunalaiseksi.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Aloitetaan vaikka sillä, ettei leimata puutteessa olevia miehiä surkimuksiksi, tai näiden yrityksiä toteuttaa itseään seksuaalisesti säälittäviksi. Horsmalahdenkin mainitsema iskutaitureiden yhteisö on synnyttänyt, joitakin varsin hyvin kirjoja henkilökohtaiseen kehittymiseen (esim. Neil Strauss: The rules of the Game), jotka opettavat mm. henkilökohtaista hygieniaa ja sitä kuinka lähestyä tuntemattomia ihmisiä kaupungilla (sukupuolesta riippumatta).
Me lasten vanhemmat voisimme myös pysähtyä ja muistaa, että lapsen sosiaalinen kehitys vaatii sitä, että lapsella on joku jonka kanssa uskaltaa kokeilla ja välillä erehtyä tekemään jotain loukkaavaakin. Osittain siksi lapset usein saattavat sanoa tai tehdä jotain meitä vanhempia loukkaavaa. Kiusaamisen ja hauskan kiusoittelun ero on veteenpiirretty viiva, jonka tunnistamaan oppiminen vaatii paljon harjoitusta.
ps. arvelen, että tämäkin keskustelu tuo esille niitä, jotka haluavat pönkittää omaa egoaan mollaamalla puutteessa eläviä miehiä tai näiden puolustajia.
Haluan pönkittäää omaa egoani sen verran, että kerron, mikä minusta on pelottavaa näiden mainitunkaltaisten ”miesasiamiehisten” diskurssissa.
Sen sijaan, että he tutkisivat sitä, miten mieheys toimii, mikä tukisi miehisyyden moneutta, miestä ja hänen kasvuaan ja erilaisten miesten näkemistä samanarvoisina, niin mihin he keskittyvät? Naiseen. Absurdia.(Ja vielä spesifisti tiettyiin osiin – niin kuin mies ei myös hakisi pitkää suhdetta ja läheisyyttä. Monet naisiksi laskettvat osaavat jo puhua seksistä seksinä Milloin suurin osa miehiksi kutsutuista oppisi puhumaan myös julkisesti hellyydestä hellyytenä?)
He syyttävät naisia siitä, etteivät nämä halua ”huonompia” miehiä – kyseenalaistamatta tai haastamatta huonoutta tai selvittämättä rakenteita, jotka tilannetta tukevat. Kuinka paljon näillä puhujilla olisikaan opittavaa oikeilta miestutkijoilta ja feministeiltä – mutta moinen ei tietenkään sovi,
Huolimatta tutkimuksellisesta kokemuksesta ja omista sukupuolitietoisista lähtökohdistani olen äimistynyt: näinkö vaikeaa miehen on nähdä mies kohteena, edes mieheyden tutkimisen?
Toisaalta asiaintila vahvistaa käsitystäni siitä, että klassisessa mielessä miehiksi laskettavien on (ainakin meidän kulttuurissamme) vaikeaa hahmottaa, että heidän toimintaansa vaikuttaa sellainen kulttuurinen konstruktio kuin sukupuoli.
Uidakseni hiukan syvissä vesissä ja leikitelläkseni ajatuksella: miehet (erisuuri kuin kaikki) ulkoistavat sukupuolisuuden naiseen – ja samaan aikaan sitten sekä kieltävät oman sukupuolisuutensa ja sen herkkyydet että syyttävät naista omaan sukupuolisuuteensa kohdistuvista loukkauksista.
Tulipa pitkä tästä, mutta sainpahan pois sydämeltä.:)
Lähinnä riepoo, kun nämä ”miesasiamiehet” ovat tukevinaan näitä beta-uroksia, ja itse asiassa vain pahentavat tilannetta lataamalla entistä enemmän huonoutta ja katkeruutta sellaisen uimarin päälle, jolla jo ennestään on paino kintussa.
Hyvää tekstiä noin, kiitos kommenteista. Eivät mielestäni mene lainkaan egopönkityksen piikkiin. Monta asiaa, johon kommentoida, mutta yritän silti.
Huomiosi seksin ja hellyyden erosta – ja siitä kuinka vaikeaa miesten (keskimäärin) on tunnistaa tätä – osuu erinomaisesti kohdalleen. Syitä siihen on varmasti monia, itse tunnistan ainakin sen, että poikalapsia perinteisesti on kasvatettu paljon vähemmällä määrällä hellyyttä ja kosketusta kuin tyttölapsia. Kulttuuri on kaiketi muuttunut jonkin verran sitten 70-luvun jolloin itse olin pieni lapsi, mutta en tiedä kuinka paljon. Joka tapauksessa menee aikaa, että tuollainen muutos näkyy valtavirrassa.
Ajatusleikkinä voisi toisaalta heittää sellaisen, että miehillä (keskimäärin) tarvehierarkiassa seksintarve on ensisijainen ja hellyydentarve toissijainen; naisilla ehkä toisinpäin. Tämä sopii siihen perinteiseen jaotteluun, jonka mukaan miehelle seksi on keino rentoutua ja naiselle rentoutuminen on seksistä nauttimisen edellytys.
Nämä kaksi asiaa selittänevät (ainakin osittain) sen, miksi yksinäisten miesten huomio kiinnittyy ensisijaisesti seksin puutteeseen, eikä hellyyden puutteeseen.
Naisiin huomion kohdistuminen on sikäli luonnollista, että halusi sitten hellyyttä tai seksiä joltain naiselta, niin olennainen kysymys on se, mikä naisia viehättää. Se on turha kysymys niille, jotka alitajuisesti
ymmärtävät sen ja vetoavat naisiin, mutta aika merkityksellinen niille, jotka eivät vetoa naisiin.
Itseni on hiukan hankalaa hahmottaa mikä on sukupuoleltaan ns. tyypillinen mies. En ole oikein koskaan sopinut kulttuurimme miehille asettamiin muotteihin, joten en oikein osaa sanoa, miten tyypillinen mies hahmottaa sukupuolia (tai on hahmottamatta).
Jos haluat hakea positiivista lähestymistapaa ja näkökulmaa betaurosten ongelmiin, suosittelen lämpimästi tutustumaan tuohon mainitsemaani kirjaan. Se lähestyy asiaa tyypillisenä itseapukirjana – yksi oppitunti sosiaalista kanssakäymistä jokaiselle päivälle alkaen hygieniasta ja tuntemattomien ihmisten kanssa juttelusta (sukupuoleen katsomatta).
Aika moni kovaa huutava osoittaa ensisijaisesti sen, ettei kirjoittajalla ole kovinkaan paljon sosiaalisia taitoja hahmottaa sitä, miten muut tulkitsevat kirjoitettua tekstiä.
”Horsmalahti puhuu paljon “alemman tason miehistä”. Jos nämäkin saisivat setelin, en kyllä tajua, miten se viran puolesta määriteltäisiin.”
Määrittelystä tuskin tulisi ongelmaa. Ongelman tunnustaminen lääkärille on äärimmäinen epäonnistujan merkki, joten harva mies jaksaisi alkaa ”huijaamaan” alemman tason mieheksi tekeytymistä muutaman sadan euron takia.
Asiallista tekstiä puolin ja toisin, mutta yhden huomion haluaisin lisätä. Mikon jälkikirjoitus ennakoi, että egonpönkitystä olisi tulossa. Harmi vain se ei samalla tavalla ennakoinut, että nollasummapuhekin oli odotettavissa, vaikka itse tekstissä tuota uumoiltiinkin.
Tarkoitan, sukupuolittuneista aiheista keskusteltaessa puhe menee lähes huomaamatta nykyään sukupuolten vastakkainasetteluun, tai ainakin neutraaliksi tarkoitettu puhe tulkitaan sillä tavalla. Näin vaikka miehen puutteesta puhuvien leimaaminen ”Niiksi Miesasiamiehiksi, jotka keskittyvät vain naiseen”. Heti kun noin käy, paraskin keskustelija alkaa ainakin osin toimia sen oletuksen varassa, että se mikä on yhdelle sukupuolelle lisää on automaattisesti toiselta pois. Vaikkapa sillä logiikalla, että puutteen tunnustaminen miehen ongelmaksi johtaisi automaationa naisten seksuaalisen itsemäärämisoikeuden kaventumiseen.
Näin ei ole. Seksi on sosiaalista toimintaa, ja sellaisena vielä harvinaisen positiivisummaista. Näennäisillä myönnytyksillä, uusilla tavoilla ja muuttuneilla asenteilla voi olla laajemmasta näkökulmasta massiivisia hyötyjä paitsi molemmille sukupuolille massana, myös yksittäisille mies-nais-pareille. (Muista dynamiikoista toisella kertaa.)
Toisin sanoen, seksin määrään ja laatuun liittyvät hankaluudet ovat pitkälti koordinaatio-ongelmia, joihin voi olla yllättävänkin yksinkertaisia ratkaisuja; seksi ei ole rajallinen resurssi josta pitää tapella, vaan tuottava resurssi johon investoimalla sitä syntyy aikalailla niin paljon kuin mihin ylipäänsä on halua ja tarvetta.
Panu: sosiaaliturva on yksityissuojan piirissä. Yleensä ottaen ei kannata rakentaa järjestelmiä, jotka toimivat sen oletuksen varassa, että ihmiset eivät kehtaa pyytää jotain tukiaista. Pitää myös miettiä mitä tapahtuu, jos kaikki tukiaista haluavat sitä pyytäisivät.
Sampo, hyvin sanottu. Itse sanoisin vielä sen, että juuri noista syistä kiinnitin huomiota myös sosiaalisen oppimisen puoleen. Jokainen puutteessa oleva mies, joka oppii tarvittavat sosiaaliset taidot saadakseen seksikumppanin, tarkoittaa yhtä hyvää tai kohtuullisen hyvää seksiä tarjoavaa kumppania naisille. Käsitykseni on se, että naisten ongelmana seksissä usein on se, ettei laadukasta seksiä ole riittävästi tarjolla – seksiä sen sijaan olisi runsaastikin.
Eli todentotta, sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole nollasummapeli, jos sitä pelataan hyvin.
> Neil Strauss: The rules of the Game
> the Game
Hävisin.
____
katjunen: ”Sen sijaan, että [miesasiamiehet] tutkisivat sitä, miten mieheys toimii, mikä tukisi miehisyyden moneutta, miestä ja hänen kasvuaan ja erilaisten miesten näkemistä samanarvoisina, niin mihin he keskittyvät? Naiseen. Absurdia.”
Eikö sama päde feministeihin, jotka päivästä toiseen haukkuvat miestä, yrittävät löytää missä mies sortaisi naista, korostavat miehen väkivaltaa naista kohtaan (unohtaen, että enemmistö parisuhdepahoinpitelijöistä on naisia), vaativat jopa miesveroa, ja laativat julkaistavaksi ohjeita siitä miten pystyy asettamaan miehen perättömään raiskausrikostutkintaan ilman vaaraa kunnianloukkaussyytteestä (ks. Julian Assange)?
Mielestäni feministit ovat syyttelyssä menneet paljon pidemmälle kuin maskulistit.
Nisäkkäillähän kaiketi poikkeuksetta naaraat valitsevat kumppaninsa. Urokset taistelevat huomiosta eri tavoin ja osa saa pimpsaa. Nykyihmisillähän (-länsimaailmassa) perus-nainen saa milloin haluaa, perusmies ei. Baarissa lausuttuna ”haluisko joku pimpsaa” natsaa varmasti mutta miespuolisen tarjous vehkeistään ei taatusti. Tätä ei voi tasapäistää eikä pitäisikään. Siksi ei minusta ole väärin pitää naisia moraalisesti vastuussa jakamisistaan, suureen määrään kumppaneita kun ei ole kuin murto-osalla miehistä edes mahdollisuus. Sekin koskettaa vain pientä osaa ”alfa-uroksista”, ja on vapaaehtoista toimintaa heilläkin, joten moralisoinnin voi ulottaa tasa-arvon nimissä näihin ”mieshuoriin”.
Tätä moralisointihan ei käytännössä ole varaa tehdä kuin alfa-urosten – heidän kenellä on varaa valita naisensa. Leppoisat feminiinit betamiehet taas paheksuvat – yrittäen päästä naisten suosioon sitä kautta kenties.
Kiitos kiinnostavista ajatuksista.
Minua ihmetyttää kaikkialla oleva oletus, jonka mukaan nainen saa automaattisesti halutessaan. Se, että nainen saa tutkimuksen mukaan 70 prosentin varmuudella kysymällä mieheltä, ei poista naisten ongelmia. Hyvin harva nauttii seksistä kenen tahansa kanssa ja hyvin harva tekee rohkeasti aloitteita.
Niin miehillä kuin naisillakin aloitteen tekeminen tuntuu saattaa olla suurin ongelma. Myös suuri prosentti naisista kärsii saamattomuudesta (kahdessa merkityksessä, heh heh). The Gamen tapaiset kirjat eivät ole tarpeellisia vain miehille: myös monet naiset kaipaavat konkreettisia vinkkejä. Suosittelen itsensä kehittämisestä kiinnostuneille myös kirjoja Superflirt (Tracey Cox), Good-bye to Shy (Leil Lowndes) ja How to have confidence and power in dealing with people (Les Giblin).
Minusta ainakaan miesten seksilelut eivät ole mitenkään.luuserin merkki. Kuka muka niin ajattelee? Itselläni on tosi neutraali asenne seksileluihin, oli ne miehille tai naisille.
Sovitaanko, että molemmat sukupuolet ovat yhtä paljon uhreja. Nainen saattaa saada irtoseksiä paremmin kuin mies, mutta ei saa hellyyttä eikä parisuhdetta. Naisen kroppa on sen verran monimutkainen verrattuna miehen elimiin, että irtoseksi ei välttämättä kannata. Orgasmin saadakseen naisen pitää tulla oikealla tavalla kosketetuksi, toisin kuin miehen. Irtoseksissä pettymyksen riski on suuri.
Sosiaalisia taitoja voi – ja pitää – harjoitella iästä riippumatta. Nyt minusta tuntuu, että aika moni ”saamaton” tyytyy valittamaan omaa osaansa ja teoritesoimaan sitä, mutta käytännön jutteluyrityksiä ei tehdä. Harva ihminen on niin sydämetön, että on julma ujolle ihmiselle, joka yrittää jutella. Mutta hyväksyttävää EI ole muka sosiaalisesti taitamattomana möläytellä kommentteja rinnoista tai takapuolesta ja ehdottaa mennäänkö p—maan. Myöskään stalkkaamista ei ole hyväksyttävää harjoittaa. Ei tarkoittaa ei, ja siihen on uskottava.
Nainen valitsee partnerin, se on totta. Mutta nainen valitsee partnerin vain niiden miesten joukosta, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa häneen. Ja joillakin naisilla ei ole yhtään kiinnostunutta miestä.
Useimmiten maailmassa on niin, että jokaiselle on joku. Jos nainen tai mies on hyvin kranttu, tai omaa jonkun hyvin jäykän ja muuttumattoman ihanteen partneriksi, niin kumppanin löytäminen käy vaikeaksi. Pitäisi uskaltaa katsoa omia odotuksiaan ja muokata niitä. Maksetun seksin suurkuluttaja voi alkaa kärsiä sellaisesta harhasta, että voihan niitä kaksikymppisiä söpöläisiä saada, kun ne ovat ystävällisiä seksihetkien aikana. Mutta nämä naiset tekevät sitä rahasta, eivätkä näihin miehiin koskisi pitkällä tikullakaan ilman rahaa. ”Ystävällisyys” on vain hyvää asiakaspalvelua. Maksetun seksin käyttäjä ei myöskään saa harjoitusta sosiaalisissa taidoissa, jos tilaa naisrn kotiinsa kuin pizzan.
Kannattaa huomata, että tuo kirjoitus on 12 vuoden takaa. Suomi on 12 vuodessa muuttunut aika paljon. Onneksi. Yksi niistä muutoksista on se, että miesten seksilelut alkavat olla, jos ei normaaleja tai hyväksyttyjä, niin vähintäänkin siedettyjä. Ne eivät enää nykypäivänä ole automaattinen merkki siitä, että mies on kelvoton. Kehitystä on siis tapahtunut niin tässä kuin meidän yhteisessä kyvyssä tunnistaa seksuaalista ahdistelua ja raiskauskulttuuria (vaikka siinä on vielä paljon tekemistä).
Mitä tulee tuohon sydämettömyyteen, on paljon sellaista, mitä naiset eivät miesoletettujen maailmasta ymmärrä, koska eivät ole sitä koskaan eläneet. Jos tätä haluaa paremmin ymmärtää, kannattaa lukea sukupuolen korjanneiden kertomuksia siitä, miten muiden ihmisten suhtautuminen on muuttunut, kun heidät on alettu kohtaamaan miehenä naisoletuksen sijaan. Osa hyvää ja osa ei niinkään hyvää. Ja kyllä nuorena sitä ilkeyttä tuli vastaan ihan ilman mitään tyhmiä möläytyksiä rinnoista tai takapuolista – tyhmiä ja ilkeitä ihmisiä löytyy ihan kaikista sukupuolista. Onneksi useimmat ilmeisesti oppivat, kun ikää tulee ja kasvavat vähän.