Demokratia

Edustuksellisen demokratian ideaali on se, että kansa valitsee joukon ihmisiä päättämään aidosti yhteisistä asioista ja tämä joukko käyttää aikansa näihin ongelmiin tutustumiseen ja tämän perusteella tekevät päätöksiä, jotka kokevat olevan parhaaksi yhteiskunnan kannalta. (Joidenkin mielestä edustajan pitäisi keskittyä äänestäjäkuntansa etuihin eikä kokonaisuuden, sivuutan tämän vaihtoehdon käsittelyssäni.)

Reaalimaailma ei toimi ihan näin.

Ensinnäkin osa poliitikoista harjoittaa suoraa poliittisen järjestelmän hyödyntämistä omaan (tai kaverin) pussiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa Soininvaaran mainitsema espoolaisten puolueiden läheinen yhteistoiminta tiettyjen rakennusliikkeiden kanssa 70-luvulla. Poliitikot auttoivat rakennusliikkeen omistamaa kaveriaan kaavoituksella, joka puolestaan sitten kaiketi avusti puoluetta vastalahjaksi.

Toisekseen, vaikka poliitikko haluaisi tehdä kokonaisuuden kannalta hyviä päätöksiä, hänen tarvitsee silti hankkia rahoitusta ja muuta apua vaalikampanjointiin. Nykymaailmassa poliitikko joutuu tutustumaan moniin asioihin ja aikaa tutustumiseen ei ole riittävästi. Jos tästä perehtymisajasta suurin osa kuluu esimerkiksi tiettyjen yritysten, järjestöjen, tai ammattiliittojen kokemiin ongelmiin perehtymiseen, kokonaisuus ja todellisuus voi näyttää aivan toiselta kuin rivikansalaisen tai aiheeseen perehtyneen asiantuntijan silmin. Tästä loistavan esimerkin tarjoavat Lex Karpela ja Lex Nokia.

Lex Karpelassa ilmeisesti kansanedustajia ahdisti kirkko toiselta puolelta ja tekijänoikeusjärjestöt toiselta puolelta. Kansalaisten perusoikeudet ja pienyrittäjien mahdollisuudet toimia alalla jäivät jalkoihin kun kaksi titaania väänsi kättä kirkkomusiikista. Lex Nokiassa taasen kättä väänsivät ilmeisesti teollisuuden edustajat ja ammattiliitot (joiden välillä jonkinlainen kompromissi löydettiinkin) – ja taas kansalaisten perusoikeudet jäivät jalkoihin.

Yksi syy siihen, että poliitikot kuuntelevat niin mielellään yrityksiä ja ammattiliittoja, on se että ne ovat tärkeitä vaalikampanjan rahoittajia. Vaalit toimivat evolutiivisena prosessina, jossa ’heikot’ eli ne jotka eivät saa riittävästi vaalirahoitusta tai muuten näkyvyyttä karsitaan pois – ja ’vahvat’ selviävät. Kaiken tämän kissanhännänvedon keskellä äänestäjän ääni hukkuu.