Ilmaston lämpeneminen, päästökauppa ja verot
Ilmaston lämpenemisen vastaisessa taistelussa on tehty yksi lähes katastrofaalinen virhe. Olemme matkalla kohti merkittävästi lämpimämpää maapalloa. Ennen kuin kirjoitan aiheesta lisää sanon pari sanaa omasta suhteestani kasvihuoneilmiön voimistumiseen.
Nuorempana, 2000-luvun taitteessa, olin ilmastomuutosskeptikko. Tutustuin moniin esimerkeiksi nostettuihin anomalioihin, joiden perusteella esitettiin, ettei ilmasto ole lämpenemässä. Tämä tuttu litania löytyi minunkin sanavarastostani (ei tosin yleensä samassa lauseessa): ”Ilmasto ei ole lämpenemässä, tai jos se on, niin ei voida sanoa että kyse olisi ihmisen vaikutuksesta. Ja jos muutos on ihmisen aiheuttamaa, niin ainakaan sille ei kannata nyt tehdä mitään.”
Kymmenen vuotta sitten aloitin oman tutkimusurani tutkimusapulaisena. Käytin opintojen ja tutkimustyön ohella paljon aikaa tieteenfilosofian ja käytäntöjen opiskelemiseen. Joitakin vuosia myöhemmin palasin takaisin ilmastonmuutokseen ja katsoin olemassaolevaa tutkimustietoa uusin silmin. Tulin siihen tulokseen, että kasvihuonekaasujen lisääminen ilmakehään selittää parhaiten sen valtavan ilmastoa koskevan tietomassan, jota ihmiskunta on kerännyt. Samaan päätelmään tuli monen vuoden tutkimuksen jälkeen myös eräs tunnettu ilmastomuutosskeptikko.
Tiedemaailman sisäpiiriläisenä ymmärsin sen, ettei (erityisesti luonno)tieteissä ole mekanismeja pitää pitkäaikaisesti perusteltuja uusia näkökulmia poissa keskustelusta. Yksi tärkeimmistä syistä tieteen etenemiseen on se, että aina nousee nuoria kunnianhimoisia tutkijoita, jotka etsivät itselleen meriittejä – ja tieteessä yksi suurimmista mahdollisista meriiteistä on osoittaa vanhemman sukupolven teoriat vääriksi.
Totta kai joukossa on myös ihmisiä, jotka pyrkivät estämään itselleen epämieluisan tutkimustuloksen julkaisun ja tällaisen kohtaaminen voi aiheuttaa päänsärkyä ja harmaita hiuksia jatko-opiskelijalle, mutta vaikutus on korkeintaan muutaman vuoden hidastus. Tiedeyhteisö on suhtautuu hyvin äärimmäisesti sensuuriin erittäin hyvistä mm. historiallisista syistä (vinkkinä niille, jotka keskustelevat minun kanssani informaatiopolitiikasta).
Olen kokenut elämässäni aiemminkin jotain vastaavaa. Minut kasvatettiin uuden maan kreationistiksi ja nuorella aikuisiällä minusta tuli ateisti. Tunnistan hyvin paljon samaa siinä tavassa, jolla kreationistit suhtautuvat evoluutiota tutkivaan tieteeseen ja jolla niin kutsutut skeptikot suhtautuvat ilmastotieteeseen. Molemmissa ummistetaan silmät 99%:lle tehdystä tutkimuksesta, valitaan muutamia erityiskohteita, eikä suostuta kuuntelemaan sitä, mitä alan tutkijoilla näistä erityiskohteista sanottavaa.
Hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen
EU aloitti hiilidioksidin päästökauppamekanismin vuonna 2005. Nyt 7-vuotta ja monta kansainvälistä neuvottelukierrosta myöhemmin hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen tähtäävä työ on vastatuulessa. Saksassa on päätetty purkaa olemassaolevat ydinvoimalat, mikä lupaa erittäin huonoa kohta alkaville päästökaupan jatkoneuvotteluille. Nykyinen sopimus ulottuu nimittäin vuoteen 2020 (ja sisältää noin 20% päästövähennykset verrattuna vuoteen 1990). Käytännössä seuraavan sopimuksen, mikäli sellaista tulee, vähennystavoitteet ovat riippuvaisia siitä, minkälaiseksi suuret maat näkevät oman hiilidioksiditaseensa liikkumavaran – ja Saksan tekemä päätös heikentää liikkumavaraa ainakin jonkin verran.
Päästökauppamekanismi on kansalaisten keskuudessa huonossa huudossa. Se on nostanut energian hintaa ja nostaa sitä lisää, mitä pienemmiksi päästöt rajoitetaan. Samalla päästöjä tuottava teollisuus onnistui lobbaamaan itselleen etuina ilmaiset päästöoikeudet. Käytännössä fossiilista energiaa tuottaville yrityksille annettiin ilmaista veronmaksajien rahaa. Tämä raha on vain naamioitu siten, että se ei näy minkään maan budjetissa tukiaisena, joten ”sitä ei lasketa”. Yrityslobbareiden on paljon helpompi lobata itselleen etuja, kun edut on naamioitu monimutkaisen järjestelyn taakse. Veronmaksajat saavat siis haitat ja fossiiliteollisuus rahat.
Tilanne olisi toinen, mikäli päästökaupan sijasta EU:ssa olisi sovittu hiilidioksidiverosta esim. siten, että EU-sopimus määrää veron minimitason, joka nousee vuosittain. Myös tällöin energian hinta olisi noussut, mutta vastaavasti valtiot olisivat saaneet lisätuloja, joiden avulla esimerkiksi työn verotusta olisi voitu vastaavasti laskea. Toinen vaihtoehto on jakaa hiilidioksidiveron tuotto kansalaispalkkana kaikille kansalaisille.
Olemme siis valinneet järjestelmän, jossa on hyvin vaikeaa tai mahdotonta ylläpitää poliittista tukea hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, kun vaihtoehtona olisi ollut järjestelmä, jossa sen ylläpitäminen olisi ollut merkittävästi helpompaa. Vai onko joku sitä mieltä, että esimerkiksi Kokoomus tai SDP priorisoisi hiilidioksidiveron alentamisen tärkeämmäksi kuin tuloveron tai ALV:n alentamisen?
Lopuksi suosittelen niille lukijoille, jotka haluavat ymmärtää, miten lämpeneminen vaikuttaa maapalloon kirjaa ”Six Degrees: Our Future on a Hotter Planet” (Mark Lynas). Täältä löytää varsin hyvän arvion kirjasta.
Taistelu hiilidioksidipäästöjen lisäystä vastaan on menetetty jo ennen kuin sitä on aloitettukaan. Ilmastonmuutos on tosiseikka, johon on sopeuduttava, hillitä sitä ei ihmisten toimilla (enää) voi.
Öljy on epäoleellinen pikkuseikka CO2-päästöjen kannalta. Isoin tekijä on kivihiili.
Peli on menetetty vaikka Euroopassa ja USA:ssa lopetettaisiin CO2:n sylkeminen taivaalle tänään:
http://www.consumerenergyreport.com/2012/07/02/global-carbon-dioxide-emissions-facts-and-figures/
Musta tää pitäisi tehdä ihan vaan niin että verotetaan fossiilisia niin paljon että vaihtoehdot on kilpailukykyisiä, tällä hetkellä ne eivät sitä ole, ei tuuli ainakaan avomerellä, ei ydinvoima, eikä aurinkosähkökään ainakaan vielä.
No paljonko tää maksaa? Tehdään nyt hyvin karkea arvio EU:n osalta. Euroopassa kulutetaan pyöreästi noin 3 000 TWh vuodessa sähköä. Heitetään nyt vaikka hatussa +30€/MWh nykyiseen sähkö hintaan niin melkein mikä tahansa järkevä vaihtoehto kannattaa. Toi on 90 miljardia euroa vuodessa. Se on noin 0,75% EU:n BKT:stä. Pelkät maataloustuet on varmaan saman verran. Ja sitten meillä olisi päästötön sähköntuotanto, eikä tuo ronski arvio ota huomioon tehojen kasvua, muita rahallisia hyötyjä, jne.
Miten tästäkin on saatu tehtyä niin vaikeata?
Olin kesäkuussa Helsingin yliopiston Tiedekulman tilaisuudessa ”Tuleeko jo liian kuuma”, jossa akatemiaprofessori Markku Kulmala totesi, että tarvittaisiin ilmastopolitiikkaa, jossa päästöjen lisäksi huomioitaisiin myös nielut.
Kulmalan kanssa on helppo olla samaa mieltä, jos ottaa huomioon, että kasvihuonekaasut pysyvät ilmakehässä kymmeniä tai jopa satoja vuosia ja että jatkamme edelleen niiden päästämistä (eikä tahtikaan ole lukuisista kokouksista ja sopimuksista huolimatta hidastunut). Olisi siis tärkeää tukea prosesseja, jotka sitovat kasvihuonekaasuja ilmakehästä.
Samoilla linjoilla Kulmalan kanssa on tiedemies James Hansen, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus pitäisi saada pikaisesti alle 350 ppm:n. Hänellä on myös melko realistinen käsitys siitä, mitä lobbaajien piirittämiltä päättäjiltä voi odottaa: ei mitään. Siksipä aloitteen ja paineen on tultava kansalaisilta.
James Hansenin ”Storms of My Grandchildren” on kaikessa pelottavuudessaankin tärkeä kirja. Harmillista, ettei sitä ole käännetty suomeksi.
Ilmastonmuutoksesta tiedetään jo niin paljon, että on hämmentävää, miten vähän muutamme käytäntöjämme ilmastoystävällisiksi. Rahaa tutkimukseen laitetaan paljon, mutta tutkimusten tuloksiin ei reagoida riittävästi.
Päästökauppa ei tunnu toimivalta ratkaisulta. Siihen liittyvää palapeliä vaikeuttaa sekin, ettei eri toimintoihin liittyviä tulevia päästöjä osana laajaa kokonaisuutta voida laskea tarkasti.
On esitetty myös ratkaisua, jossa hiilelle asetettaisiin hinta jo hiilen lähteellä. Lisähinta kulkisi sitten mukana pitkin tuotantoketjua.
Iso pulma on, ettei olemassa olevaa tietoa ilmastonmuutoksen riskeistä oteta tosissaan. Todetaan kyllä, että ongelma on iso, mutta olennaisia muutoksia tavoissamme toimia ei tapahdu.
Jahkailu kasvattaa riskiä. Ilmastonmuutos ei etene tasaisen lineaarisesti. Seuraukset kasvavat näkyviksi viiveellä ja jossakin vaiheessa käytännön elämää haittaavat muutokset voivat olla nopeita.
T: Olli
Ilmastonmuutoksen haittoja pitäisi torjua sekä maailmanlaajuisella yhteistyöllä että paikallisesti. Myös kunnallisen tason ratkaisuilla on merkitystä asukkaiden tulevaan hyvinvointiin.
Lähiluonnon merkitys ihmisten hyvinvoinnille kasvaa, kun ilmasto maapallolla lämpenee. Lähiluonto torjuu tulvia ja viilentää pienilmastoa. Kuumuus taas on riski terveydelle ja jaksamiselle.
Jos katsoo rinnakkain ennusteita ilmastonmuutoksesta ja autoilun lisääntymisestä, hämmentyy. Sekä autojen määrän että autoilun aiheuttamien päästöjen oletetaan lisääntyvän maapallolla selvästi vuoteen 2050 mennessä. Kun autoilu on yksi merkittävä lähde kasvihuonekaasuille ja riskit tiedetään suuriksi, pitäisi autoilun kuitenkin vähentyä. Siksi kaupunkisuunnitteluun tarvittaisiin uudenlaisia ratkaisuja.
Tilannetta hankaloittaa, että autoilu sitoo jo nyt tavalla tai toisella neljänneksen Helsingin maa-alasta.
T: Olli
Ilmastonmuutoksen suhteen huolestumisen suhteen alkaa meillä veteraaneilla tulla rajat vastaan. Isäni kirjoitti aiheesta selvityksen jo 1990, ja ruokapöytäkeskustelujen aihe tämä oli perheessämme jo aiemmin. Kuinka kauan jaksaa ahdistua samasta aiheesta? Kun ongelmaa ei kykene yksi ihminen omin voimin korjaamaan, on psyykkisesti ainoa kestävähkö tapa siirtää ongelma sivuun ja yrittää olla sitä ajattelematta.